perjantai 25. marraskuuta 2011

Tuuli huojutti puita

Luvassa myrskyjuttuja, näitä oli edellisen kerran lokakuussa. Torstaiaamuna oli melkoisen tuulista. Omenapuiden oksat heiluivat ihan reippaasti.

Lapidus, Jens; Luksuselämää. Stockholm Noir III
Kissa oli ulkoillut aamukolmesta asti. Se käväisi syömässä, ja kovasti tahtoi takaisin ulos. Olin hieman yllättynyt. Yleensä aamupalan jälkeen se hyppää sänkyyn ja antautuu unen vietäväksi. Itsekin suoriduin aamupalasta ja aamuaskareista. Käväisin ulko-ovella pariin otteeseen kutsumassa kissaa sisälle. Ei näkynyt, ei kuulunut. Takki niskaan ja menoksi. Hain polkupyöräni autotallista ja johan alkoi tapahtumaan. Kissa ilmestyi paikalle. Ja melkoisen esiintulon se tekikin. Olisiko ollut tuulinen sää mikä aiheutti sille hepulin. Se säntäili pihalla edestakaisin, ja kiipesi puuhun, tuli alas. Se veti runtua ympäri pihaa.

Oletteko muuten ajatelleet mitä tarkoittaa "vetää runtua"? Kuinkahan sen oikein selittäisi? Se ei ole mitään tarkoituksellista citius, altius, fortius -juoksemista. Se on päätöntä säntäilyä ja pakolaukkaa. Ainakin hirvimetsällä puhutaan että hirvet vetävät runtua jos niillä on koira perässään.

Itse yritin hivuttautua kohti porttia. Kello kävi koko ajan, alkoi olemaan jo kiirus töihin. Kissa otti vauhtia ja kiipesi kujan vieressä olevaan vaahteraan. Kaivoin kameran esiin. Lieneekö ollut linnunpönttö mikä kissaa houkutteli?

Huhuu? Onko ketään kotona?

Pääseekö katon kautta sisälle?

No ei ollut ketään kotona.

Mä voisinkin...

...tulla täältä alas..

Ja sekopäinen säntäily jatkui vielä puukiipeilyn jälkeenkin. Minä pääsin livahtamaan pois pihalta kissan näkemättä. Onneksi matka töihin sujui myötätuulessa sukkelaan. Ilmatieteen sivuilta tarkastin tuulen suunnan ja voimakkuuden. Tuulta seitsemän metriä sekunnissa. Ilmeisesti kuitenkin riittävän myrskyisä sää Myrskylle.

8 kommenttia:

  1. No vaikuttaa kyllä aika myrskyisältä Myrskyltä! Meidän silkkiturkithan eivät enää ulkoile, mutta tuulisella säällä niistäkin tulee aikamoisia runturyntäilijöitä - kiitos uudesta sanasta, "runtu" oli minulle ihan uusi tuttavuus!

    VastaaPoista
  2. Jenni: Vaikuttaa siltä että kova tuuli sekoittaa kissojen päät. Mistähän se oikeasti johtuu?

    Vielä jäin pohtimaan tätä runtu-sanaa. Siihen voisi vielä sisällyttää jonkinmoisen säntäilyn ympyrässä. Plääh. En oikein osaa selvittää. Päätöntä menoa kuitenkin!

    VastaaPoista
  3. Aivan upeita kuvia Myrskystä puussa! Uljas kissapeto elementissään, hepuleista viis ;D

    VastaaPoista
  4. Kollokin käyttäytyy omituisesti tuulisella säällä ja juoksentelee edestakaisin.

    VastaaPoista
  5. ella: Kiitos. Kissapeto hyvinkin:)

    Sirpa: Tämä taitaa olla sama juttu kaikissa kissakodeissa. Vaikka kissat eivät ulkoilisikaan.

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia - kyllä Myrskyn kelpaa vetää runtua säällä kuin säällä!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia! Myrskyssä on taikaa :)

    VastaaPoista
  8. Minni: Kiitos Minni!

    Mamma: Olen samaa mieltä. Myrskyssä on taikaa, kirjoitettiin se sitten pienellä tai isolla kirjaimella!

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!