perjantai 3. tammikuuta 2014

Myrsky ja elämäntaito


Tämän kirjan bongasin samalta hyväntekeväisyyskirpputorilta mistä siniseen kotiin taikamaton ostin. Kymmentä euroa en siitä raaskinut pulittaa, joten sinne se jäi. Kukaan muukaan ei sitä moneen kuukauteen kotiuttanut. Tuon nimen Myrsky vuoksi sen olisin halunnut ostaa.

Ennen joulua vastaan tuli toinen Myrskyn opus, se löytyi naapurikaupungin kirpputorilta. Ja huomattavasti edullisempaan hintaan. Kirja on vuodelta 1950. Se on laskennon ja mittausopin oppikirja maaseudun kansakouluille. Oikein hauska teos.


Minä en juuri numeroista perusta, kirjaimista enemmänkin. Kiva sitä on kuitenkin ollut selata. Siitä on saanut jonkinmoisen kuvan millaista elämä on kuusikymmentä vuotta sitten maaseudulla ollut. Toki olen tentannut maajussina työskentelevää puolisoa:

Suorakulmion muotoisen pellon pituus on 180 m ja leveys 50 m. Kuinka suuri sen ala on?
Paljonko siementä tarvitaan 2 1/2 aarin suuruiseen hernemaahan, kun siementä käytetään keskimäärin 1 kg 500 g aaria kohden?

Kuten todettu, laskutoimitukset ovat minulle melkein hepreaa, joten katseluksi tämän kirjan anti jäi. Ja sitten siihen Myrskyn elämäntaitoon. Myrskyn elämänohje kaikille:

Nauti kotilieden lämmöstä. 
Syö. Nuku. Voi paksusti.


Sijaismammaltakin liikenee yksi elämänohje: Älä lähde autokauppaan miehen kanssa. Siihen tuhraantuu koko päivä. Valinta kohdistuu kuitenkin siihen ensimmäiseen koeajattuun autoon. Jos on aivan pakko lähteä, pidä huoli siitä että saat välillä ruokaa syödäksesi.

Translation: Good Life.

25 kommenttia:

  1. Meijän äippä oli ihan liäkeissä tosta matikankirjasta. Tommoset elämänläheiset laskutehtävät hoituis paremmin, ku nykysteen lasketaan vaan äksiä ja yitä yhteen ja potenssiin ja silleen. Kertakaikkisen hyvä ostos, meijän äipän miälestä siis.

    Nauti kotilieden lämmöstä.
    Syö. Nuku. Voi paksusti.

    Myrsky, ton paremmin ei vois tiivistää laadukasta elämää. MOT.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teijän äipän täytyy kirjoittaa joulupukille. Jos sitten ensi vuonna paketista löytyisi tuommoinen opus;)
      Joo. Multa löytyy noita viisauksia. Ihan joka lähtöön.

      Poista
  2. Hyödyllistä laskuoppia. Viimeksi kun olin autokaupassa myyjä ihmetteli nopeaa päätöstäni ajokin hankinnasta :)
    Jos lähdet toisen kerran puolisosi mukaan autoa valitsemaan, ota termari ja eväät mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vahingosta viisastuu! Tämä oli ihan minun oma mokani, eväät on syytä ottaa mukaan:D

      Poista
  3. Hyviä elämänohjeita kaikki! Noita noudattamalla pääsee jo pitkälle, varsinakin kun sekä mamman että Myrskyn ohjeissa on tärkeällä sijalla ruokahuollon järjestäminen ja ylettömän hötkyilyn välttäminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Täytyy kuunnella vatsan ääntä. Ja vasta seuraavaksi tulee sydämen ääni!

      Poista
  4. Hyvät opit! Täytyy muistaa. Myrsky ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nämä opit sopivat niin ihmisille kuin eläimillekin.

      Poista
  5. Hyviä ohjeita Myrskyltä.
    Tykkeen vanhoista kirjoista ja kiva nähdä niitä täälläkin, mutta näkispä meidän Mona Myrskyn ♥
    Tosin Mona on jo 14 v ,mutta eihän ikä merkkaa mitään.
    Lisää Monasta löytyy tietoa tageista blogissani :kissat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mona on suunnattoman suloinen ♥
      Hih, pitäneeköhän meidän ryhtyä kissatreffejä järjestämään?

      Poista
    2. Hehee, jeps kyllä, Mona on nyt Pohjanmaalla, mutta tulee taas kun mökkeilyt alkaa toukokuussa heti (pikku vihjauksena)

      Poista
  6. Myrsky on taas oikeessa, mut tota sun elämän ohjettas muokkaisin: Älä lähe autokauppaa. (ite en tykkää asioida em. kaupois.)

    VastaaPoista
  7. Myrskyn ohjeet otetaan onkeen, kiitos. Autokaupat jääköön väliin.

    VastaaPoista
  8. Kiitos vain neuvosta! Voi kauhea. Ei kyllä tulisi mieleenkään lähteä autokauppaan miehen kanssa, samoin kuin en lähde vaatekauppaan naisen kanssa :-D
    Mainiot ohjeet Myrskyllä, niitä noudattakaamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, en minäkään ehkä enää toistelähde. Paitsi jos on aivan pakko:D

      Poista
  9. Myrsky on hyvä antamaan ohjeita,niitä kannatta noudattaa:)

    VastaaPoista
  10. Mahtipontinen nimi kirjalla!
    Mindy on parhaillaan samassa asennossa kuin Myrsky kuvassa, paitsi että häntä on tiukasti jemmassa. Katsoin juuri, että onpa pitkä pötkilö ja niin on Myrskykin.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!