maanantai 26. maaliskuuta 2012

Keväthepuli. Vielä kerran.

Viime viikolla pariin otteeseen maahan satunut valkea lumi vei terän kissan keväthepulilta. Tai ainakin ajattelin että nyt se alkaa laantumaan. Eilinen auringonpaiste taas aktivoi sen. Ja se on nyt on muuttanut ilmenemismuotojaan. Nyt kiipeillään seinille:


Bloginpitäjäkin arvelee joutuvansa jossain vaiheessa kevähepulin kouriin. Kevät on herättänyt muurahaiset. Siitäkin huolimatta että yöllä oli pakkasta useita asteita. Makuuhuoneen lattialla käveli aamulla muurahainen ja se pakeni lattialla lojuneen raidallisen villasukan alle. Muurahaisia makuuhuoneeseen ilmestyy aina keväisin. Niitä vilistää lattialla ja  ne(kin) kiipeilevät seinille. Pahinta on kun yöllä herää siihen että muurahainen kävelee kasvoilla. Silloin hepuli iskee minullekin. Muurahaisista on päästy eroon laittamalla muurahaispulveria talon kivijalkaan. Luulen ettei pulveria uskalla tänä keväänä levittää. Kissan vuoksi. Mikähän nyt neuvoksi?

Sekä hepuloivasta kissasta että henkilökunnasta huolimatta, 
tervetuloa mukaan Neitoperho!

Yrittäkää hillitä hepulinne ja iloitkaa keväisissä merkeissä alkaneesta viikosta.

Translation: Mad About the Spring

12 kommenttia:

  1. Hihii! Ei muutaku mukavaa hepulointia! Myrskyllä on maaninen kiilto silmissä :-D

    VastaaPoista
  2. Heh,kovin on myrskyisän näköinen ilmekin,kunnon kiilto päällänsä,ei kun menoks vaan:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskylle tulee useasti kiipeillessä keskittynyt katse silmiin. Silloin sen tarkkaavaisuus on herpaanutumatonta, eikä silloin kuunnella yhtään henkilökunnan ohjeita. Useasti nämä ohjeet ovat kauhunsekaista huutoa henkilökunnan suusta, tähän tyylin: "Älä nyt sinne vaan kiipeä! Tule pois sieltä!"

      Poista
  3. Tuo ilme on niin tuttu! Yliaktiivisuutta ja mielihyvää omasta voimantunnosta. Kevät on hepuloinnin aikaa meille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos Mamma. Toivottavasti minun ei tarvitse ruveta seinille kiipeilemään, annetaan kissan hoitaa se homma!

      Poista
  5. Heh hepulia ja äänitehosteilla oli tarjolla meilläkin tänään ;) Kevät!!! Muurahaiset vierailevat meillä pesuhuone sauna ja eteislinjalla minusta saunominen muurahainen vatsanahalla on se missä raja kulkee...olen tyytynyt myrkkyrasioihin sisällä nurkissa kisut eivät ole koskeneet ja murkkukanta hiljenee n.viikossa...onneksi kohta ne tarkenee ulkoilla, muurahaisetkin Susa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Pitää varmaan hakean kaupasta niitä rasioita. Onneksi vielä ei ole mikään älytön invaasio.

      Poista
  6. Voi ei... en muistanut ollenkaan... niitä muurahaisia ... vaikka ovatkin jokavuotinen harmi. Ihana hepulikiipeilykuva. Täällä kanssa Myrtti kiipeää seinillä, männyissä, vai pitäisikö sanoa jotta Myrtti lentää seinältä seinälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi muurahaiset ovat kuitenkin ohimenevä harmi. (Tai ovat ainakin toistaiseksi olleet.)
      Myrtti the Flying Cat! Se mahtaa olla näky:D

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!