lauantai 2. helmikuuta 2013

Tunnustuksia ja omituisia asioita

Blogi sai eilen kaksi tunnustusta. Saaripalstan Saila lähetti meille tunnustuksen 
Inspiroiva blogi ja omituiset tavat. 
Paljon kiitoksia tästä Sailalle ja kissapojille!



Tunnustukseen kuuluu kertoa viisi omituista tapaa. Jaahas, tämä olikin helppo. Tai vaikea. Riippuen ihan siitä kuka sen omituisuuden määrittelee. Sijaiskodissahan asuu ilmiselvästi hieman omituista, tai ainakin normigenrestä poikkeavaa porukkaa. Mutta mitä kaikkea omituista sitä haluaakaan paljastaa muille? Aloittakaamme.

1. Pieni sekasorto on hyväksi, se ei eloa haittaa. Eikö olekin ok että ulkovuoriremontin jäljiltä itse tehdyt rakennustelineet jätetään paikoilleen? Telineet ova olleet pystyssä ehkä jo noin viidettä vuotta. Mutta vain sisäpihan puolelta! Kissaa tämä ei häiritse, päinvastoin. Kiipeilytelineet ovat mitä parhaimmat.

Kissa ja rakennustelineet.

2. Sijaiskodin pihalla lojuu suunnaton määrä kaikenmaailman ämpäreitä, vesiastioita ja kastelukannuja. Sijaismammalla on käynnissä operaatio täydellisen kastelukannun löytäminen. Kissa ei tästä ole moksiskaan. Hyvä puoli on että juoma-astioita löytyy yllin kyllin. Onneksi viime kesänä löysin kissalle oman täydellisen ämpärin mistä se voi nautiskella raitista vettä.

Kissa ja kaksi vesiastiaa. Mukana myös jääkaira. Huhtikuussa.

3. Meillä ei suotta ujostella. Jos tekee mieli kaivella hampaita, viilata kynsiä ja puhdistaa varpaanvälejä, se tehdään aivan estoitta.


4. Mikään ei ole pyhää. Sijaismammalla on kamera aina valmiudessa, kaikki tallennetaan. Blogissa on nähty kuvia kissasta pissalla, mutta tätä ette ole vielä nähneet: Pahoinvoiva kissa. Toisella kotimaan kielellä dagen efter.

Pahoinvoiva tiikeri. Sammaleen koristamilla purkamattomilla rakennustelineillä.

Kuvan kaltaista dagen efteriä ei sijaismamma ole kokenut vuosiin, se on ilo paljastaa.
Tätä kameran kanssa heilumista olen kyllä miettinyt. En välttämättä kaipaisi kuvia itsestäni nettiin kun syön suu auki. Kissan kohdalla ne on nähty. Enkä halua todistajia ympärilleni kun käyn pissalla. Kissasta tämänkaltaisia kuvia löytyy parikin kappaletta.

5. Keräilykohde.
Tästä ajattelin joskus tehdä oman postauksenkin, se on jäänyt. Jos kummastelevia kommentteja tulee paljon, saatan kertoa koko tarinan. Nyt siis vain kuva.


Tämän Inspiroiva blogi -tunnustuksen lähetämme seuraaville:


Ja sitten se toinen tunnustus.
Täplätytöt lähettivät Myrskylle ♥ tunnustuksen.



 Kiitos Annille, Neiti Ylpölle ja Stellalle!

Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja kerro se         jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille tunnustuksen jätit jakavat sen eteenpäin.

Tämän kyseisen tunnustuksen laitoimme eteenpäin tammikuussa, joten jokainen lukija saa poimia tämän hyvällä omallatunnolla itselleen.

Hyvää viikonloppua kaikille!

Translation: "Weird Al" Moggy & Co.

37 kommenttia:

  1. Kiitoksia tunnustuksesta! :) Kollo vastaa haasteeseen.

    VastaaPoista
  2. Myrsky voi tehdä melkein mitä vain olematta omituinen, jos olisit esitellyt itsesi kuvin samoissa tilanteissa SE olisi omituista. Meilläkin on pieni kokoelma noita alimmaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli huojentavaa kuulla. Ja myös se, että muiltakin löytyy samankaltainen kokoelma:)

      Poista
  3. Yhdyn Cherin kommenttiin:)
    Tätä oli kyllä hauska lukea

    VastaaPoista
  4. Siis omituisempaa olisi se, jos Myrskyn telineet olisi purettu! :D

    VastaaPoista
  5. Heh :O) Tahtoo sitten tietää missä jääkaira on heinäkuussa... ;)
    -Helena ja Blackie-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa, ehkä autotallissa? (Sillä nyt tällä hetkellä autotallin oven pieleen nojaa yksi kappale niitä...)

      Poista
  6. Myrskyn telineet ovat saaneet kauniin pinnoitteen ;) Voi miten hassuja te ootte! Kokoelmia on ollut joskus meilläkin, nykyisin nuo ovat aikas harvinaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja aivan luonnostaan, ei olla piimää niille levitelty. Satunnaisesti sitä oksua:D
      (Kohta alkaa jo nolottamaan nämä jutut. Onneksi huumorintajua meiltä kyllä löytyy.)

      Poista
  7. Sinulla on ollut osuvalla hetkellä kamera käsillä (Myrskyn oksennuskuva).

    Hienoja kuvia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissa voi olla asiasta toista mieltä, mutta en aio kertoa sillä että kuva löytyy blogista.

      Poista
  8. Kiitos - tämä ei ihan helppo olekaan - tulee nimittäin valinnan vaikeus, kun noita tapoja on aika lailla. Mutta eiköhän me jotain Viirun kanssa keksitä;)
    Sulla on kyllä tuo kamera osunut aika arkoihin hetkiin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä ajattelin että tämä tunnustus/haaste sopii juuri teille. Teillä on niin loistava ote tähän eloon!

      Poista
  9. Kiitos oscarista, otamme se ilolla vastaan !

    Täti-ihmisen teoria on, että kuvat mallin mukaan. Täten siis oksenteleva kissa on ihanan näköinen vaan oksenteleva ihminen taas kaikkea muuta ;) Siksipä mun mielestä meillä on oikeastaan velvollisuus levittää näitä söpöläisiä kaikenmoisissa arveluttavissa tilanteissa kuvia että maailma näkee tätä kauneutta.Nih. Olipa tajunnanvirtaa :D

    Ps. kuvat ton tosi kivoja ja kyllä te vähän ootte omituisia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru! Ja sen omituisuuden myönnämme, ehkä olemme siitä jopa hieman ylpeitäkin! Veikkaan että kaikki kissaihmiset ovat jollain tapaa hieman omituisia:D

      Poista
  10. Voiiiii miten ihana keräilykohde! Minäkin aina ihastelen viiksikarvaa, joka kerta kun sellaisen löydän, ennen kuin sen pystyy heittämään roskiin. Sinä et näköjään siihen ole kyennyt vaan olet keskittynyt siihen ihailuvaiheeseen :-D
    Ihana sammal telineellä ja kiitos muutenkin paljastuksista! Varsinkin noista joka puolella lojuvien romujen paljastuksista. Tunnen itseni nyt ihan kelpo kansalaiseksi, kun mulla ne telineet ei ehkä oleet kuin vuoden ylimääräistä. Ransu kyllä piti niistä kovasti, pitäisiköhän rakentaa ne takaisin.. ja totta puhuen, julkisivumaalaus on yhä kesken, se olisi ehkä ollut helpompi tehdä telineiden kanssa...
    Mullakin on kuva dagen efter -Ransusta (vai myyrän efter?), mutta en ole keksinyt hyvää paikkaa sen julkaisuun. Tämähän oli oikein loistava sauma, mitä en itse tajunnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, en kykene päästämään irti kissasta -en edes niistä viiksikarvoista! Eihän niillä keräilyarvoa ole, tunnearvoa sitäkin enemmän. Meillä puuttuvat ne räystäskourut vielä osasta taloa, se on syy telineiden paikalleen jättämiseen (joojoo).

      Haasteet ja tunnustukset ovat kivoja juttuja, niissä voi käyttää näitä julkaisemattomia (ja hieman arveluttavia) kuvia. Onneksi en ole ainoa kuka on kuvannut kissan pahoinvointia!

      Poista
  11. Kivat kuvat ja paljastukset.
    Mukava postaus ♥ ♥
    Onnittelut tunnustuksesta.

    VastaaPoista
  12. Minäkin olen harrastanut kissanviiksien kerälyä. En ole hoksannut että siinä olisi mitään omituista. Yhteen aikaan meiltä löytyi mustia ja valkoisia, nyt vain valkoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yleistä mielipidettä viiksien keräilystä kysyttäisiin, se voisi olla kummasteleva. Tosin, kerätäänhän niitä linnun sulkiakin, eikä siinä ole mitään kummallista.

      Poista
  13. Ei ne mitään rakennustelineitä oo, ku ne on Myrskyn puuhamaa. Yks kerää viiksiä, toinen hiiriä ja kolmas kiviä. Että silleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja te pojat varmaan keräilette luita, jos vain äipän silmä välttää...

      Poista
  14. Kissanviiksiä. Niitä meilläki keräillää.

    VastaaPoista
  15. Voihan Myrskyn viikset! Hauskoja kuvia ja paljastuksia. Talveen ja kesään tarvitaan omakotitalossa+pihassa niin paljon työkaluja, että niitä väkisinkiin jää lojumaan (meillä mm. lumikola / ruohonleikkuri).

    VastaaPoista
  16. Hehee.. Ihania paljastuksia salaisista tavoista :)

    VastaaPoista
  17. Hauskoja paljastuksia, mutta ei nyt toki mitään superomituisia! Sammaloituneet rakennustelineet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sammaloituminen johtunee siitä että katolta lumi ja vesi putoavat niiden päälle ja suotuisa kasvusalusta sammaleelle on valmis.

      Poista
  18. Kerro toki viiksikarvoista omassa postauksesssaan!

    Mielestäni ne ovat hieno keräilykohde ja tunnenkin erään viiksikarvojen keräilijän. Hänellä on tosin kokoelmassaan jo useampien elämäänsä sulostuttaneiden kissojen viiksiä.

    VastaaPoista
  19. Meilläkin kerätään viiksiä, kuten edeltäjäkissaltakin. Yksi pikkuruinen maitohammaskin tuli talteen. Nyt pitääkin olla erityisen tarkkana, koska Mindyn yksi viiksikarva on kihartunut päästä. Se vasta olisi aarren. :)
    Intensiivisestä varvashoidosta kuuluva napsuva ääni on ihana, hyvin kuulee sen mielessään Myrskyn kuvaa katsoessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa:) Teilläkin keräillään!
      Tuon kihartuvan karvan kanssa saakin olla tarkkana. Onneksi irronneet viikset tarttuvan silmiiin kyllä helposti, ne erottaa heti normikarvoista. Ja koska Mindy ei ulkoile talvella, mahdollisuudet saada karva talteen ovat hyvät!

      Poista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!