tiistai 3. syyskuuta 2013

Hei älä mee!

Tai viet multa kaiken

Joskus lenkille lähteminen vaatii sydämen kovettamista. Sama juttu on kun yrittää lähteä töihin. Itsensä kovettamisen lisäksi sijaiskodista poistuminen vaatii usein kissan harhauttamista.


Joskus jopa lahjontaa ruoalla. Pelkona (sen lisäksi että kissa pahoittaa mielensä) on että kissa lähtee perääni. Ja sehän ei ole suotavaa. Kompressiosukkani saivat eilen karvakuorrutuksen ennenkuin pääsin lopulta irtautumaan ja baanalle. Ja hyvin kulki lenkki.

Translation: Please, Don´t Go!

26 kommenttia:

  1. Se on rakkautta, se!
    Tai ainakin näin me ihmiset mielellään ajatellaan :)

    VastaaPoista
  2. Voi "pientä"! Onneksi meillä nukutaan yleensä tyytyväisesti sängyssä, Kajsa haluaisi mukaan vain silloin, kun edellisestä lenkkikerrasta on ollut liian pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottakaahan vain, pian Devikin on mukaan hinkuamassa!

      Poista
  3. Hankalaa! Onneksi lahjonta tehoaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lahjonta ON sallittua tämänkaltaisissa tapauksissa.

      Poista
  4. Voi että mikä tarrautuja, oliskohan tarpeeksi hyvä syy jättää lenkkeilemättä ;).

    VastaaPoista
  5. Eihän sitä noin vain voi lähteä!
    Myrskyn karvamerkinnät tarkoittavat "tässä kulkee mun mamma" :)

    VastaaPoista
  6. Nyt tuo turkasen kappale soi päässäni varmaan koko lopun iltaa..! Mutta josko sen yhdistäminen Myrskyyn tekisi siitä kestettävämpää? Ihana mies! Tosin ettei vaan olisi vähän takertuvaa ja mustasukkaista tyyppiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoitteluni:D Kyllä sijaiskodin Myrsky osaa toisaalta myös leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa ja olla tosi cool!

      Poista
  7. Harhautusta? Onnistuuko kissan harhauttaminen? Ehkä Myrsky on vain keksinyt hyvän tavan saada ruoka-annos :)

    VastaaPoista
  8. Voih, mulle tuli tästä jutusta mieleeni Kalle, joka saattoi mut bussipysäkille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en kestä, siis eihän noin ihanaa voi ollakaan! Kalle on ollut ihan huippukissa ♥

      Poista
  9. Vaikeata varmaa on toinen jättää.
    Eikö jaksa juosta mukana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kerta ottaa enemmän tai vähemmän koville. Kotikissojen paikka on kotona, ei niiden tarvitse lähteä lenkille;)

      Poista
  10. Aivan uskomattoman suloinen katti!

    VastaaPoista
  11. Joo, tuo on! Jos tuo olisi hyvä tekosyy olla lenkkeilemättä, niin olisiko se hyvä syy olla menemättä töihin. "Kuulkaa kun nyt en kyllä pääse töihin. Joo. Mun kissa ei päästä mua. Niin. Sanoo, että jos lähden, sen maailma kaatuu."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olisi aivan loistava syy. Tosin pian saattaisi olla että ei olisi enää työpaikkaa mihin mennä(!)

      Poista
    2. Se voisi olla. Työelämässä on virhe.

      Poista
  12. "Myrskyn omaisuus hölöttelee tässä" ♥ Ihana ♥♥♥

    VastaaPoista
  13. vaiko hölköttelisikö jopa ;)

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!