torstai 3. joulukuuta 2015

Alas akkavalta!

Ja eläinkuljetus

Toukokuussa ylpeänä kerroin että meidän mäelle tuli akkavalta. Pari viikkoa takaperin menetimme sen. Kesäkanat laitoimme pahvilaatikkoon ja ajelimme niiden kanssa kylän toiselle puolelle. Kanat pääsivät samaan paikkaan mistä ne keväällä haimme. Kotkottajat viettävät talven maatiaskanojen ja kahden kukon seurassa.


Lampaatkin laitoimme talviteloille. Tai siis talvihoitoon naapurin hevostalliin. On se hieman haikeaa. Ja hiljaista. Kukaan ei ennen ensi kevättä määkäise tervehdystä pihaan tulijoille.

Kananmunat joudumme nyt ostamaan kaupasta. En heti muistanutkaan että kaupan munat ovat valkoisia, sitä oli niin tottunut kaikkiin ruskean eri sävyihin.

Ja kuva on kuvituskuva. Meillä on uusi "mettäauto". Sillä on kätevä lähteä hirvimetsälle ja kuljettaa koiraa takakontissa. Tuo maalaus löytyy Fronteran konepellistä, se tuli ihan bonuksena kaupan päälle .

Translation: Chicken and Lamb.

13 kommenttia:

  1. Ensi keväänäkö on tulossa samat lammakset ja kanat taas teille? Kohta teillä tulee rakennettavaksi pieni kanala ja lampola, ettei ole talvellakaan niin hiljaista, eikä tarvitse ostaa munia ;)

    Hieno kuva myös! Hyvä kaupanpäällinen!

    VastaaPoista
  2. Tuon kuvan takia kannatti jo ostaa se auto, tosi hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se toisaalta taidokkaasti tehty, mutta toisaalta...

      Poista
  3. Wau, hieno kuva! Varmasti tuntuu piha hiljaiselta, mutta pianhan se on kevät taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiljaista on. Ja outoa näin ensi alkuun, kunnes taas tottuu.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. On se. Mutta onneksi lampaita eikä kanoja tarvinnut pakastimeen ja pataan laittaa!

      Poista
  5. Ensi kesää odotellessa...
    Upea konepelti, vaan missä tiikerin kuva?

    VastaaPoista
  6. Onhan se parasta, ettei ketään viety lopetettavaksi : ) Siellä ne iloisesti kotkottavat ja määkivät kesää muistellen : )

    VastaaPoista
  7. Onhan se parasta, ettei ketään viety lopetettavaksi : ) Siellä ne iloisesti kotkottavat ja määkivät kesää muistellen : )

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!