Mitä kuuluu kissoja jahtaavalle karhukoiralle?

Alkukuusta kerroin karjalankarhukoirasta mikä tapasi kissan ja ajoi sen puuhun. Pari viikkoa tapauksen jälkeen hirvijahti oli käynnissä taas samaisella alueella. Ensin ajo alkoi lupaavasti. Molemmat koirat, karhukoira ja jämtlanninpystykorva lähtivät metsään etsimään hirviä. Jonkin ajan kuluttua kuului haukku. Jämpti oli löytänyt jotain. Karhukoira lähti samoilla apajille. Koiranohjaajat kertoivat tilanteesta muillekin. Kuulosti siltä että siellä on hirvihaukku. Mutta mitä se hirvihaukku sitten tarkoittaa?

"Karjalankarhukoira on riistaa haukkuva ja sen pysäyttävä metsästyskoira. Se ilmoittaa riistan haukkumalla, mutta ei muuten hauku turhia metsästäessään. Koira pitää riistan paikoillaan haukkumalla ja juoksemalla edestakaisin eläimen ympärillä, kunnes omistaja ehättää paikalle. Se voi pitää riistan aloillaan hyvinkin pitkiä aikoja."

Lisää ylistystä karhukoirasta ja sen ominaisuuksista voi lukea täältä.

Karjalankarhukoira Jalo kurkistelee.

Koiranohjaaja lähti etenemään haukkua kohti. Haukulle on noustava äänettömästi ja varoen. Tuulensuuntaa ja maastonmuotoja on käytettävä hyväksi. Kohtisuoraa haukkua ei voi rymistellä. Toiveet olivat korkealla. Koirat haukkuivat kiivaasti, odotukset nousivat vielä korkeammalle. Jännitys oli huipussaan. Haukku pysyi paikoillaan, tienoolla ei pitänyt olla supikoiran pesiä. Siellä saattaisi olla se juuri se suuri sonni, mistä jokainen sarvienperään oleva metsästäjä haikailee. Porukka oli passissa ympärillä, toinen koiranohjaajista lähellä.
Kuinka siinä sitten kävi? Jämpti oli tosiaankin löytänyt nelijalkaisen metsäneläimen, se juoksenteli kivikasan ympärillä ja haukkui välillä. Vaikutti siltä että se oikein yllytti karhukoiraa. Karhukoirakin oli keksittynyt tilanteeseen. Sillä oli pää suuressa kivenkolossa ja se haukkui kovaa. Kiven alla ei suinkaan lymynnyt hirvi, ei edes pieni sellainen. Vaan mäyrä. Tuttavallisemmin metsäsika. Joten se siitä suuresta sonnista.
Mäyrät ovat melkoisen ärhäköitä elukoita. Niillä on pelottavan pitkät ja voimakkaat kynnet. Tapahtumapaikalla oli veriroiskeita. Ilmeisesti oli otettu yhteen. Olivatko veriroiskeet peräisin jämptistä, karhukoirasta vai mäyrästä? Asia jäi sillä hetkellä arvoitukseksi.

Ajo jatkui. Kaiken tämän kommelluksen jälkeen karhukoira löysi kuin löysikin hirven. Hirven perässä se ei kuitenkaan jaksanut loputtomiin juosta, sillä se ei päässyt hirven edelle ja saanut sitä pysäytettyä. Koiranohjaaja oli keskellä metsää ja tarkkaili gps:n avulla koiran liikkeitä. Koira palaili jälkiään pitkin takaisin. Ilmeisesti se muisti edelliseltä kerralta sen helpon kohteen. Sen talon, minkä pihalla oli kissa, ja minkä kissan se ajoi puuhun. Voi noloa, taas kerran! Jalo näytti viihtyvän pitkän aikaa pihassa.
Koiranohjaaja oli laittanut puhelimen äänettömälle lähestyessään haukkua, joten hän ei kuullut puhelimen soittoa. Vasta makkaratulilla hän huomasi yhden puhelun tulleen. Kissatalosta oli soiteltu...

Voi Jalski minkä taas teit!

Talon isännällä oli ollut asiaa. Isäntä oli ilmoittanut että Jalo oli pyörinyt pihalla pitkän aikaa. Töissä se oli näyttänyt olevan koska sillä oli gps-panta kaulassa, ei se ollut karkuteillä. Koiranohjaaja kysyi että oliko koira ollut siellä pahanteossa? Ei kuulemma ollut, kunhan oli ihmetellyt ja kummastellut. (Tai sitten talon kissa oli kiivennyt taas puuhun karkuun talon väen sitä huomaamatta.) Koira oli viimein itsekseen lähtenyt pois pihalta. Koiranohjaaja antoi isännälle seuraavanlaiset ohjeet: "Jos se vielä tulee sinne, niin anna sille niin paljon kyytiä että se tajuaa lähteä pois pihasta, eikä ikinä eksy sinne enää!"

Päivän toiseen ajoon lähtiessä huomattiin että Jalo lipoo kielellään kuonoaan. Kuonossa oli verinaarmuja. Se oli ottanut mäyrältä pataan. Mitä tästä opimme? Ei kannata haukkua mäyrää eikä varsinkaan työntää kuonoaan sen kynsien lähettyville. Ja ne kissat on jätettävä rauhaan! Karhukoiralla on vielä paljon opittavaa metsästyksestä ja kaikesta muustakin. Muistona tästä episodista sillä on kuonossa pari arpea.