keskiviikko 14. elokuuta 2013

"Aurinko paistaa ja vettä sataa"

Mutta ei tänään

"Aurinko paistaa ja vettä sataa, taitaa tulla kesä." Näin lauleskeli Mikko Alatalo silloin joskus. Ei, faneja emme ole. Ihan pyytämättä se korvamato joskus tarttui. Eikä tänään paista aurinko. Mutta sitä vettä sataa. Ja se kesä tulee vasta ensi vuonna. Tai sateiden jälkeen syyskesä. Toivottavasti.

"Oliko ihan pakko? Mua olisi väsyttänyt!"

Mutta eilen illalla aurinko paistoi ja samanaikaisesti satoi vettä. Jos katsoo tarkkaan, voi nähdä ne sadepisaroiden jättämät jäljet kuistin rappusilla. Ja eilen sijaismamma oli turhan tehokas ja ajattelematon. Päätin tyhjentää astianpesukoneen. Myrsky oli juuri vaipunut sängyllä uneen. Yritin laittaa astiat hiljaa paikoilleen, mutta en onnistunut. Päättelin sen kissan reaktiosta asiaan. Uuvuksissa oleva kissa äänesti tassuillaan.

Pyytelin kovasti anteeksi ja pahoittelin. Ei auttanut. Mielenosoituksellisesti herra Hoo lähti pihalle, meteliä karkuun. Annan tästä itselleni suuren miinuksen. Onneksi nukkumaan käydessä olimme sitten taas kavereita. Sain kissan sänkyyn viereeni leipomaan ja kehräämään.

Translation: Silence, Please!

24 kommenttia:

  1. Onneksi herra Myrsky ei ole pitkävihainen.

    VastaaPoista
  2. On se vain kumma, etteivät kaksijalkaiset osaa suhtautua meihin antsaitsemallamme kunnioituksella! -Kajsa-

    VastaaPoista
  3. Meillä on ihminen saanut miinuksia samasta syystä ja muista vastaavista! On häiritty kissan unia. Se on rottuutta sellainen.

    Onneksi kissat antaa anteeksi. Ja Myrsky on kyllä niin suloinen tuossa, että aivan rinnasta ottaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset ovat joskus hyvin, hyvin ajattelemattomia! Kissan unirauha on tärkeämpi asia kuin järjestyksessä oleva koti.

      Ja sijaiskodin Myrsky on sydäntenmurskaaja ♥ Se on myönnettävä.

      Poista
  4. Béla inhoaa tiskikoneen tyhjentämistä ja valittaa koko session ajan ;) Huomenna blogissani esiintyy arvaas kuka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalle ♥ Illalla katsoin kommentteja puhelimella, en ryhtynyt enää vastaamaan, ja heti tajusin että nyt tapaamme Kallen! Ihanan nostalginen kuvapläjäys:)

      Poista
  5. Myrskyä joku taitaa harmittaa:)

    VastaaPoista
  6. Voi että ku toista väsyttää. Ei näytä yhtään nassu hilpeeltä, mut ei onneks myöskään kalpeelta. Nättejä unia, Myysky!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin tuossa sitten lopulta kävi. Päästiin yhdessä nukkumaan.

      Poista
  7. Että tuommoista peliä teillä! No minä puolestani häiritsin Helmin unia saunassa, joten helppoa ei ole täälläkään. Rapsutuksia sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin Brutukseni:D Jonkun pitäisi kirjoittaa Käytöksen kultainen kirja kissakodeille!

      Poista
  8. No jopa on nuupallaan oleva kaveri :)

    Että sitten annoit korvamadon jutun kylkiäisinä! Kiitti vaan....saat vastalahjaksi "Puuhamaa on paras paikka"-rallatuksen! Rallattele sä nyt vuorostas sitten sitä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kiitti!
      "...Puuhamaassa vietät vaikka, koko päivän kesäisen..."

      Poista
  9. Meillä on sama juttu, kun kissa nukkuu sisällä on varottava metelöimästä, varsinkin astioiden kilkattelu on sietämätöntä. Eli ymmärrämme hyvin Myrskyn reaktion.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Astioiden kilinä koskee ehkä eniten kissan korviin. Pienikin kilahdus on liikaa!

      Poista
  10. Kissoilla on herkät korvat - tuttua! ;) Välillä tuntuu etten pysty liikkumaankaan niin hiljaa ettei kissa havahtuisi. ;)

    VastaaPoista
  11. Noinhan se on, ei oe ihmisen koulutus koskaan valmis vaikka välillä tuntuu, että nyt alkaa olemaan palvelushalukkuus ja nöyryys kohdillaan. Ja sitten tekee ton. Mölyää, kun toisella on meditaatio meneillään.

    Terveisin: Triolan kvartetti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdullisista sanoistanne. Ollaan siis kohtalotovereita.

      t. Myrsky

      Poista
  12. Kuule Minna, kui sä oot saanu tohon kommenttialueen alapuolelle ton rimpsun, missä on Facebook linkitysmahdollisuus? Yksi Tuulisten Poikien fani kyselee ja mä en löydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh my. Nyt pistit pahan. En minä tiedä. Voisiko se jostain asetuksista löytyä? Olen joskus saanut mikrotukea tämän blogin kanssa, yritin katsoa mutta nyt ei hyppää silmille:(

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!