maanantai 5. maaliskuuta 2012

On siis kevät


Vai onko se jo kalenterin mukaan, siis oikeasti? Tänään oli ainakin keväisen aurinkoista. Ehkä hieman kylmempää kuin eilen.

Siis kertakaikkiaan loistavan kirkas aloitus viikolle, tuumi Myrsky kun ikkunasta ulos katseli. Sijaiskodissa olemme edelleen haltioissamme tästä valon määrästä, vaikka se kirkkaasti aurinkolasittoman Myrskyn silmiin paistaakin. Toinen haltioitumisen kohde ovat nämä keväiset tuoksut mitkä kävivät kissan kuonoon huonetta tuuletettaessa.



Otsikkoa kun mietin, tuli mieleeni Tavaramarkkinoiden kappale Kevät. Ja laulun aloitussanat nuo ovatkin: On siis kevät. Muistaako kukaan sitä biisiä?

"Sinä tarjosit´salmiakkia,
minä olin hölmö,
panin peliin koko elämän."

Googlasin sanat, mutta liian synkältä ne kuulostivat tähän aurinkoiseen päivään. No, synkkyys ja melankolisuus on aina jollain tapaa suomalaisilla kuitenkin mielessä. Tavaramarkkinat oli muuten Suomen ensimmäinen albumin tehnyt tyttöbändi.



Lukijoille tiedoksi: Myrsky tiiraili ulos olohuoneen ikkunasta, olohuone sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa. Lumihanki olisi ollut noin puolentoista metrin päässä, jos kissa olisi päättänyt hypätä alas. Kissa päätti jättää hyppäämättä. 

Iloksemme huomasimme että blogi on saanut uuden lukijan, tervetuloa Anni!

Translation: Shine a Light

4 kommenttia:

  1. Ihana aurinko on todella paistanut! Harmi vaan, että on oltu pakkasen puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä aamuna oli taas kylmempi kuin eilen, huomisaamuksi luvasssa vielä kylmempää..

      Poista
  2. Valon lisääntynyt määrä on saanut ihmeitä aikaan, niin ihmisillä kuin kissoillakin ;D Nautitaan näistä aurinko päivistä!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!