keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Soutaa Huopaa

Huutokilpailu

Kyseessä ei siis ole Elokuu-yhtyeen kappale Soutaa Huopaa, vaan kissojen välinen huutokilpailu. Kyseisessä tapahtumassa kissat etenevät soutamalla ja huopaamalla, siis liikkuvat eteen ja taakse, välillä huutaen.
Tuo Soutaa Huopaa -biisi on muuten aivan gaumea kappale. Siis ärsyttävyyden suhteen. Ja tuo gaumea -sana on opittu mäyräkoira Myrskyn blogista. Sana on aika hauska, voipi olla että alan sitä viljelemään enemmänkin. Ja se Myrsky mäykky on muuten melkoisen mainio tyyppi, ei pelkästään hienon nimensä vuoksi.

Alkaisitko isottelemaan tämännäköiselle tiikerille? Joku hävytön uskalsi.
Huutokilpailut ovat tärkeitä mittelöitä. Niillä ei ole varsinaista areenaa, vaan kisat saatetaan laittaa pystyyn aivan missä vain. Yleensä ne pidetään jossain reviirin rajamailla. Kilpailuun vaaditaan kaksi osallistujaa.
Sunnuntai-iltana jouduin pääsin todistamaan yhtä sellaista.

Ensimmäinen havainto.

Myrsky halusi pihalle iltayhdeksän hujakoilla. Ensin tarkkailtiin reviiriä rappusilla. Pian tassut kuljettivat kissan piharakennuksen taakse. Askel oli määrätietoinen, ja minä päätin lähteä katsomaan mikä kissaa sinnepäin oikein vetää.

Myrsky oli saanut vainun tunkeilijasta omalla reviirillään. Kuinka havainto tehtiin, siitä en kykene sanomaan mitään. Haistoiko vihikissa vieraan kollin vai kuuluiko jotain ääniä? Itse en kuullut mitään. Hipihiljaa vieras oli tullut reviirille.


 
Myrsky vasemmalla, tunkeilija oikealla.



Samantien selkäkarvat nousivat pystyyn ja häntä pörhistyi. Ja tuijottaminen alkoi.

Yritin häätää tunkeilijaa huutamalla, se perääntyi hieman. Ja Myrsky voimantunnossa lähti perään.

Pattitilanne. Ja sitten alkoi se huutaminen.







Kissat pörhistelivät turkkejaan ja tuijottelivat toisiaan. Olin kameran kanssa aidan takana, enkä päässyt yli enkä alitse. Yritin pelotella tunkeilijaa mutta se ei lähtenyt kulumallakaan. (Kyseessä oli röyhkeä ?*$kiainen.)




Kissat siinä soutivat ja huopasivat. Ja huusivat. Lopulta sain houkuteltua Myrskyn takaisin sijaiskodin pihalle ja sisälle. Annoin lohturuokaa. Kissa ei kuitenkaan rauhoittunut, vaan tassutteli levottomana pitkin huushollia. Ja se halusi takaisin ulos.
Ilmeisesti edellisenä yönä oli käyty käsiksi. Myrsky oli ollut koko yön ulkona ja se käveli jäykän oloisesti. Haavoja ei silloin havaittu. Levättyään koko päivän, se oli sunnuntai-iltana jo aivan normaali. Siis valmis reviirin vahtimiseen ja puolustamiseen.



Nyt viime yönä oli taas ollut mittelö. Parilla irtonaisella karvatupsulla kuorrutettu kissa tuli yöllä sisälle, ja sänkyyn pötköttämään. Sängyssä oli turvallista köllötellä, kissa nukkui selällään ja raajat kattoa kohti. Aamulla ihmettelin että mitä varten se noin antaumuksella tassuaan nuolee. Tassuun oli tullut hiertymä ja haava. Surkeus sentään.

Eikä tässä vielä kaikki: Eilen oli ensimmäinen punkkihavainto! Silittelin illalla kissaa, ja ihmettelin että mikä kädessäni kävelee. Apua! Se oli punkki. Kissan turkista hyppäsi käteeni punkki. Ja oli sanomattakin selvää, se koki nopean lopun.

Translation: Fight No More. No More Drama.


21 kommenttia:

  1. Hyvä Myrsky, omaa reviiriä pitää puolustaa! Olehan varovainen niiden punkkien kanssa, niistä saattaa tulla vakaviakin oireita ihmiselle. (tiedän yhden ikävän tapauksen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaa vaan kuinka säikähdin kun sen punkin näin. Viime kesänä toinen henkilökunnasta joutui syömään kolmen viikon antibioottikuurin punkin pureman vuoksi. Tuttavapiirissä eräs veti viiden viikon kuurin. Tuntuu että niitä on joka vuosi enemmän ja että ne ovat entistä häijympiä!

      Poista
  2. Eikö ne nyt millään usko, että ollaan Myrskyn mailla?! Ehkä pitäisi sinnekin laittaa yksityisalue-kyltti venäjäksi. Entisen kotipihan naapuripihassa nimittäin oli näin, vain tällä yhdellä kielellä.

    VastaaPoista
  3. Mustillekin tuli tänään jostakin/joltakin haava nenään. Onneksi aika pieni mutta silti. Mamman pikku kullannuppu! Vaikka ei tietenkään omasta mielestään, niin kuin ei Myrskykään, hänkin on suuri ja vaarallinen puolustaja! En alkaisi isotella, vaan yrittäisin maanitella lähemmäs niin saisin silitellä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Mamman pientä Mustia. Toivottavasti se paranee. Siihen ei oikein mitään parantavaa voi sivellä. Paitsi puhaltaa ja suukottaa.
      Aivan varmasti Myrsky tulisi luoksesi silitettäväksi. Kyllä Myrsky kissanystävän tunnistaa♥

      Poista
  4. Nuo reviirijutut tuntuvat olevan kovin tärkeitä. Luulen, että Nerolla on jokin ylimääräinen aisti, se tietää kyllä jos ulkona liikkuu joku. Tänä keväänä on toistaiseksi ollut rauhallista. Mutta joskus olen katsonut kun hirveitä ääniä päästävä kahden kissan muodostama pallo säntäilee pitkin pihaa. Olen juossut sähisten tunkeilijoiden perässä ja yrittänyt häätää niitä tuloksetta. Vai nyt jo punkkeja, ne ovat aikaisessa. Minusta on niin väärin, että tunkeilijat tulevat kilttien kisujen reviireille isottelemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua! Se on varmasti ollut gaumeaa katsottaavaa, kissojen muodostama karvapallo:/ Siihen on paha mennä väliin, saa vielä itsekin kynsilleen.

      Valittavasti se punk(ki)-season on avattu, itse kuulin ensimmäisistä havainnoista jo viikko sitten.

      Poista
  5. Huh! Hurjia kuvia kilpahuutamisesta ja kilpaa tuijottelusta. Menisi omaan pihaansa huutelemaan mokoma tunkeilija, mitä varten tarvii tulla isottelemaan Myrskylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole kivaa yhtään! Luulen että tilanne on toistaiseksi rauhoittunut. Myrskykin uskalsi jättää pihamaan vahtimisen vähemmälle ja se viihtyi yöllä sisällä jo useamman tunnin. Toivotaan.

      Poista
  6. Hieno kuvasarja, tykkään kovin. Perhanan tunkeilija, sais tulla kylään vaan rauhallisin mielin eikä satutella toista poloista. Nih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pirkko. Juuri näin se pitäisi olla: I Come in Peace.
      (Luulen kuitenkin että sijaiskodin Myrsky voitti matsin, vaikka itsekin haavoittui. Tai ainakin toivon niin.)

      Poista
  7. Teidän pihalle ei tunkeilijat pääse kovin helpolla - hyvä Myrsky! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky on kyllä melkoisen kova kolli puolustamaan omaa pihaa, se on totta. Tietysti sitä toivoo ettei tähän tarvitsisi mennä, mutta pakkohan se on kun toiset tunkevat hoodeille.

      Poista
  8. Hyvä Myrsky, näytä sille, nuin ja nuin ja... antaa pöllytä vaan... -Myrtti-

    No niin Myrtti, pidähän pienempää suuta... -Varjoyrtti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah Hah hah:)
      Kiitos molemmille kommenteista. Pikku-Myrtille semmoiset terveiset että ei kannata tehdä niinkuin isommat kissat tekevät. Riidanhaastaminen ei kannata.

      Poista
  9. Hienoja lasersilmiä. Virittelevät sisäistä aseistustaa kaksintaisteluun :D
    Hyvä että Myrsky pitää puolensa ja puolustaa reviiriään :)

    Täällä välillä kuuluu tarhasta rysäys äänekkään molinan kera yöllä kun joku paikallinen kissa käy moikkaamassa omia kattejani ja siinä yleensä tulee hieman erimielisyyttä reviireistä. Tunkeilijat kun eivät ymmärrä että tämä on Tikin, ilmin ja pirpanan valtakuntaa ;)

    VastaaPoista
  10. Kiitos Hukka. Taitaa olla melko yleistä nyt keväisin tämä reviirimittelö. Rauhallinen hiljais/rinnakkaiselo olisi kyllä paljon mukavampaa kaikkien kannalta. Mutta minkäs teet!

    VastaaPoista
  11. Kato kaima ku mun piti oikein käydä perustamassa ittelleni meili, että pääsin sulle heittään kommenttia. Mut mitäpäs sitä ei tekis hyvän asian eteen. Jep.

    Mun täytyy kyl tunnustaa, että jos tommonen kekälesilmä tulis mua yällä vastaan, niin kyllä karkuun juoksisin. Ootte te kissat melkomoisia velhoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla susta kaima!
      Kannattaakin pitää hieman välimatkaa kissoihin, sillä eihän niistä koskaan tiedä mitä ne päähänsä saavat. Voi vaikka hepulikohtaus yllättää.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!