Lähtöjä

Töihin lähteminen voi olla hankalaa. Tai onhan se. Ja myös sydäntäraastavaa. Olen heikko ihminen ja pehmo, mitä kissan suhteen tulee. Poikkeuksellisesti Myrsky on ollut päivisin aivan yksin kotona tällä viikolla. Aamulla pitää varmistaa että onko kissa ulkona vai sisällä. Ja mihin se kenties haluaa mennä. Sisälle vai ulos. Mitkä ovet pitää jättää auki, mitkä ei. Jos se on ulkona kun lähden, se kuulee ovien aukeamiset ja sulkeutumiset ja tulee katsomaan.
Sitten silitellään, ja se pohtii jäisikö se sisälle vai ulos. Eilen se jäi ulos, istumaan omenapuuhun. Kun tulin kotiin, se nukkui makeasti kuistin tuolissa. 
Tänään torstaina tilanne oli tämä:

Hei minne sä olet menossa?

Lähde siinä sitten hyvillä mielin töihin. Kissa laittaa parkkiin pyörän eteen.
Hirviporukassa on eräs mies ja hän melkein joka kertaa sanoo jahdissa ajatuksensa (omaan lakoniseen tyyliinsä) ääneen: "Ettei mitään vaan sattuisi." Miehellä on kyllä pilke silmäkulmassa sen sanoessaan. Minäkin ajattelen useasti näin kun lähden pois kotoa ja kissa jää yksin. Ettei mitään vaan sattuisi.

Onko ihan pakko mennä? Jos jäisit tänne silittelemään mua?

Takapihan naapuri oli tänä aamuna ottanut tikkaat ja kiivennyt käsisahan kanssa sahaamaan vaahteranoksia. Sahauksen äänet kuuluivat sijaiskodin pihalle. Toivoin että se pitäisi kissan mielenkiintoa yllä ja pääsisin livahtamaan töihin. Kissa jäikin pihalle istumaan ja katsomaan perääni kun polkaisin pyörällä kujalle.