lauantai 20. joulukuuta 2014

Jouluista postia

Ja jouluvalmisteluja

Voitimme Kissaillaan blogista Leijonan ensimmäisen adventtiarvonnan palkinnon. Kirjekuoren sisältö ilahdutti kovasti ja jo kuoren ulkoasun teksti herkisti kissamamman. Myrskykin kävi kurkkaamassa ja haistelemassa sisältöä. Eikös sunnuntaina ole jo neljäs adventti? Leijona taitaa vielä yhdet arpajaiset järjestää, joten vielä ehtii osallistumaan.


Naukula muisti meitä aivan hurmaavan pökerryttävän ihanalla kortilla!
Sen ulkomuotoa emme täällä paljasta, Merja ja Sulo saavat sen itse näyttää.
Tanskultakin tuli kortti, siitä kiitos. Kerrottakoon vielä että kaksi nimeltä mainitsematonta ja eksoottista kissaneitiä muistivat Myrskyä ja kotiväkeä tunnelmallisella kortilla. Kortit pääsivät asiaankuuluvalle paikalle Myrskyn ihailtavaksi.

Kuinkas sijaiskodin joulukortit? Ne saimme viimein torstaina laitettua kirjekuoriin ja vietyä postiin. Operaatio oli melkoinen. Tänä vuonna sukulaisille lähetetyissä korteissa poseerasi -kas vain, kukas muu kuin vauva. Kissakavereille ja kissaihmisille lähti kyllä kuva oikeasta karvakorvasta eli Myrskystä.  Kuvia valikoidessa tuli tehtyä yksi havainto: Kissa ja vauva muistuttavat joiltain ilmeitään toisiaan. Vai mitä olette mieltä asiasta?


Kuin kaksi marjaa? 

                 
                                               Vai veljekset kuin ilvekset?

Muut jouluvalmistelut ovat erittäin pahasti vaiheessa. Kinkku on vielä kaupassa ja joululahjat hankkimatta, piparintuoksua ei ole (eikä tule) mutta valkoiset hyasintit tuoksuvat. Onneksi kuusi on kuitenkin kaadettu ja metsästä haettu. 

Oikein stressitöntä joulunalusaikaa kaikille, onneksi joulu on vain kerran vuodessa!

Translation: "Stressed Is Desserts Spelled Backwards."

30 kommenttia:

  1. Onnea voitosta! Vielä pitää meidänkin yrittää voittaa palkinto :-) Kyllä ne taitaa olla ihan veljekset kuvissa :-D

    VastaaPoista
  2. Ihana kuvapari, kyllä niillä ihan sama ilme on molemmilla. :D

    VastaaPoista
  3. Suloiset on joulumiähet, kumpainenkin :D
    Oikein kivaa joulunaikaa teille kaikille!

    VastaaPoista
  4. Hih! On samaa näköä veljeksillä, molemmilla suu söpösti mutrussa.

    VastaaPoista
  5. Sama on ilme veljesten :) Leppoisaa joulunalusta!

    VastaaPoista
  6. Yhtä söpösiä nöpöneniä ♥:)

    VastaaPoista
  7. Samaa näköä! Söpöisiä kumpikin :-).

    VastaaPoista
  8. Onneksi tajusit nimetä kuvan tähden per kuva tai olisi voinut mennä ihan sekaisin kumpi on kumpi ;)

    VastaaPoista
  9. Totta, kuin kaksi marjaa. Kissoilla ja vauvoilla on paljon yhteistä, kuten esimerkiksi se, että moni ei voi ohittaa niitä ihailematta ja lepertelemättä. Molemmat pystyvät myös tyynesti vastaanottamaan rajatonta ihailua. Levollista joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin aivan totta, sinäpä sen sanoit!

      Poista
  10. Hyvää joulunalusaikaa teillekin! Kyllä se joulu tulee vähemmälläkin hosumisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän pyrimme. Tai olemme pakotettuja. Kun kädet ja aika eivät riitä.

      Poista
  11. Hyvää joulua teille kaikille! Kyllä on ilmeissä samaa ja lisäksi molemmat vaan ovat niin söpöjä : )

    VastaaPoista
  12. Voi mitä suloisuutta teillä onkaan, nuo kaksi marjaa <3
    Onnittelut arpajaisvoitosta. Pääsitte jo harjoittelemaan paketin avaamista.

    Oikein mukavaa joulun aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauva onkin saanut paljon paketteja, nyt olikin mamman vuoro:)

      Poista
  13. Onnea voitosta! Ja kyllä, samaa näköä on molemmissa :)

    VastaaPoista
  14. Vastaukset
    1. Ja toisen posket saavat vielä pullistua enemmän:)

      Poista
  15. Oikein ihanaa joulunaikaa. Veljesten kuvat ovat niin mainioita, että saipa vastaanottaja kumman tahansa, on varmalla tyytyväinen.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!