torstai 4. joulukuuta 2014

Jotain kivaa

Ja niin meni marraskuu

Radiosta kuulin että marraskuu oli synkkä, pimeä ja valoton aikoihin. Sunnuntaina havahduin siihen että sehän meni jo! Kuukausi kului jossain sumussa. Ehkä joku puhuisi vauvahuuruista, mutta minä en semmoisia juuri kokenut. Enemmän se oli väsymystä. Postauksiakin tuli entiseen tahtiin verrattuna säälittävät neljä kappaletta.
Monen monet ihmiset muistivat meitä vauvan syntymän myötä, onnitteluita ja lahjoja tuli melkein tuntemattomilta ihmisiltä. Olimme tästä ihan hämillämme. Itse en ole aiemmin tajunnut kuinka suuri juttu uuden ihmisen syntymä on. 

Tassulinnasta saimme kirjepostia. Vauva sai ihanat byysat, sijaismamma namia. Pepsi ja Max onnittelivat Myrskyä pikkuveljestä ja lähettivät namia ja pötkylän:


Naukulasta sekä Zepalta ja Harmaalta ja Ilonalta saimme vauvalle kaksi ihanaa helistintä. Minulle meinasi kesällä jo oikeasti tulla paniikki lelujen suhteen sillä tarjolla tuntui olevan vain nalleja tai hauvoja, mutta löytyihän niitä kissalelujakin.


Voin melkein vannoa että näistä kissoista tulee suosikkileluja, jos ei vauvan, niin ainakin mamman mielestä! 

Lämmin kiitos muistamisesta 

Translation: Thank You 


26 kommenttia:

  1. Ihana kissalelu ja ihana pieni ihminen! Niin ja tietty aivan valtavan ihana kissa. :D

    VastaaPoista
  2. Isot onnittelut vauvelista. Tomera vauva :) Kyllähän tuollainen is kisu leluksi sopii, osaa lähteä pois, jos ei huvita :)

    VastaaPoista
  3. Vauvat ovat iloinen asia, ympäristökin riemuitsee. Pienet vauvat näyttävät viisailta, eikä tämä pikkumies tee poikkeusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä viisauksia noiden silmien taakse kätkeytyykään...

      Poista
  4. Pitihän meidän Myrskyä muistaa; on tämä meidän kamulle iso tapaus!

    VastaaPoista
  5. Onhan se uuden ihmisen tulo maailmaan aina iso asia: elämän jatkuminen. Kivaa, että teitä on muistettu :) Poika on suloinen <3

    VastaaPoista
  6. Tarkka katse hurmaavalla pikku vesselillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmuri mikä hurmuri, isoveikkaansa tullut;)

      Poista
  7. Niin, muistelinkin, että kissaleluja siellä kaivattiin :) Ihana pikku poika ja se isoveikkakin on niin ♥

    VastaaPoista
  8. Poika ainakin näyttää jo voivan erittäin hyvin! Toivottavasti myös äiti?! Ihanaa, että olette jo selvityneet pahimmista ja voitte aloittaa jo kotielämän uudet kujeet! Joulukin tulee, niin kiva, että pääsette rauhassa nauttimaan joulun tunnelmasta ja toivottavasti kiireettömästä yhdessäolosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin voi ja pulskistuu:) Voi olla että jouluvalmistelut jäävät aika vähiin, mutta seuraava joulu voi olla melkoisen jännä pikkuisenkin mielestä, silloin siitä saattaa jo jotain ymmärtääkin.

      Poista
  9. Hienoa että sekä Myrsky että vauva ovat saaneet lahjoja;)

    VastaaPoista
  10. jestas mitä komistuksia täältä löytyykään! Myrskyhän on toki jo vanha tuttu, mutta tämä uusi nuorimies se vasta onkin ♥ Nyt on sittene lelutkin asiallliset, molemmilla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru ♥ Täytyyhän pojilla kunnon lelutkin olla!

      Poista
  11. Siinäpä onnistunut kissalelu, ne ovat harvassa! Varsinkaan pehmolelukissat eivät ikinä näytä kissalta (ei ihme, ettei kissan upeutta osata matkia). Pikkuveli sai oikein pirtsakan kisumisun.

    VastaaPoista
  12. Me kaikki olemme niiiin ihastuneita! Ja niitä saimme muuten kaksi kappaletta, toisella kissalla on eriväriset raidat.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!