keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Onko turkki hyvin?

Näkyykö viikset?

Myrsky on vanha tekijä mitä tulee poseeraamiseen yhdessä saaliin kanssa. Kissasta olen ottanut monet kuvat kun on ollut kyse metsästäjästä ja kaadetusta saaliista. Luulen, että Myrsky jopa odottaa sitä että kaivan kameran esiin ja otan kissasta ja saaliista kuvan. Kuvan ottamisen jälkeen kissa pistelee saaliin poskeensa.


Itselläni nämä "kaatokuvat" ovat paljon harvinaisempia kuin Myrskyllä.


Tärkeintä niissä kuitenkin on että metsästäjä ja saalis sekä ase näkyvät. Ja tietysti jahtikaveri, eli koira. Jos se vielä sattuu olemaan maisemissa. Ei sillä niin väliä onko tukka hyvin tai näkyykö kello.

Minulla on vielä paljon opittavaa niin metsästyksessä kuin poseeraamisessakin. Sunnuntaina hirvijahti tuotti kohdallani tulosta ja pääsin tulille. Kaatojani pääsen nyt laskemaan kahden käden sormilla. Jahtikaverini ei jäänyt paikalle poseeraamaan vaan jatkoi heti töitään.

Tervetuloa mukaan Morgaise, ei meillä aina näin hurjaa tämä meno ole!

Translation: Strike a Pose.

31 kommenttia:

  1. OOh, mie huokailen täällä ihan ääneen hämmästyksestä ja hämmennyksestä. Herttinen! Ja huh huh. No nyt mie oon jo toipunut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Metsästävä nainen on kyllä COOL! Hiiriin ollaan kyllä totuttu meilläkin, niitä löytyy joskus kengistäkin.

      Poista
  2. Wau ja viel ihan oikee mettähiiri Myrskyllä!

    Onnittelut sullekkii sinne, pikkasen meinaa käyä kateeks, kun en enää itte voi lähtee umpimettää mettälle. Huru-ukkona vaa enää.
    Mä laitan ny kummiskii sulle viel postiakii aiheesta.

    VastaaPoista
  3. Onnea molemmille saaliista! Paljonhan sinullakin sitten kaatoja on!

    Huomiomme myös, että Myrsky ja Myrskyn saalis ovat väriltään yhteneväiset :D

    VastaaPoista
  4. Onnea ansioikkaille metsästäjille! Kyllä voi Myrsky olla ylpeä mammastansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma. Ja minä olen niiiiin ylpeä Myrskyn taidoista!

      Poista
  5. Oi, onnittelut! Hieno kaato, ja silmissäni olisi vielä hienompi jos poseeraisit esim. kaadetun peuraRIVIN vieressä jalka peuran päällä tms ;-D
    Myrsky joka odottaa että ikuistat saaliin on niin ♥
    Te ootte ihan samikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Saila, me niin tykätään tuosta sinun asenteestasi:D Meilläpäin ei peuroja ole niin paljon että niistä rivin saisi. Vuosittain on ollut yksi peuranlupa, mutta se on jäänyt käyttämättä. Kanta on todella pieni, joskus niitä ei edes nähdäkään. Joidenkin onneksi, toisten epäonneksi.

      Poista
  6. Wautsiwau, kunnon metsästäjiä molemmat :D

    VastaaPoista
  7. Hih, nauruun meinasin kuolla tuosta Sailan peura-kommentista ;)
    Kovasti onnea molemmille metsästäjille! Kyllä nyt kelpaa.

    VastaaPoista
  8. Wow! Makee bloggaus, te tosiaan ootte ihan samiksiiiiiiiii <3

    VastaaPoista
  9. Mainiot metsästäjä ja saalis-kuvat!:-)

    VastaaPoista
  10. Myrskyn saalis ei hetkauta, mutta sijaismamman saaliin kohdalla pantiin silmät kiinni. Se on kai se koko. Hyviä kaatajia molemmat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai silmät kiinni! Kiitos kehuistasi. Aina on kuitenkin varaa parantaa ja hioa taitoja, nöyränä täytyy jahtiin lähteä, ylimieliseksi ei saa ryhtyä, sillä ylpeys käy lankeemuksen edellä.

      Poista
  11. Oot sinä hurja! Taidatte olla Myrskyn kanssa yhtä taitavia saalistajia! Ilmankos olettekin niin hyviä kamuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Myrsky on paljon taitavampi kuin minä. Ja huomattavasi kokeneempi. Ja tehokkaampi!

      Poista
  12. Olette hurjia metsästäjiä molemmat. Nostan hattua.

    VastaaPoista
  13. Nyt taitaa Myrsky viedä voiton, on kuitenkin ase(et) omasta takaa : D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jään selkeästi toiseksi jos lähdetään vertailemaan saalismääriä:D

      Poista
  14. Hih, Sailan jyrkkä kanta peuroihin on aivan ymmärrettävä, kun huomioi olosuhteet :D

    Harmi, ettei jahtikaveri joutanut jäämään kaveriksi poseeraamaankin. Silloin otos olisi täydellinen, vaan hieno homma kumminkin :)

    Myrskyn kanssa ei kannattane Sijaismamman kilpailla. Luulen, että Myrskyllä on maillaan enemmän lupia kuin millään hirviporukalla ja metsästyskausikin on pitempi ;)

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!