sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Epätoivoisia tekoja

Ja karvaita pettymyksiä

Viikonloppuaamuisin Myrsky kokee karvaita pettymyksiä. Ulko-ovi ei aamuisin aukea kissalle. Ei vaikka kuinka yrittäisi. Ja Myrsky on sitä epätoivoisesti yrittänyt. Edes Jalon (siis koiralle haisevan) tutkapannan puskeminen ja merkkaaminen ei auta.


Sijaismamma pysyy lujana kissalle. Pettymys on jouduttu karvaasti nielemään.


Mutta se on se turvallisuus. Melko harvalla meistä metsästysmaat alkavat suoraan kotipihasta. Myrskyllä alkavat. Ja niin Jalollakin. Viime viikonloppuna lähdimme ajoon kotipihasta.

Minäkin joudun pian jäämään kotiin viikonloppuisin kissan kanssa. Tänään on neljä viikkoa jäljellä laskettuun aikaan. Ja jos totta puhutaan, oloni alkaa olemaan jo melko tukala. Toki siedettäviä hetkiäkin on, mutta kivaa tämä ei ole. (Eikä missään vaiheessa ole ollutkaan.) Metsältä pois jääminen ottaa koville. Yritän lohduttaa itseäni sillä että hirvimiesten riveistä poistuminen ei ole lopullista. Se on vain väliaikaista.

Translation: Disappointments.

24 kommenttia:

  1. No voi Myrsky! Sun pitää alkaa puskemaan Minnaa nyt kovasti, että se jäisi jo ensi viikonloppuna sun seuraksi kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minnan maha onkin jo saanut muutamat puskut kissalta...

      Poista
  2. Todella, metsältä pois jääminen on vain väliaikaista. Sitten olet taas oma sutjakka itsesi ja jaksat olla metsällä normaaliin tapaan.
    Nyt pidätte Myrskyn kanssa toisillenne seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän yritän kovasti asennoitua. (Sunnuntaina olin mukana vain puoli päivää...)

      Poista
  3. Ensi vuonna Myrsky jää pienokaisen kanssa kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana anoppini lupasi jo hoitaa lasta ensi syksynä jotta minäkin pääsen metsälle:)

      Poista
  4. Voihan teitä. Tukekaatten toinen toisiaanne, puskien ja silittäen. Kohta Myrsky pääsee taas viikonloppuisinkin ulkoilemaan (oletan että metsästyskauden jälkeen) ja Minnakin palaa mettälleen uudella kaudella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, näin on. Niin kauan kun Jalo juoksee vapaana (vaikka kuinka kaukana) niin Myrsky ei pääse ulos.

      Poista
  5. Vaikea samaistua, kun ei meikäläisessä asu tippaakaan metsästäjää :) Mutta tsempata voi aina koittaa: Aina tulee uusia syksyjä. Nyt teillä on molemmilla erittäin hyvä syy olla menemättä ulos ja metsälle :) Sen voimalla voi yrittää harmin yli ♥

    VastaaPoista
  6. Kivoista jutuista on ikävä jäädä paitsi, niin kissan kuin kaksijalkaisenkin :(

    VastaaPoista
  7. Välillä sitä miettii että pitääkö sen (mun) ykköskodin (ja Vaimon kakkoskodin) olla niin hemmetin korvessa, että asutaan mettästysmaitten keskellä. Mutta kun kuulee laukauksen ja osuman, on mukava tunne siitä että osuivathan ukot taasen, vaikka aikamoisia huru-ukkoja mukana mettästysporukassa kulkeekin. Jotkut sanoo että tavasta lähtevät mukaan, varmistamaan. Aikomustakaan ei oo ampua, ampukoot ne nuoremmat... Hyvät kahvieväät niillä on autojensa takakontissa. Ei nykyään enää mettään tulia tehä. Saalis nakataan autoon ja ajetaan lahtivajalle juhlimaan ja tulistelemaan.

    Erittäin hyvä harrastus!

    Kyllä ne ukot nauro lauantaina kun mä kuljin koiran kanssa ja kaks kissaa kulki meijjän mukana. Pääsvät oikeen verta maistamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossain määrin pystyn samaistumaan näihin vanhoihin jääriin ketkä eivät halua jäädä pois jahdista (vaikka oman ja muiden turvallisuuden kannalta olisi parempi jäädä kotiin). Onneksi tämä ei ole lopullista, ainoastaan väliaikaista. Ja minä sanon että olette taatusti olleet mahtava näky!

      Poista
  8. No, metsästetään niitä hirviä ensi syksynäkin. Metsästäjä en ole minäkään, mutta muuten tiedän kyllä miten karvasta kalkkia on, kun ei voi mennä jonnekin minne kovasti haluaisi. Eikä auta paljonkaan vaikka miten tietäisi, että tilanne ei ole pysyvä!

    Mutta on sulla ainakin hyvää seuraa kotonakin!

    VastaaPoista
  9. Ehkä voit lohduttautua sillä, että kun sinäkään et pääse, niin Myrsky voi olla silloin tyytyväisempi?

    VastaaPoista
  10. No saatte sitten Myrskyn kanssa lohdutella toisianne. Hyvä pitää turvaväli.

    VastaaPoista
  11. Voihan hitsi! Onneksi tälle syksylle tuli jo yksi kaato, kertoile siitä Myrskylle silloin kun muut ovat metsällä ja te vietätte yhdessä aikaa sisätiloissa.

    VastaaPoista
  12. Onneksi Myrsky on sisällä lohduttamassa sinua viimeisinä tukalina viikkoinasi. Ja sitten alkaakin aivan uusi ja jännittävä vaihe kaikkien teidän elämässä, vähän kuin uusi alku - ja tukala olosikin ja historian hämärään.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!