tiistai 22. lokakuuta 2013

Leikisti ja oikeasti

Lihaton lokakuu

Onko Myrsky viettänyt lihatonta lokakuuta? Edes leikisti? Ei, vaikka yhdessä sieniä olemmekin peranneet. Sillä mitäpä kissa söisi jos ei lihaa? No ehkä kalaa ja katkiksia. Paitsi ei sijaiskodin Myrsky. Myrsky ei katkarapuihin koske, lihaa sen olla pitää. Toki kissan ruokavalioon kuuluvat ne vihreät kasvitkin, mutta ne eivät täytä vatsaa. Eikä niissä juuri taida olla sitä proteiinia. Joten skippasimme lihattoman kuukauden.


Ja sitten eräs juttu, ihan oikeasti. Läppärini on palvellut pitkään ja nyt syksyllä se sairastui vakavasti. Ensin menetimme näppäimistön. Bloggailu onnistui erillisellä näppäimistöllä. Tämän jälkeen usb-portit aloittivat kiukuttelun. (Onneksi niitä oli sentään neljä.) Läppärini alkoi antamaan valomerkkejä ja kirjoittamaan sekä ääntelemään itsekseen. Eilen seurasi vielä vakavampia ongelmia ja luulen että läppärini on nyt lopullisesti menetetty. Olen ottanut kuvat talteen, muutaman olen tosin menettänyt joten katastrofi niiden suhteen ei ole suunnaton.

Ongelmana on se että minulla ei enää ole tietokonetta. Ennenkuin hankin itselleni uuden. Ja sitä ei tule tapahtumaan ainakaan pariin viikkoon. Vanhan korjaaminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Blogin pitäminen muuttui nyt muutamaa astetta vaikeammaksi, mutta emme anna periksi.

Translation: Challenges Ahead.

24 kommenttia:

  1. Mitäs sulla siellä? Kantarelleilta ja suppilovahveroilta näyttävät? Voi harmi tietokonetta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussetti: Kanttiksia ja suppiksia, arvasit aivan oikein:)

      Ja koneen väsyminen oli odotettavissa, se on ollut niin kovassa käytössä. Tietotekniikka ei ole ikuista!

      Poista
  2. Vai ei Myrskylle katkaravut kelpaa - Viirulle ne ovat suurta herkkua, jota tosin vain harvoin tarjotaan. Eikä ole Viirukaan lihatonta lokakuuta viettänyt;)
    Harmitus tuota tietokonetta - ne osaavat tehdä tenän juuri silloin kun ei tarvitsisi.
    Upeita syyssäitä sinne koko väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei maistu ei! Ja kukapa kissa nyt lihatonta kuuta viettäisi;)

      Poista
  3. Toivottavasti uusi kone löytyy piakkoin!

    Nuo sienet kyllä kelpaisi meillekin, vaikka niitä onkin pakastimessa vähän. Hyviä sieniä ovat kanttarellit ja suppikset! Myrskylle sitten jotain muuta, maun mukaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toki, kissalle jotain muuta kuin noita sieniä!

      Poista
  4. Tietokoneillakin on määränsä. Nero saa lihaa joka päivä vaikka henkilökunta viettää lihatonta elämää. Katkarapuja tarjoillaan ani harvoin, erikoisherkku maistuu kissalle hyvin. Samoin kala, mutta molemmat vain harvoin, jos tarjoillaan pari kertaa peräkkäin niin eivät sitten enää kelpaa. Myrsky on viisas, katkiksissa on paljon kaikea, hmmm... haitallista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se lihaton elämä varmaan huono valinta ole. Kissalta se ei ehkä onnistuisikaan. Suolaisiahan nuo katkaravut ovat, jos kohtuudella nauttii niin se ei liene vaarallista. Kyllä minäkin niitä joskus...

      Poista
    2. Minä muuten liotan suolan pois Neron katkiksista kun en tidä miten kissan munuaiset kestävät suolaa. Eivät ne ole vaarallisia, kohtuus on paras kaikessa.

      Poista
  5. Liha kissamiehen tiellä pitää! Toivottavasti tietokone jaksaa vielä hetken, muuten teitä tulee ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma puhuu asiaa! Kyllä me linjoilla roikumme, tavalla tai toisella.

      Poista
  6. Oi mitä herkkuja, löytyisiköhän kaapista edes vanhoja kuivattuja..
    Onneksi kuvat ovat sinulla tallessa vaikka kone nyt nuupahtikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyhjennä ihmeessä kaapit, kuivatut menettävät makunsa jos ne sinne unhottuvat. Kyllä me tästä koneen kuolemasta selviämme, eilen siinä vielä henki hetken aikaa pihisi. Kirjoittaa sillä ei kyllä voinut:(

      Poista
  7. Lihaa se olla pitää Myrskylle:)

    VastaaPoista
  8. Ei ne koneetkaa aikaasa pitempää kestä. Harmillista tietty on se rahanmeno...

    Rapsutuksia Myrskylle!!

    VastaaPoista
  9. Oi, mitä sieniherkkuja!
    Tietokoneen oikuttelut ovat harmillisia, koska se tietää ainakin kohtalaista rahanmenoa. Toivottavasti keksit jonkun hyvän väliaikaisratkaisun. Älkää antako periksi!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periksi ei anneta, eikä kavereita jätetä!

      Poista
  10. Sieniä, nam!

    Täällä viettää ihmisihmiset modifoitua lihatonta, kissoille se on täysin modifoitu lihalliseksi, Kuten aina ;)

    Toivomme myöskin vanhan koneen yhteistyötä sen verran, että jaksaa sen pari viikkoa. Me tahdotaan lukea teidän uutiset ensin ja sitten vasta Iltis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Taru kauniista sanoistasi! Me tykätään ♥

      Poista
  11. Voih kone-parkaa! Tai siis voih meitä lukijoita, jos joudumme Myrskyä ikävöimään :(

    VastaaPoista
  12. Ei saa luovuttaa, onhan sulla känny millä postata ;) Hyvä, että kisu on saanut pitää liharuokavalionsa, vaikka muuten en lihasta niin perustakaan!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!