tiistai 24. huhtikuuta 2012

On tässä hyvä olla näin

Eli se siitä siivouksesta

Maanantaisin on normaalisti ollut sijaiskodin siivouspäivä. Kissa vaikutti maanantaina kovin uupuneelta, väsyneeltä ja uniselta. En millään tohtinut kaivaa imuria esiin ja käynnistää sitä. Myrskyhän olisi siitä häiriintynyt ja unet olisivat jäänet sikseen. Riittävä lepo on  tärkeää, niin ihmisille kuin kissoillekin. Nyt kissa vaikutti erityisen uupuneelta. Tietäähän sen. Kevät ja (t)yövuorot otetaan kovin tosissaan. Ja sunnuntai-iltana oli huutokonsertti mikä vei voimia. Siitä täytyy kertoa myöhemmin.

Ajattelin että parempi lykätä siivousta ja antaa Myrskyn levätä niin kauan kuin se haluaa. Otin siis kirjan ja menin sänkyyn kissan viereen. Pian nelijalkainen ystäväni hakeutui kylkeeni. Yritin siinä lukea, mutta sivujen käänteleminen häiritsi pientä nukkujaa, (minua itseänikin alkoi ramaista) ja laskin kirjan sängylle.


Pieni torkkuhetki oli siis paikallaan. Sain kuunnella kehräystä ennenkuin kissa nukahti. Sen jälkeen kuului pientä ääntä, ei sitä oikein kuorsaukseksi voi sanoa, mutta sanotaan kauniisti että nukkumisen ääntä. Mukaan tulivat pienet tahattomat tassunliikkeet ja nykimiset, hännänpääkin vispasi pari kertaa. Kevyttä se uni kuitenkin oli, sillä häiriöäänet herättivät kollin ja taas kehrättiin. Itse tietysti yritin varjella kissan unta olemalla paikallani.

Tuo otsikko: On tässä hyvä olla näin, mistähän se oikein on? Onko se jostain runosta tai laulusta? Muistan lukeneeni sen vuosia sitten eräästä kuolinilmoituksesta ja se jäi mieleeni. Se vaikutti jotenkin haikealta yhtälöltä. Osaako kukaan auttaa? Google tarjoaa jotain Beritin kappaletta, mutta mielikuvissani se on miesääni mikä sitä laulaa. Vai laulaako kukaan, voin aivan hyvin olla väärässäkin.

(No, kyllä minä sitten vielä illalla imuroin kun kissan (t)yövuoro alkoi ja se lähti pihalle.)

Translation: It´s Good To Be Here.

14 kommenttia:

  1. Miten usein käykään mulle niin, että menen sängyölle lukemaan ja saan kissakokoelman viereeni ja sitten me kuorsataan kohta kaikki. Kissan seura on niin rentouttavaa, siinä murheet (ja siivoomiset) unohtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on totta. Tämä tapahtui minulle/meille taas tänään. Mutta onneksi sain kuitenkin kirjan luettua loppuun!

      Poista
  2. Suloinen ja rentouttava kuva, alkoi haukotuttaa. Kehräävä kissa on erinomainen unilääke. Meillä myös sovitetaan siivoukset prinssin menojen mukaan. Olisko mielikuvasi tästä haikeasta kappaleesta http://www.youtube.com/watch?v=hN0eNoDD08A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissan seura on huomattavasti tärkeämpää kuin siivoaminen. (Ja onneksi en ole ainoa hellämielinen!)
      Kiitos vinkistä, mutta ei se ole Reijo Taipale mitä haen. Se on jotain enemmän rockahtavampaa kuin iskelmä. Etsintä jatkukoon.

      Poista
  3. Kuulostaa täydelliseltä tiistailta :) "Sen minkä voi tehdä huomenna, tee se huomenna."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kääntöpuolena taasen on: "Se minkä taakseen jättää sen edestään löytää..."

      Poista
  4. Naukula tarjoilesi tällaista vaihtoehtoa:

    http://www.youtube.com/watch?v=yTcXR2Oca1U

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haikea tuokin kappale on, mutta ei se Suvi ole. Joskus tämä voi olla sitten vaikeaa! Tieto on tallella (ehkäpä vielä omassa päässäkin) mutta haku vain epäonnistuu!

      Poista
  5. No miten olis tämä?
    http://www.youtube.com/watch?v=oKVW14ORZIU

    VastaaPoista
  6. Ei se ollut Pepekään. Mutta sanoituksesta olisi voinut lainata yhden lauseen kuvatekstiksi:
    "Niin lämpimänä vasten oot sä minun kylkeäin"

    VastaaPoista
  7. Miksiköhän minulle tulee mieleen Kari Tapio...

    Mitä mainioin kyljen lämmittäjä kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kari Tapiollakin on melkoisen haikeita kappaleita...
      Sinä olet onnentyttö, sinulla on kotona lämmittäjiä kolme kappaletta.

      Poista
  8. Ihanan hellyttävä kuva <3
    Kiusaavat noi sanat, kun jotain tulee siitä mieleen, juuri miehen ääni ja ehkä rockahtavampaa nimenomaan. En kyllä osaa arvata. Joku kohta sanoissa täytyy olla vähän eri tavalla, muutenhan google olisi vastauksen jo kertonut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mindy. Vieressä on hyvä huilata ja köllötellä, yön tullen on elo sitten toista.
      Täytyy toivoa että sanojen alkuperä ja oikea muoto selvinnee vielä joskus.

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!