perjantai 9. elokuuta 2013

Ja siili soitti!

Tai siis pistäytyi

Viime kuussa haikailimme siilin perään. Meinasimme jo hädissämme laittaa deitti-ilmoitusta paikallislehteen, mutta arvelimme sen menevän aivan hukkaan, joten sen jätimme sitten väliin. Tyydyimme vain ihmettelemään asiaa täällä blogissa. Tällä viikolla eräänä iltana yhdeksän kantturoissa menin hakemaan pyykkiä sisälle. Silmäkulmassa vilahti jotain rusehtavaa. Se oli siili!

Kuvassa kissa. Ei siili.

Ilosta hihkuen juoksin sisälle ilmoittamaan asian:
"Siili, siili! Siili tuli!"

Samalla hain kamerani. Ehkäpä vähempi hihkuminenkin olisi riittänyt, tai sitten siili oli ujomman sorttinen. Se ei halunnut tulla kuvatuksi. Saati sitten haastatelluksi

Kuvassa siili.

Siili oli iso kuin mikä. Se oli kuulemma viikon verran tuhissut naapurissa kujan toisella puolella, näin kertoi naapurin mies. Mutta mitä siellä naapurin pihalla oli paremmin ja enemmän kuin sijaiskodin pihalla? (Koirakin naapurista löytyy. Luulisin koiran toimivan siilikarkoitteena, mutta ei tälle siilille.) Ihan näin muina naisina ihmettelen asiaa...


Yhtä hiljaa siili katosi paikalta kuin oli tullutkin. Mutta olipa kiva nähdä, pitkästä aikaa. Toinen kiva asia on että blogi on saanut uuden lukijan, tervetuloa mukaan Meri!

Translation: The Maestro Is Back!

28 kommenttia:

  1. Teillä on ollut mieluisia vieraita!

    VastaaPoista
  2. Olipas mukavaa tavata kaivattu siili Sijaiskodin pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan jouduimme vierasta odottamaan, mutta suvaitsi viimein tulla vierailulle:)

      Poista
  3. Kiva juttu, että piikikäs kesävieras viimein ilmaantui.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Hyvä, että siili ilmestyi. :) Ehkä se nyt loppukesästä tulee uudemmankin kerran vierailulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti se uskaltautuu toistekin. Ja saa ottaa kavereitakin mukaan.

      Poista
  5. Hyvin ruokittu siili:) Toivottavasti käy taas pian kylässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä yksilö oli kerryttänyt vararavintoa ihan kiitettävästi:)

      Poista
  6. Hienoa! Ystävien tapaaminen pitkien aikojen jälkeen riemastuttaa kovasti!

    VastaaPoista
  7. Mieluinen vieras,minä en ole kun yhden siilin nähnyt tänävuonna:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin ovat vähiin käyneet, olikohan kova talvi syynä siihen?

      Poista
  8. Tuollaisia vieraita nähtäisi meilläkin mieluusti useammin;)

    VastaaPoista
  9. Naapurilla on hoitamattomampi piha kuin teillä! Siksi meilläkin ne siilit majailevat :) Ne ihan oikeasti eivät tule liian siistiin pihaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en minä tuosta tiedä, saattaahan se tietysti olla noinkin...

      Poista
  10. Kaikista kivointa on justiisa silloin, kun tulee toivottuja vieraita ♥

    VastaaPoista
  11. Et voi oikein kissanruokaakaan laittaa houkuttimeksi pihalle "sattuneesta syystä" : D. Komeasti pyöreä on siili!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Sattuneesta syystä, en voi siiliä sillä kissanruoalla ruokkia:D

      Poista
  12. Ihana siili, meillä ei ole näkynyt koskaan siiliä haluaisin tuollaisen siilin meillekiimn:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinaisia vieraita nämä tuntuvatkin olevan. Toivottavasti teillekin eksyy vielä jonain päivänä.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!