tiistai 10. huhtikuuta 2012

Rentoutusta á la sijaiskoti

Piikkimattohan oli pari vuotta sitten jouluna hittilahja, ja minä jäin silloin ilman. Helmikuussa kun vietin syntymäpäiviäni ei mattoja löytynyt mistään. Nyt sitten (vihdoin) viime jouluna paketista paljastui matto! Kyllä, pitkäaikainen toiveeni toteutui. Onko matolla mitään vaikutusta, siitä voidaan olla montaa eri mieltä. Ohjeissa luki: "Kuka tahansa voi käyttää piikkimattoa, mutta jos kärsii sydänvaivoista tai käyttää verenohennuslääkkeitä täytyy olla hieman varovaisempi(?)" Jotain vaikutusta sillä siis lienee. Ainakin sen päällä maatessa on pakko olla paikallaan. Yleensä luen sen päällä. Pääsiäisenä sijaiskodissa vietetiin rentoutus- ja meditaatiohetkeä.


Kissa nukkui petaamattomassa sängyssä. En raaskinut mennä sänkyyn sekoittamaan kissan unia, joten hain piikkimattoni ja laitoin sen olohuoneen lattialle. Kuinka siinä sitten kävikään?


Hetken kuluttua kuului kissantassujen tömähdys ja kolli tuli venytellen olohuoneeseen. Olin levittänyt villatakkini ylleni, ja kissa hakeutui viereeni. Jonkun ajan kuluttua piikkimatolla makoileminen alkoi minulle riittämään ja vedin sen altani. Lopulta minun oli noustava lattialta ja luovutettava paikkani kissalle. Valmiiksi lämmitetyn villatakin päällä olikin Myrskyn mielestä oikein lokoisat oltavat.

Translation: Meditation and Relaxation.

10 kommenttia:

  1. Kissakaveri on paras kaveri <3 Kissan hakeutuminen seuraan on suuri luottamuksenosoitus, siksi se on niin erityistä, että kissa tulee varta vasten. Tai sitten on sellaisia erikoistuneita seurakissoja kuten Ransu, joka nytkin asettui tuolini viereen lattialle kun tulin työpöydän ääreen. Ransu löytyy melkein aina samasta huoneesta kuin minä, korkeintaan parin metrin päästä. Mutta norjalaiset ovat kuulemma sellaisia seurakissoja, vaikka kai niissäkin on eroavaisuuksia.
    Sain vuosi sitten helmikuussa synttärilahjaksi piikkimaton, silloin niitä ilmeisesti vielä oli (ehkä) runsaammin saatavilla. Pakko myöntää, että en ole muistanut kaivaa sitä kaapista esiin kuin pari kertaa. Mukavasti se kyllä laittaa veren kiertämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Kissakaveri on paras kaveri:) Sydämessä aina läikähtää kun toinen tulee ihan itse viereen♥
      Sitä on kunnianosoituksesta kovin otettu.

      Ransu taitaakin olla varsinainen seurapiirileijona:)

      Poista
  2. Voi miten komeä Myrskykerä! Ainahan se on mukavampi seurassa rentoutua-

    VastaaPoista
  3. Ihana Myrsky! Seurakissat ovat niin ihania, ja sylikissat myös. Ensimmäinen täältä löytyy, jälkimmäistä ei. Piikkimatto toki on, pitäisköhän käyttää vaikka tänään jos/kun lukee ennen nukkumaanmenoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylikissaa ei löydy sijaskodistakaan, olemme kuitenkin iloisia tämänkaltaisesta seuranhausta:)

      Poista
  4. Siinä olisi ollut Myrskyllä mietittävää, kun olisit puolestaan mennyt Myrskyn lämmittämälle sängylle - tosin tässä tapauksessahan Myrsky oli jo tovin ehtinyt kytätä omaa esilämmitettyä paikkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Hyvinhän tässä kuitenkin kävi. Ainakin kissan kannalta:)

      Poista
  5. Piikkimatto on ihanan rentouttava niin kuin on huriseva kissakin. :)

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!