tiistai 13. maaliskuuta 2012

Punainen huone

Punainen huone: Kuvauksia taiteilija- ja kirjailijaelämästä.
Teos on siis August Strindbergin. Mutta sitä en ole lukenut.

En myöskään ole kertonut sijaiskodin punaisesta huoneesta. Myrsky löysi punaisen huoneen eräänä maanantaina. Ja maanantaithan ovat, kuten lukijat tietävät, sijaiskodin siivouspäiviä.


Minä kun kaivoin imurin esiin, kissa ilmeisesti näki punaista ja se päätti paeta punaiseen huoneeseen. Siis vaatekaappiin. Tosiasiassa punaista huonetta ei sijaiskodissa ole. Tai on. Tai ei sittenkään. Tälläinen kuva siis tallentui muistikortille. Ihmettelen syvästi että kuinka näin oikein pääsi käymään? Mistä tämä punainen heijastus oikein tuli?

Punainen huone on melko suosittu aihe, oli laji sitten mikä hyvänsä. Henri Matissella on maalaus nimeltään The Dessert, Harmony in Red (The Red Room). Sen voi käydä katsomassa vaikkapa täällä. Melko levollinen tunnelma, eikö vain? Kissan mielestä tunnelma ei kuvanottohetkellä tosin ollut levollinen. Näkikö kissa tosissaan niin paljon punaista että se tihkui muistikortille saakka?

Seuraavassa kuvassa käytin salamaa, ja niin oli punainen huone muisto vain.


Vahva epäilykseni on, että vaatekaapissa roikkunut uusi punainen juoksutakkini aiheutti punaisen kangastuksen. Juokseminen on muuten hieno laji, ken sen taitaa ja jaksaa. (Itse en juokse, vaan rullaluistelen. Takin ostin sitä varten.)
Olipahan sepustus. Tiivistääkin sen olisin voinut vaikkapa näin:
Kissa ei pidä imurin äänestä.

P.s. Blogi on saanut uuden lukijan, tervetuloa mukaan Markku!

Translation: Red Room. Harmony in Red?

17 kommenttia:

  1. :-D Melkoinen tutkielma punaisen olemuksesta. Myrsky on vakuuttavasti myrtsinä imuria paossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin:D (Vakavissani olen harkinnut kaivavani imurin muulloinkin kuin maanantaisin esiin...)

      Poista
  2. Kyllä minäkin näkisin punaista jos imuri osuisi kohdalle ;)

    VastaaPoista
  3. (ps. meillä on punainen imuri.)

    VastaaPoista
  4. Imuri on inhokki täälläkin, muttei täällä sentään ole noin punaista nähty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa Mamma osaakin ajoittaa Naukulan imuroinnin kaikinpuolin Helmille sopivaan ajankohtaan? Sijaiskodin henkilökunnalla (eli minulla) taitaa vain olla turhan ronski asenne tuohon imurointiin. Nyt täytyy suorittaa itsetutkiskelua...

      Poista
  5. Kissa on ihan myrskynmerkkinä : ) Meillä ei ole saanut imuroida jos kissa on sisällä. Mutta kun vanha imuri kuoli ja ostin uuden pussittoman, jossa on erilaisia tehosäätöjä, kissa veteli sikeitä salissa vaikka imuroin keittiössä pienehköllä teholla. Kissat ovat erilaisia vai mitä sanot tästä: http://www.youtube.com/watch?v=WvWGnXkcaKI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhan imurin kuolema oli varmasti Neron onnenpäivä:D

      Tuossa videon kissassa täytyy olla jotain vikaa! Kylläpä olisi kätevää jos kissan voisi imuroida. Saattaisivat irtokarvat mennä suoraan imurin syövereihin sen sijaan että ne kuorruttavat joka paikan huushollissa.

      Poista
    2. Videon tekstissä sanotaan, että kissa on kuuro, siinä ehkä salaisuus. Mutta karvanlähdön aikaan tuo olisi tosi kätevää.

      Poista
    3. No niin tietysti. En lukenut tekstiä, mutta ajattelin että sen täytyy olla kuuro! Jostain olen lukenutkin että valkoiset kissat ovat useasti kuuroja. (Ja tämä on joku geenijuttu.)

      Poista
  6. Minulla on samanlaista kokemusta, että sisustuksesta voi punainen väri heijastua koko kuvaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon mukaan Myrsky ei siis nähnyt niin punaista että se olisi heijastunut ympäristöön. Imurointi siis jatkukoon!

      Poista
  7. Kuule siä Myrsky. Imurissa on paha ääni, mutta ei se kynsi. Juu-u , miä oon tarkistanu. Kuljin aina imurin perässä, mutta viereisestä huoneesta kurkin. Nyt jo olen samassa huoneessa, mutta varuiksi hypin huonekalulta toiselle. Ens kerralla saatan hiukan jo käydä läppäsemässä sitä letkua, kyllä näin luulen juu-u. Terkuin Myrtti

    VastaaPoista
  8. Myrskyn nenä on punainen - tai siis tosi viileä tiilenpunainen kirsu:D

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!