perjantai 23. maaliskuuta 2012

Noiduttu Kong

Sekä The Blair Witch look-alike

Kuka on nähnyt The Blair Witch Project -elokuvan? Kyseessä on siis pääosin käsivaralta tavallisilla videokameroilla kuvattu elokuva. Se muodostui taloudellisesti suurmenestykseksi. Ja se jakoi mielipiteitä. Monet kokivat kuvanlaadun häiritseväksi, melkoista tärinää se olikin, mutta erittäin todenmukaista. Minä pidin leffasta. Ensimmäisen katsomiskerran jälkeen ajattelin että metsään en kyllä uskalla pimeällä lähteä, sillä sen verran pelottava elokuva oli. Viimeksi katsoin sen uudenvuodenaattona. Vuosia edellisestä kerrasta oli vierähtänyt, mutta aivan yhtä pelottava se oli!

Kuinka ihmeessä Kong Cat Kickeroo ja Blair Witch liittyvät yhteen?
Lukekaa eteenpäin jos haluatte tietää.

Aiemmin tällä viikolla tuli selväksi että Myrsky innostui lelusta. Kissa meni melkeinpä sekaisin siitä.

The Kong. And The King.

Sijaiskodissa riehuttiin ihan huolella. Mielessä käväisi että oliko lelu kenties noiduttu? 
Sen verran hurjaa menoa oli.

Vertakin vuodatettiin.

Bloginpitäjäkin haavoittui. Oliko Kong sittenkin Witch? Leikin loputtua koettiin lisää kauhunsekaisia hetkiä. Bloginpitäjä katsoi peiliin, ja huomasi että hän voisi osallistua Blair Witch look-alike kilpailuun. Vai mitä mieltä olette? Vasemmalla leffajuliste, ylhäällä oikealla elokuvan näyttelijä Heather Donahue, oikealla alhaalla bloginpitäjä. Mitä tapahtui?

(Kuvat lainattu Wikipediasta, leffan nettisivuilta sekä sijaiskodin peilistä)

Muuttuiko Kong noidaksi ja pelotteli bloginpitäjän puolikuoliaaksi? 
Onneksi näin ei käynyt. Asialle on aivan luonnollinen selitys, noituus-arvuuttelut saavat tässä kohtaa stopin.

Olen allerginen kissan syljelle. Kissan karvat eivät haittaa minua yhtään, eikä kissan turkissa mahdollisesti oleva hilse. Iloisesti nukun samoissa lakanoissa kissan kanssa, vaatteni on kuorrutettu kissankarvoilla ja kissa viihtyy vaatekaapissani. Karvat eivät ole ongelma minulle, vaan se sylki. 

Analysoin tilanteen, ja tapahtui seuraavaa: Leikin tiimellyksestä innostuneen leikkijän kuola valui, siis kissan kuola, (ei minun) ja sitä tarttui leluun. Ja siitä sitten käsiini. Ilmeisesti hieroin silmiäni, ja soppa oli valmis. Tilanteesta selvittiin allergialääkkeen ottamisella. 
Tämä allergia ei haittaa elämääni, joskus vain sattuu käymään näin jos en ole riittävän varovainen. 

Minusta on ihanaa kun kissa osoittaa kiintymystään ja puskee. Näissä tilanteissa tosin saattaa iho joutua kosketuksiin kissan syljen kanssa. Silloin iholle nousee pieniä patteja. Tästä koituu pieniä hankaluuksia. Aamuisin, kun olen käynyt suihkussa, yritän kaikin tavoin vältellä puskevaa kissaa. Silloin on äkkiä vedettävä vaatteet ylle ettei se puske sääriin ja samalla pyyhkäise sylkeään iholleni...

Kuulkaas lukijat. Ei se aina niin helppoa tämä elo kissan kanssa ole. Mutta päivääkään en vaihtaisi pois. (Kaiken se kestää, kaiken se kärsii...)

Translation: The Sijaiskoti Witch Project.

12 kommenttia:

  1. Hui, aika pelottava yhdennäköisyys! Kamalaa tuollainen pelottelu näin perjantai-iltana.... :o *siirtyy peiton alle täplätytöt kainalossa*

    VastaaPoista
  2. Huh mikä tarina! Luin jostakin, että kissa-allergia johtuu useimmiten juuri kissan syljen valkuaisesta ei karvoista tai hilseestä. Allergialiitto suosittelee eläimiä siedätykseen, mutta juuri tuosta syystä kissa on poikkeus. Onneksi osaat olla sinut asian kanssa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun siedätyshoitoni kissan kanssa on osoittautunut melko tehokkaaksi:) Olen myös allerginen joillekin ruoka-aineille, ja jos saan kuvankaltaisen reaktion, minulla on ollut muuten huono päivä ja olen jotenkin yliherkistyneessä tilassa. Me pärjäämme kyllä. Viikonloppuja sinnekin.

      Poista
  3. Hurjan jännittävä tarina!

    Ja pssst....minä olen myös allerginen kissoille, mutta ollaan hiljaa ettei Helmi loukkaannu siitä.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Kohtalotovereita ollaan. (Helmille ei kyllä kannata asiasta mainita.)

      Poista
  4. Kaameaa yhdennäköisyyttä... kääk...

    Tuommoinen allergia on kyllä harmillinen kissan omistajalla, mutta kyllä sitä yleensä kaikkeen konstit keksii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee varmaan käydä hakemassa ripsienpidennykset niin ei näytä noin kaamealta:o

      Poista
  5. Kylläpäs tuo Kickeroo sai yllättäviä, sekä huippumyönteisiä että huippukielteisiä (vai pitäisikö sanoa "kauhukielteisiä") seurauksia. En ole koskaan kuullutkaan että ihminen voi olla allerginen kissan syljelle mutta ei karvoilla eikä hilseelle. Nyt tulin hiukan viisaammaksi. Ja että tämä olisi aika yleistäkin. Niin, kissahan hoitaa turkkiaan nuolemalla, eli sitä sylkeä taitaa aina olla kissan turkissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin sylkeä on turkissakin. Enpä tuota tullut edes ajatelleeksi. Tämä nyt oli erittäin poikkeuksellinen tilanne. Ja tärkeintähän on ettei itse mene paniikkiin, vaan ottaa lääkkeen. Nopeasti tilanne tuosta normalisoituu.

      Poista
  6. Blair witch project - ysärinostalgiaa :)

    Konjuktiviitti - argh. Kurja juttu aina kun iskee. Kuten totesitkin, niin nopea lääkitys auttaa - tablettia ja silmätippaa paikallisesti.

    Muistan meidän Oton useammankin kerran nuolaisseen minua suoraan silmään jättikielellään. Otto mielellään nuoli hiuksia ja hiusrajaa, kasvoja ja jos ei ollut tarkkana, niin poika nuolaisi perusteellisesti kasvojen poikki ja toisinaan sarveiskalvoa koeteltiin karhealla kissankielellä (teki kipeää...). En ole allerginen kissoille, mutta voi vain kuvitella mitä floraa ja faunaa noissa nuolaisuissa sarveiskalvolle ja sidekalvolle päätyi:D Ottokin näytti näissä tilanteissa hämmästyneeltä, kun ihmissilmä tuntui ilmiselvästi jännältä kielen päällä:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai tuntui ihmissilmä Otosta jännältä kielen päällä:D
      Ja varmasti kissan kieli omassa silmässä, apua(!) Kissan kieli on kovin karhea. Myrskylle annetaan joskus voita, (pieni makupala vain) ja silloin pääsee näkemään kielen pinnan kunnolla. On se vain jännän näköinen.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!