lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kesäillan onni



"Pikkulinnun laulu korvissani
riippukeinun yllä omenapuu
kesäillan on onni omanani
mul' on kissa sylissäni."



"En mä enää aja virvatulta
onpa sylissäni onnen kulta
pienentyy mun ympär´elon piiri
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie."

Myrsky ilahdutti minua eräänä iltana tällä viikolla. Stressistä kärsivänä ja helteestä väsyneenä loikoilin (paljon nähneessä ja kovia kokeneessa) sijaiskodin riippumatossa. Kissa päätti hypätä syliini. Oi onnea  

Se oli vasta jo kolmas kerta. Minä olen laskenut kaikki nämä kerrat kun kissa on tullut syliini. Myrsky ei todellakaan ole mikään sylikissa. Nämä ovat harvinaisia ja arvokkaita hetkiä. Toinen ilonaiheeni tällä viikolla oli se, että isäni pääsi sairaalasta kotiin. Olen oppinut että täytyy osata olla iloinen asioista mitä meillä on. Asiat voisivat olla tuhat kertaa huonommin. 

Niin, ja se oikea Nocturne löytyy mm. täältä. Rauhaisaa viikonloppua kaikille!

Translation: Tranquillity.

35 kommenttia:

  1. Myrsky tietää tien naisen sydämeen!

    Onpa hienoa kuulla, että isäsi on päässyt kotiin.

    VastaaPoista
  2. Oi onnea. Tunnistan tuon tunteen. Kesäheinä-kissani, joka muuten on saanut nimensä tuosta samaisesta runosta, jota siteeraat, nuorempana ei ollut yhtään sylikissa. Se päätti tulla syliini ehkä noin kerran tai kaksi vuodessa. Mutta oi onnea, kun se tuli, se saattoi kehrätä ja viipyä sylissä pitkään. Vanhemmiten Kesäheinästä tuli enemmän ja enemmän sylikissa. Nyttemmin Kesähienä on haudattuna Koski TL:ääm metsään ison kiven juureen.

    Lohdullista kuulla, että isäsi pääsi sairaalasta kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäheinäsi oli varmasti rakas ♥ Nämä sylihetket ovat jotain mykistävän ihania, ne ovat niin arvokkaita. Ehkä Myrskystäkin tulee vanhemmiten enemmän sylikissa, ken tietää?

      Meillä kaikilla on nyt hieman keveämpi mieli.

      Poista
  3. Onnen hetkiä kerrakseen. Ja niin totta - niistä on syytä osata iloita♥

    VastaaPoista
  4. Kissan spontaanit syliintulot ovat ihania! <3

    Hyvä, että isäsi pääsi sairaalasta kotiin.

    Onnenhetket elämässä ovat tärkeitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun se on niiin harvinaista tässä kodissa!

      Poista
  5. Kissa sylissä on taivas, kolme samassa sängyssä itsen kanssa helteen jälkeisenä yönä, helvetti. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko illalla riippumatossa hyttysiä? Arvaa vaan kuinka äkäisiä:D Mutta en välittänyt!

      Poista
    2. Perse ku mietin vaa ekan virkkeen luettuani, et mist tiesit et makoilin illan riipparis, hyttysten, koiran ja kissojen kaa, mut...

      Jos hyttyset alkaa enempi riipparis makoiluu haitata, sytytän tupakin. :)

      Poista
  6. Vähemmästäkin ilosta sitä runosuoni alkaa sykkiä ♥; onneksi Eino on tehnyt hyvät "pohjat" runolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei, eipäs nyt! Nocturne on Suomen kauneimpia runoja. Minä väännös vain valju versio siitä:D

      Poista
  7. Kissa tietää kyllä milloin emäntä on hoivan ja hellyyden tarpeessa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa katseli minua siihen malliin että ajattelin voisikohan se tulla syliin... Ja hyppäsihän se sitten ♥

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Laav ♥
      (Niistä hyttysistä en sitten puhu mitään, onneksi tulivat vasta puolen tunnin kuluttua.)

      Poista
  9. Voi miten herkkää! Myrsky osaa lohduttaa. Kissa sylissä on autuas tila.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autuas se oli olo tuossa hetkessä. Onneksi sylistä löytyi kuin löytyikin sopiva asento.

      Poista
  10. Voi onnea <3 Herkkäaistisena kaverina Myrsky huomioi väsyneen emännän ilahdutuksen tarpeen. Syliytymisen teho ei pääse laimenemaan, kun ei emäntää opeta liian hyvälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Jos tämä jokapäiväistä olisi, ei se niin tunteikasta ja tehokasta olisikaan.

      Poista
  11. Oi onnea ja rakkautta <3

    Hyvä että isäsi on päässyt sairaalasta! Läheisten sairastukset ja sairaalassa olemiset ahdistaa kauheasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea todellakin ♥

      Olet oikeassa. Kyllä se sairaus vie voimat läheisiltäkin.

      Poista
  12. Myrskylle vois kokeilla seuraavii: Rapsuttele lapaluitten välistä ja hiero korvalehtiä ihan varovasti. Ensin kärjistä ja sit kun Myrsky tottuu, ni koko korvaa. Meillä ainaki kissoilta valuu kuola kun niitten korvii sivelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Timo! Tämä laitetaan korvaan taakse ja toteutetaan kun tilaisuus koittaa.

      Poista
  13. Sinulla onnen päivä.
    Suuri ilonasia kun isäsi pääsi sairaalasta.
    Kaikkea hyvää sinne teille! ♥ ♥

    VastaaPoista
  14. Voi mahoton ku näyttääkin lokosalta toi teijän riippukeinuilu. On kans tosi mukavaa ku isäs pääsi sairaalasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippukeinu on tosi kiva. Ja onneksi sijaismamma ei ota kovia vauhteja. Ei ala huippaamaan eikä tule paha olo. Kummallekaan. Ja vielä kivempi on tuo toinen asia.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!