lauantai 24. marraskuuta 2012

Eväsleipää tarjoo kunnon väki

Henkilökunta voiteli evässämpylöitään eräänä aamuna. Kissa tarkkaili toimia. Keittiöstä poistuttiin hetkeksi. Kuului mätkähdys. Mitä ihmettä tapahtui?


Kissa oli hypännyt pöydälle. Kiusaus oli käynyt ylivoimaiseksi. Sämpylöiden välissä oleva levite, juusto ja kinkku tuoksuivat houkuttelevasti. Kissa päätti että yksi sämpylöistä oli ilmiselvästi voideltu ja täytetty häntä varten.


Tarvittiin hieman tassutyöskentelyä, ja niin oli sämpylä lattialla. 


Suureksi harmiksi se putosi väärinpäin lattialle.


Kissa kierteli sämpylää "kuin kissa kuumaa puuroa"(!) mutta nyt kyseessä oli sämpylä. Henkilökunnan naureskellessa vieressä kissan yritteliäisyydelle, alkoi Myrskyä nolottamaan.


Kaikkien periaatteiden vastaisesti päätti henkilökunta avittaa pientä eväsvoroa, 
ja kissa pääsi herkuttelemaan.


Kinkku ja juusto menivät kissan suihin, sämpylä roskiin. 
Henkilökunnan oli tyytyminen sämpylän sijasta näkkileipään.

Translation: Ham & Cheese.

34 kommenttia:

  1. Mitäpä sitä ei omien rakkaittensa eteen tekisi? Näkkileipä maistui varmasti ihan yhtä hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-iin. Ja näkkileipä lienee terveellisempää kuin vaalea sämpylä? Tai on se ainakin kuitupitoisempaa!

      Poista
  2. Mjam! Täytyyhän Myrskyn huolehtia riittävästä ravinnonsaannista, jotta jaksaa näyttää komealta! Sijaiskodin komistusta vartoo basaarissa haaste: http://unnatuutikki.blogspot.fi/2012/11/mustavalkoinen-kaunotar.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ruoka, parempi mieli:)

      Oikein paljon kiitoksia mustavalkoiselle kaunottarelle haasteesta♥

      Poista
  3. Mä ihmettelin kerran, että onko meillä hiiriä ja ehdin jo lapsiakin syytellä, kun jäähtymässä olleesta täytekakun pohjasta oli nakerrettu paloja. Kunnes myöhemmin näin, että meidän Viiruhan siellä kakun kimpussa hyöri. Herra on aivan höperö kakkujen perään - ei voi jättää pöydille vartioimatta, samoin kaurakeksit on herran herkkua; salassa pitää syödä, muuten on heti vieressä pyytämässä palaa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas! Tiesin että on olemassa pullahiiriä, mutta pullakissojakin? :D

      Poista
  4. Kun kinkku paketti nostetaan jääkaapista pöydälle Pepsi ryntää jo keittiöön. Ja sitten pusketaan niin kauan, kun yksi kinkkusiivu putoaa "vahingossa" lattialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingossa:D Pepsi taitaa jo osata temput millä kinkkua heruu!

      Poista
  5. Moinen oma-alotteinen yritteliäisyys ansaitsi kyllä palkita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuoden yrittäjäpalkinto menee siis Myrskylle!

      Poista
  6. Myrsky saalisti sämpylän ja henkilökunnan käteen jäi vanikka. Asiat menivät juuri niin kuin pitikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa käyttää, ei oman käden, vaan oman tassun oikeutta!

      Poista
  7. Näkkäri se henkilökunnan tiellä pitää - ja sämpyläntäyte kissan :D
    Näin se vaan menee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herääkin kysymys: Saakohan kissa riittävästi ruokaa kun sen pitää noin toimia?

      Poista
  8. Meillä kissoille jaetaan ammupalalla omat leikkeleet, tähän on tultu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikille ja tasapuolisesti:) Ja eikös ole hyvä asia että perhe kokoontuu saman pöydän ympärille edes kerran päivässaä?

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Sijaiskodin pieni ja rakastettava eväsvoro!

      Poista
  10. Kuvasarja on mitä mainioin : D Ensimmäisen kuvan ilme kertoo, että "nää on mun eväät, tee omas". Uskon, että kaikki kissaystävät olisivat myös heltyneet avustamaan saaliin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harva tuommoista kykenee vastustamaan...

      Poista
  11. Juusto- ja kinkkuleike (varsinkin varastettu) silloin tällöin tekee todella terää!
    -Blackie-

    VastaaPoista
  12. Kissan mietteitä elämästä ja ihmisistä, blogissa mm. kissan kielen tulkki. "Juustoleipä kinkulla minullekin." Miauu...

    VastaaPoista
  13. Kinkkuleipä maistuisi minullekin.
    Hienot kuvat.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sylvi. Sijaiskodissa on kamera aina käden ulottuvilla, sillä koskaan ei voi tietää mitä tallentamisen arvoista voi tapahtua!

      Poista
  14. Hyvä ilme ekassa kuvassa! :)

    Paavo metsästää päivittäin miehen voileipiä, kun ei täällä kaupunkiasunnossa ole muuta saalista! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi:)
      Täytyyhän sitä kissalla jotain aktiviteettiä olla:D

      Poista
  15. Teillä näkyy olevan menossa eväänvaihtoviikot, joskin raksukahvi ei ollut yhtä tavoiteltu vaihdokki kuin makkara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eväänvaihtoviikot hyvinkin:D Kissa sai kyllä parhaimmat palat...

      Poista
  16. Tuohan näyttää haastavalta kissanlelulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, vaikka oikeastihan se on niin ettei ruoalla saisi leikkiä...

      Poista
  17. Voi Myrsky, kyllä sulla on henkilökunta ihan huippua. Kun olet pahuudenteossa, henkilökunta ei anna toruja, ei suinkaan. Vaan ryntää hakemaan kameraa ja ikuistamaan touhujasi. Ja auttaa ja kääntää vielä sämpylän oikein päin, että saat herkutella henkilökunnan hallusta takavarikoimasi sämpylän päällysteillä. Ja julkaisee lopuksi blogikirjoituksen sankariteostasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisi:D

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!