maanantai 2. heinäkuuta 2012

Sijaiskodin pieni takertuja

Sekä eräs kylkeen liimautuja

Viime viikolla kirjoitin eroahdistuksesta. Olen iloinen siitä että uskalsin "avatua". Postaus kirvoitti paljon kommentteja. Oli ihana huomata että en ole ainoa kuka kärsii siitä.

Minä en ole Myrskyn menohaluja juurikaan pidätellyt. Poikkeuksena tietysti eläinlääkärikäynnin jälkeinen aika. Joskus tietysti jotain pientä, mutta en suoranaisesti ole takertunut kissaan. Mahdotonta se olisikin. Myrskyllä on kynnet ja sähäkkä luonne. Asia on kyllä päinvastoin. Se on kissa kuka takertuu minuun.


Vietimme kissan kanssa erästä sateista sunnuntaita laatuajan merkeissä. Minä luin sängyssä ja kissa makoili vieressä. Laiskottelu on muuten mukavaa puuhaa, kunhan sitä ei elämäntehtäväkseen ota. Minulla oli tarkoitus vielä käydä illalla salilla, ja olihan se sinne lähdettävä. Yritin vaivihkaa nousta sängystä kissaa häiritsemättä. Kuinka siinä kävi? Myrsky aisti tai arvasi aikeeni ja takertui minuun. Kynsin (onneksi ei sentään hampain) se piti sijaismammastaan kiinni.

Mamma! Älä mee!

Voi pikkuista. Voin kuvitella miltä vanhemmista tuntuu jos vastahakoinen lapsi ripustautuu lahkeeseen kiinni hoitopaikkaan viedessä. Onneksi Myrskyn kanssa olemme kuitenkin aikuisia ja kestämme hiukan sitä eroahdistusta ja pieniä pettymyksiäkin. Illalla tulin sitten takaisin kotiin kissan luokse.

Niin, sitten vielä se mainitsemani liimautuja. Juhannuspäivänä eräs eläköitynyt ja tukevoitunut juoksijasuuruus liimautui kylkeeni. Mitä ihmettä? Kävikö bloginpitäjä juhannustansseissa ja sieltä sai kiusaukseen jonkun kehäraakin saattajaksi? No ei suinkaan. Olin tuttavapariskunnan mökillä pelaamassa mölkkyä. Yksi heidän kolmesta koirastaan tykästyi minuun. Olin asiasta hieman otettu.

Dita päivätorkuilla bloginpitäjän kylkeen liimautuneena.

Taisin mainita jotain tukevoituneesta ja eläköityneestä juoksijasta. Tuo tyttö ei minun silmissäni kyllä pulskalta näytä... Omistajat olivat hieman toista mieltä. Tosin mitäpä minä noista whippeteistä olen sanomaan. Maallikon silmin tuo juoksijatyttö oli kyllä kovin laiha(!)

Translation: Crawdaddy? No. It´s a new Species: CrawMoggy.

10 kommenttia:

  1. Hoikalta näyttää tyttö! Ja kyllä pieni painonnousu on ehkä sallittu kilpauran jälkeen?

    Myrsky ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen minäkin. Pulskistuminen on ihan ok!

      Poista
  2. Voihan takerrus! Oikein ilmoitti sitten mielipiteensä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein sydäntä raasti kun piti tuosta nousta ja lähteä...

      Poista
  3. Oih! Onpa teillä ollu liikkistä. Olispas mullakin kynnet...

    Blogini on muuttanut. Tervetuloa, kamuseni!

    http://myrskytuisku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyyhän ne kynnet sultakin. Mutta ei kuiteskaan tämmöiset kun multa.

      Kiva kiva! Heti tullaan kahtomaan ja ryhdytään lukijaksi!

      Poista
  4. Älä lähde! Snif. Joskus Nerokin tarraa helmasta tai lahkeesta kiinni kun nousen sen vierestä. Mutta minusta tuntuu, että hän tekee sen huumorimielellä. Sinussa on sitä jotakin kun koirat alvariinsa tykästyvät sinuun. Miltähän näyttäisi pulska whippet, vaikea kuvitella, ne ovat niin olemattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana tapa Nerolla:)
      Ehkä minulla on koirien makuun oleva lantio ja kylkipalat. Sopivan luinen siis:D

      Poista
  5. Ihana tarraaja ♥ Ja taidokkaasti napatut kuvat!
    Voin myöntää, etten kertakaikkiaan ole koiraihminen, mutta yhdessä vierailupaikassa kolmesta koirasta vähintään kaksi änkee heti syliin ja kainaloon. Yleensä paikalle tulee lisäksi kissa, jonka rapsutteluun eivät kädet enää riitäkään koirien vietyä paikat. Sopivan luinen on kyllä mainio selitys. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä siinä itsensä melkoisen speciaaliksi tuntee kun koira alkaa tuttavuutta tekemään. Kissasta puhumattakaan!

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!