lauantai 23. helmikuuta 2013

Suotuisa kasvualusta kauralle

Olen idättänyt kauraa kissalle ikkunalaudalla ja se on itänyt hyvin. Valoa kohti kurkottelevat versot ovat kauniin tummanvihreitä, valoa on ollut siis riittävästi. Pari ensimmäistä päivää ne muhivat muovin alla, sitten raotin muovia hieman, hometta kauran joukkoon emme kaipaa. Patteri siinä ruukun alla hehkui lämpöään. Olisivatkohan noin viikon verran olleet mullassa?


Erittäin suotuisat kasvuolosuhteet siis. 


Ajattelin jo siirtää kauran keittiöön ruokakupin viereen, mutta siellä oli vielä vanhempaakin salaattia tarjolla. Joten päätin että kasvakoot vielä pituutta ikkunalla. Myrsky kuitenkin huomasi kauran eilen ja kissa alkoi himoita tuoreita versoja.


Myrsky ottikin aimo haukun vihreästä ja kuinka siinä sitten kävikään? 


Olisihan se pitänyt arvata. Sijaismamman hentoinen ruukku tipahti lattialle. Tällä kertaa ei voi tapahtuneesta syyttää naapurin Mustia tai Mirriä. Todistekuvastoa tekijästä on ihan riittämiin. Ja todistajakin tilanteelle löytyy. Olen jossain postauksessa maininnut, että sijaiskodissa asuu kiltti kissa. Pitäneeköhän minun perua puheeni? Ehkä en kuitenkaan sitä tee. Kissa vain halusi maistaa häntä varten kasvatettua kauraa.

Hyvää viikonloppua teille kaikille. Muistakaa syödä salaattia!

Translation: You Want Some Green Stuff?

22 kommenttia:

  1. Ihmisen vika, ei voi panna kurittomuuden piikkiin :) Eri asia jos pelakuut lentelee ikkunalaudoilta. Vihreää täytyy muistaa syödä, sekä kissojen, että henkilökunnan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin henkilökunta hieman ajattelikin, nyt ei auta syyllistää kissaa. Imuri kaivettiin sitten nöyrästi esiin. (Ja käynnistettiin vasta sitten kun kissa oli ulkoilemassa.)

      Poista
  2. Sijaiskodissa asuu oma-aloitteinen kiltti kissa :D

    Se on henkilökunnan vika jos kuppaa jossain toisarvoisissa hommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös oma-aloitteisuus ole semmoinen juttu että siihen joskus jopa kannustetaan?

      Poista
  3. Höh - siihenhän se oli jätetty suoraan ikkunalaudalle Myrskyä varten! Tottakai sitä piti maistaa - mitä se henkilökuntakin olisi ajatellut, jos ei olisi maittanutkaan? - ja muutamankin purkin ja mullat olen lakaissut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli asia on niin että henkilökunnan on syytä olla iloinen siitä että maistui:)

      Poista
  4. Minkäs kiltti ja omatoiminen kissa sille voi, että kaura sattui pitelemään todella huonosti kiinni ruukusta? Komean näköinen salaatti kaikesta huolimatta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauran syytä kaikki! Luulen että tällä viikolla näyttäytynyt aurinko sai ihmeitä aikaan vihreän kasvussa. Ja tietysti se lisääntynyt valon määrä.

      Poista
  5. Hienosti on kaura teillä kasvanut :) Tuosta kuvasarjasta selviää myös se, miksi meillä taimien kasvatusala on hyvin rajattu. Kun riittää noita pikkuapulaisia. Eikun siis oma-aloitteisia kissoja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolme apulaista -likipitäen mahdotonta kasvattaa mitään. Eivät taimet ehdi kasvamaan kun niin huolella hoidetaan...

      Poista
  6. Hyvät rehut sulla, Myrsky. Me ootellaan kevättä, että päästään ulos vänttäämään ruahoo, meinaan meillä ei oo sisärehuja. Paitti jotain äipän kukkia, joista syntyy heti gaumee älämölö, jos ihan pikkasen nakerretaan jonkun lehden reunasta.

    Kyl me ollaan kuultu lentävistä matoista, mutta että rehutkin lentää, on jo ennen kuulumatonta. Pidä pintas, miäs! Älä tunnusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäiskös teillekin laittaa joku ruoho kasvamaan sisälle? Voisitte vedota siihen kun kissoillakin on. Ja pitäähän sitä salaattiakin syödä.

      Pojat, luulen että peli on menetetty. Jäin kiinni vähän niinkuin "housut kintuissa." Mutta ei hätää, olen kova poika hurmaamaan!

      Poista
  7. Myrskyä on ihan turha syytellä, sijaismamman oma vika. Mitäs laittoi niin heppoiseen ruukkuun vihreän herkun! Oppia ikä kaikki, mammalle nimittäin :D

    VastaaPoista
  8. No mutta, hyvinhän tuo näyttää lattialtakin maistuvan :) Ei siis ole ongelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma on ainoastaan se multa siellä lattialla!

      Poista
  9. Myrskyhän tiesi ja arvasi aivan oikein, että ne kaurat on tarkoitettu hänelle. Ei hänen maineensa tuosta kolausta saanut. Kyllä Myrskyn kelpaa kun noin hyvät kaurat on kasvatettu.

    VastaaPoista
  10. Kissa ei ole vastuussa siitä, että hänelle kasvatettu ruoka kasvaa vääränlaisessa astiassa, joka keikahtaa liian helposti.
    Kissalaki 175/822/CAT, § 68

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila lakineuvoista! Henkilökunta on nyt ottanut opikseen. Ja kantapään kautta se oppi meni perille.

      Poista
  11. Kaurat sille, jolle kaurat kuuluu : D

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!