tiistai 20. syyskuuta 2011

Riistamailta

Tämä tarina on tosi. Ja itseasiassa se tapahtui jo yli kuukausi sitten, elokuun ensimmäisinä päivinä. Olen miettinyt että voinko siitä kirjoittaa tänne. Olen siitä kyllä monelle jo kertonutkin. Mutta voisiko siitä julkisesti kertoa täällä kissablogissa. Ajattelin että kyllähän kissojen omistajat ymmärtävät tämän alkukantaisen saalistusvietin. Mikä löytyy kyllä sisäkissoiltakin. Sisäkissat vain toteuttavat sitä leikin muodossa. Pehmoisilla ei-elävillä leluilla. Leluilla millä voi leikkiä monet leikit.
Ajattelin että jos muut kertovat asiasta, niin kyllä sitten minäkin. Naukulassa asuu suuri saalistajatar. Saaripalstalla taasen suuri saalistaja. Vaikuttaa siltä, että kissanomistajat, siis aivan kaikki kissanomistajat edellä mainittujen lisäksi ovat ylpeitä kissojensa saalistustaidoista ja saaliista sekä saalismääristä.

On elokuun alku. Puissa on jo/vielä omenia jäljellä.
Jo toukokuussa Myrsky aloitti met(s)ästelyn. Ensin kuistin matolta löytyi pikkujyrsijän suolisto. Jaahas, kissa on saanut saalista. Näin oli tyynesti todettava. Myrskyn omistaja kertoikin että kissa saattaa sitten tuoda saaliinsa näytille. Tämä oli ihan tuttua minulle. Elämääni on kuulunut kolme + yksi kissaa ennen Myrskyä, joten en ollut kauhistunut. Sitten se tapahtui toistamiseen. Hiirijahti saatiin talteen ihan elävänä kuvana. (Tarkemmin sanottuna kissa kierteli karviaispuskaa missä hiiri lymysi.) Kesäkuussa tuli ensimmäinen orava. Olin aamulla lähdössä rullaluistelulenkillä, kissa tuli pihalta sisälle, ylpeänä kuin mikä, ja orava roikkui suussa. Silloin käväisi mielessä. Tuokohan se joskus jotain suurempaakin?

Kissa vahtaa silmä kovana syreenipuskaa. Siellä se saalis on.

Näillä kulmilla on paljon rusakoita. Ainakin kolmena kesänä rusakko on tehnyt poikasensa pihapiiriin. Siinä juhannuksen tienoilla. Ensimmäisellä kertaa ihmettelimme että mikä pitää noin karmeaa ääntä? Onko se lintu? Seurasimme tilannetta, ja huomasimme että harakka kiusaa orpoa rusakonpoikaa. Ja pikkupupu huutaa peloissaan, kuin syötävä. Ja sitähän se melkein olikin. Soitin hädissäni päivystävälle eläinlääkärille että mitäs nyt, kuinka pitää toimia? Rusakonpoika on joutunut eroon emostaan. Lääkäri oli tyyni, ja antoi seuraavat ohjeet. Rusakonpoikaa ei kannata ruokkia. Se menehtyy ihmisen hoidossa. Paras oli siirtää se johonkin puskaan, pois sitä häiritsevän linnun näkyviltä. Tavoitteena olisi että emo tulisi takaisin hoivaamaan sitä kun tilanne rauhoittuu. Ei ole tietoa kuinka pojan sitten loppupelissä kävi. Kasvoiko se täyskasvuiseksi.
Seuraavana kesänä huomasimme taas rusakonpoikia. Nyt niitä oli kolme kappaletta. Vintiltä löytyi puinen pilkillä käytettävä kotelo, sinne siirsimme pienet kämmenelle mahtuvat pojat. Ja annoimme olla rauhassa. Poikia oli myös viime vuoden kesäkuussa. Istuin pihalla lukemassa ja huomasin rusakon kököttävän sireenipuskassa. Keskellä pihaa! Mitä se siellä oikein tekee? Pitkäkorvan pompittua pois paikalta, kävin katsomassa. Kolme pientä poikaa pusikossa. Hipsin hiljaa pois paikalta.

Vaikuttaa siltä että tämä piha on hyvä mesta pupuille. Mitä sitten jos kissa tuo joku kerta jäniksenpojan? Kuinka osaan sitten siihen suhtautua? Juhannus meni, samoin kesäkuu. Myös heinäkuu. Kesän kuluessa huomasin että Myrskyllä on jahtivaja syreenipuskassa. Sieltä olen löytänyt kaksi oravanhäntää.

Kohti jahtivajaa.
Vai olisiko oikeampi nimitys lahtivaja? En osaa sanoa. Kenraalin kirjassa eräs luku käsitteli asiaa. Siis ahti ja vai jahti? (Mutta asiaa ei käsitelty vajan, vaan metsästyksen kannalta.) Minä ajattelen niin että tilanteen mukaan. Jahtivaja siinä vaiheessa kun kokoonnutaan jahtia varten. Lahtivajaksi se muuttuu siinä vaiheessa kun saalista käsitellään. Pahoittelut sivujuonteesta, nämä eivät ole oleellisia juttuja tässä tarinassa.

Eräänä iltana ihmettelin kun kissa oli hieman omituinen. Se kierteli pitkin pihaa. Kävin lähikaupassa, (mikä on kaikenlisäksi lähellä) ja ostin sille kissan nameja, mistä se pitää. Ne eivät oikein uponneet. Ihmettelin kovasti. Ja viimein selvisi syy. Kävin kurkkaamassa syreenipuskaan. Siellä se oli. Pupupaisti.

Pupupaisti.
Puoliksi syötynä, ja raakakypsymässä. Tyrmistys oli melkoinen. Rusakonpoika. Ei enää pieni, mutta ei vielä täysikasvuinenkaa. Melkeinpä kissankokoinen. Todennäköisesti tämän kesän poikasia.
Ei liene poikkeuksellista jos kissa saalistaa rusakon. Meillä oli töissä työharjoittelija Sotkamosta, hän kertoi että heidän kaupungista maalle muuttanut kissa raahasi eräänä päivänä jäniksen kotiin. Ja olen kuullut kissojen saaneen saaliiksi heinäsorsiakin.
Nyt se oli sitten se pupun vuoro. Tunteeni olivat hieman ristiriitaiset. Pupu.
Kissa vahtasi koko illan syreenipuskaa. Välillä se pistäytyi siellä ja rouskutti saalistaan lisää.

Horisontti päin honkia, mutta olin järkyttyneessä mielentilassa.

Ilta pimeni, kissa ei malttanut jättää saalistaan. Kaksi päivää se sulatteli pupua ja oli pullean tyytyväinen. Kaverini kertoi että hänen kissansa, pupun syötyään, vietti viikon verran äidin ruusupuskan alla sulatellen pupua. Niin. Minulla on mennyt enemmän kuin kaksi päivää asian sulattelemiseen. Se onkin asenteesta kiinni, siis suhtautuminen asiaan. Metsästys on metsästystä. Oli metsästäjänä sitten kissa kynsineen ja hampaineen tai ihminen haulikon kanssa. Lähtisin minäkin jänismetsälle, jos saisin mahdollisuuden. Mutta sitä miettii kuitenkin. Kissa tappoi pupun.

Olisiko pitänyt jättää tarina kertomatta? Kertokaa ihmeessä. Olen miettinyt ja pohtinut tämän kertomista kauan.

4 kommenttia:

  1. Minusta tätä ei tarvitse jättää kertomatta. Ja omassa blogissa ei muutenkaan tarvitse miettiä sensuureja, vaan lähinnä sitä, miten paljon itsestään haluaa paljastaa. Tämä on kissablogi, ja jos joku pyörtyy siitä että kissa saalistaa, niin on henkilön aikakin tietää että kissa saalistaa.
    Kaupungissa syntyneet elämän kiertokulusta ja ravintoketjuista vieraantuneet - joihin minäkin ennen kuuluin - saattavat järkyttyä. Mutta nää on niin elämän realiteetteja. Eläimiä syödään, lihansyöjäeläimet syövät ja me ihmiset myös. Kissa on lihansyöjä jolle ei sekaravinto edes käy.
    Sitäpaitsi, rusakoita, jäniksiä ja kaniineja on paljon ja riesaksikin asti, varsinkin rusakoita ja kaniineja. Niitä syntyy liikaa ja osa menee petojen suihin siitäkin syystä. Jos kissasi ei olisi saanut nuorta rusakkoa kiinni, olisi varmaan kettu saanut. Nopeimmat ja terveimmät jäävät henkiin, se on luonnonlaki ja evoluutiokysymys.
    Minulle on tuotu jänispaistia vain kerran, kun edesmennyt Viljoni taisteli itsensä kissanluukusta sisään jäniksen takapään kanssa. Heitin molemmat ulos ja pian se tunki taas sisälle kovalla metelillä (mielestään kehut ansaiten) yhden koiven kanssa. Heitin molemmat taas ulos ja laitoin luukun lukkoon. Sori vaan, Viljo! Sekin on kai luonnonlaki, että kissanomistajalla tulee jossakin raja vastaan. No, pahin oli kai se kun Viljo toi mulle polleana elävän lepakon sängyn viereen mutta se on toinen juttu se...

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä Sailan kanssa. Mutta mielellään ei saaliita sisään, ainakaan Naukulaan, eikä ainakaan elävinä - kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommentista Saila. Ajattelin että sinä ainakin ymmärrät ja osaat suhtautua asiaan koska sinulla on se hurja herkkusuu kuka on vesimyyrien perään! Mutta että sinullakin oli pupuntappaja. Voi Viljoa. Se taisi olla aika kova jätkä:)

    Onneksi en ole siis ainoa kuka asuu pupuntappajan kanssa.

    Minulla oli tämä teksti jo viikon verran valmiina ja aina vain siirsin julkaisua. Tämä pupuntappo oli ehkä hieman liikaa minulle. Minusta jopa tuntui silloin elokuussa että suhde kissaan hieman kärsi(!) Kissa oli jotenkin niin ällöttävän pullea pupua sulatellessaan. Nyt alan olemaan sujut asian kanssa. Sainhan siitä kerrottua nyt täälläkin. Onneksi kissa ei kuitenkaan raahannut rusakkoa sisälle vaan tyytyi ruokailemaan ulkona.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista Naukulaankin!
    Jotenkin sitä sulattaa pienet saaliit, mutta jos saaliit ovat samaa kokoluokkaa kuin kissa, niin se tekee hieman vaikeaa. Ehkä siihenkin tottuisi jos kissa joka viikko saalistaisi yhden pitkäkorvan? No, toivottavasti niin ei kuitenkaan tule tapahtumaan.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!