tiistai 30. lokakuuta 2012

Uutta ruokalistalla

Jo kesällä kummastelin muutamaa jyrsijää minkä kissa kotiin kantoi. Hiirulaisia ne eivät olleet, vaan ne näyttivät olevan jonkinmoisia myyriä. Jotkut niistä olivat melkoisen kookkaita vötkäleitä. Kuvittelin niiden olevan pelto- tai metsämyyriä. Peltoja tässä lähellä ei ole, ja lähin metsä löytyy saaresta 350 metrin päästä. Saareen menee silta, ja henkilökunta on nähnyt naapurin kissan tulevan saaresta, mahdollista siis on että Myrskykin olisi sinne joskus päätynyt. 

Lajintunnistus jäi hieman vajaaksi. Rottia ne eivät kuitenkaan olleet, siitä olin enemmän kuin helpottunut.


Vasta joku aika sitten tajusin että nehän ovat vesimyyriä. Niin. Bloginpitäjähän on enemmän tai vähemmän blondi, joten ei ihme että joskus leikkaa hitaasti. Wikipedian mukaan: "Kesäisin vesimyyrä viihtyy kosteilla paikoilla ja veden läheisyydessä, kuten soilla ja ojissa. Sen on huomattu vaihtavan talvella kuivempaan maastoon, jossa se asuu kuivempaan maahan kaivetuissa käytävissä. Jotkut vesimyyrät puolestaan pysyttelevät kuivemmilla paikoilla, niityillä, pelloilla ja puutarhoissa, siirtymättä kesäksi kosteikoille."

Isäni muisteli kuulleensa radiosta ohjelman missä mainittiin että kissa liikkuu kodistaan neljänsadan metrin päähän. Eli tuonkokoinen olisi kissan reviiri. Tämä on kuitenkin hearsay-puhetta, joten älkäämme pitäkö tätä kiveen kirjoitettuna totuutena. Rantaan on sijaiskodin pihasta matkaa 190 metriä, joten on mahdollista että kissa käy rannasta niitä hakemassa. Ellei niitä sitten asustele lähempänä jonkun puutarhassa.



Saaripalstan pojat Musti ja Ransu ovat melkoisia myyränmetsästäjiä. Muistaakseni Saila jossain postauksessa mainitsi, että myyrät tulevat sateella esiin, ja silloin toinen pojista lähtee enemmän kuin mielellään myyräjahtiin.
Minäkin olen samaa mieltä. Myrsky on useasti sateella käynyt jahdissa, ja hyvällä tuloksella. Jos oikein tarkkaan katsoo, on ylläolevassa kuvassa kissan ja saaliin turkissa havaittavissa vesipisaroita.

Translation: New In Menu: Water Vole.

24 kommenttia:

  1. Vau Myrsky! Miulla nyt kyllä kuola valuu partakarvaa pitkin, jos miekin jonain päivänä... -myrtti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti sinunkin vuorosi tulee. Jonakin päivänä ulkoilutarhaan eksyy jyrsijä ja pääset nappaamaan sen. Voin vaikka luvata.

      Poista
  2. Paljastuipa Myrsky nyt Saaripalstan Ransun sukulaissieluksi. Myrsky on varsinainen metsästäjä. Meikäläisenkään jyrsijätuntemus ei ole huippuluokkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesimyyrät taitavat olla kissojen makuun.

      Aika kauan tässä tunnistamisessa menikin...

      Poista
  3. Nonni, olempas taas tietämätön vaikka onkin tummat hiukset:) Meillä on aina kotona puhuttu molesta, mutta enpä ole tiennyt sen tarkkaa nimeä suomeksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä voi blondi myös sisäisesti, oli hiusten väri mikä hyvänsä.

      Poista
  4. Hienoa Myrsky! Vesimyyrä on oikea jätti, voi olla hyvinkin rotan kokoinen, mutta sillä on erilainen pää, tylpempi kuono. Ne liikkuvat melko laajalla alueella ja kaukanakin vedestä. Meilläkin niitä mätkäistään joskus ylpeänä henkilökunnan eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Yksi jättiläinen tänne kerran tuotiin, ja ihan sananmukaisesti se mätkähti lattialle:D

      Poista
  5. Meilläkin näitä vesimyyrän raatoja aina välillä ilmestyy keittiön lattialle. Ensin luulin minäkin rotaksi, mutta sitten viisaammat valisti.Melko ällöttäviä ne kumminkin on, varsinkin jos pimeessä astuu itse semmoisen päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aargh! Jyrsijän päälle astuminen, melkoisen mielentäylentävä kokemus. Not.

      Poista
  6. Hah! Nyt tarvittaisiin tunnistusapua Ransulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi heti pitänyt laittaa Ransulle postia kun ensimmäinen omituisen näköinen jyrsijä tuotiin sisälle...

      Poista
  7. Huh, ensimmäinen kuva on jotenkin tyyperryttävä että meni hetki koota ajatukset sen katsomisen jälkeen.

    Joka tapauksessa kiva että gourmet-ruokavalio laajenee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tämmöistähän se on metsästävän kissan kanssa. Sitten on vielä se jälkipyykki, syömättä jääneet jyrsijät sisukalut on siivottava matolta pois.

      Poista
  8. Myrsky The Great Mole Hunter. Sulla noita arvonimiä piisaa, mut ei ihmekään, ku sä oot tommonen monitoimikissa. Tosta sun eväästä me ei osata sanoo mitään. Ei ehkä syätäs. Noh, ehkä paistettuna. Joo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen näitä syönyt jo monta kertaa, sijaismamma vasta ymmärsi että ne ovat myyriä. Mä olen ihan varma että tekin söisitte jos olisitte itse kiinni saaneet. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin itse saalistettu!

      Poista
  9. Jännittävää lajintunnistusta! Nämä kaverit olivat Lyytin ja Vapun entisessä valtakunnassa naapurin komean Läskipantterin mieliruokaa. Naapurintäti ei silti iloinnut lainkaan, kun Läskipantteri toi suuria vesirottia sisään elävinä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mikään ihme jos ei naurata. Nuo vesimyyrät ovat niiiin ISOJA.
      Läskipantteri? Melkoisen hupaisa nimitys:D

      Poista
    2. Kyseessä oli pitkäkarvainen liki 12-kiloinen big boy, joka sai istuma-alustansa liki poikkeuksetta taipumaan. Oikealta nimeltään Pörri, mutta me naapurit hellittelimme häntä tällä uniikkinimellä :) Läskipantteri oli kiistattomasti naapureista sydämellisin ja kellahti heti ensimmäistä kertaa tavatessamme selälleen rapsuteltavaksi. Ja niin aina jatkossakin :)

      Poista
    3. Oh my, kuulostaa pelottavan ihanalta tapaukselta:D

      Poista
  10. Juu, Ransu komppaa: ihan selvä vesimyyrä, niillä on juuri tuollainen paksu rottamainen häntä. Mätkähdyksiä täällä kuuluu aika usein ja sen mälkeen: Mau! Nau! (Äitii tuu kattoon!) Sadesäällä niitä näyttää olevan liikkeellä.
    Mutta eikös mole ole suomeksi kontiainen eli maamyyrä? Pelto-ja metsämyyrät on kai voleja, mutta mikähän on vesimyyrä? (Pikainen googletus: se on water vole, tietysti).
    Hienosti saalistettu, Myrsky! Tuo on kyllä mehukkaimmillaan hieman kosteana, huomauttaa Ransu. Siis juuri niin kuin sitä kuvissa nautitaankin. Vähän pieneltä se kyllä näyttää, tai sitten Myrsky on iso, tai vesimyyrä nuori. Onhan niitäkin kaiken kokoisia, mutta aika usein ne tosiaan ovat rotan kokoisia, noin 30 cm nenästä hännänpäähän. Tai sitten ne nauttivat hormoneja meilläpäin.

    VastaaPoista
  11. Water mole! Sehän se:) Kiitos Ransu ja Saila. Olisi pitänyt heti ensitilassa ottaa yhteyttä Saaripalstalle ja kysyä tunnistusapua. Tuo kuvassa oleva oli todellakin pieni, mutta vielä pienempiäkin on nähty, ja niitä suuren suuria. (Yök. Pääasia kuitenkin on että ne eivät ole rottia...)

    VastaaPoista
  12. Eiku vole! Mole on kontiainen (ts. maamyyrä), vole on myyrä!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!