maanantai 4. toukokuuta 2015

Nyt saa luvan riittää

Se dieetti siis

Maaliskuussa eläinlääkäri passitti kissan dieetille. Tarkemmin sanoen kehotti kauniisti pudottamaan painoa. Olemme sitä yrittäneetkin. Olen ollut tarkkana ruoan määrän suhteen.

"En mene enää vaakalle!" *Kuva maaliskuulta ennen dieettiä.*

Ja kissa onkin hieman hoikistunut. Ainakin minun silmissäni. Olen punninnut sen yhden kerran maaliskuun jälkeen. Ja paino on laskenut. (Mutta blondi ei muista tarkkaan mikä oli lähtöpaino!)

Kun Myrsky kuuli että vauva painaa jo yli seitsemän kiloa tuli dieetille stoppi. Kissa ei voi ymmärtää hänen pitäisi keventyä. Koska hän on jo perheen kevyin.

Translation: Enough Is Enough.

31 kommenttia:

  1. Ei Myrsky ole yhtään lihava, isokokoinen vaan - ihan kuin Leevikin, joka painaa 7,5 kiloa---

    VastaaPoista
  2. Todella kummallistahan se on, että kun pikkuveljen paino kasvaa niin kaikki on onnellisia mutta jos kissan paino kasvaa niin lääkärit alkaa huomauttelemaan !! Vääryys!

    VastaaPoista
  3. Niin! Miten pienin voi olla liian suuri?

    VastaaPoista
  4. Se on myös vähän vaikeaa pitää dietillä tuollaista söpöläistä joka saattaa itsekin hankkia syötävänsä!

    VastaaPoista
  5. Sähän oot just hyvä isäntä, sulle ei ryppyile hiiret eikä suuremmatkaan pihapiirin nelijalkaiset. Komee oot!
    - Tirre -

    VastaaPoista
  6. Mä just riemuitsin kun Hannibal oli laihtunut 200g! :D Mutta me sentään voidaan vähän vahtia kissan ruokailuja, Myrsky kun on niin taitava että hankkii omia raakaruokia niin vaikeahan siinä on laihduttaa. :D Sitä paitsi Myrsky on trendin aallonharjalla: raakaruoka on pop! :D

    VastaaPoista
  7. Ei kissan tartte laihduttaa, Pekkakin painaa sen 7½ kiloo...
    Hyvä että kissan 'nälässäpitäminen' loppu. :)

    VastaaPoista
  8. Myrskyhän syö sitä kissalle kaikken parhaiten sopivaa ruokaa eli hiiriä ja muita pikkuelikoita sekä viettää reipasta ulkoilmaelämää. Tästä voidaan päätellä, että herra EI ole ylipainoinen. MOT!

    VastaaPoista
  9. No mutta kohtahan on kesä ja ihanat jolkottelukelit, sillon hupenee elopaino ihan huomaamatta ihan ilman dieettejäkin! :)

    VastaaPoista
  10. Voi Myrsky mikä ilme ♥
    Rapsutukset ihanalle komistukselle!

    VastaaPoista
  11. Myrsky on komea katti ja juuri sopivan kokoinen ♥.

    VastaaPoista
  12. Mä kyllä katselin teidän vappupostausta sillä silmällä että olis Myrsky niinku kaventunut, mutten uskaltanut huuudella... komea kun kuitenkin oli

    VastaaPoista
  13. Ylipainoisen toisen kastraatin fitness-manakerina jaan tuskanne! Meidän ensikeinoi laiharille oli jättää kuivamuona kokonaan pois ja korvata se olsin raaka-ruualla. Raaka on edelleen POP! :)

    VastaaPoista
  14. Ei oo dieetit kivoja! Oon ihan varma, etten oo laihtunu yhtään, vaikka nälkä onkin koko ajan, kun annosmäärät on tippunu. Mut. -Kajsa-

    VastaaPoista
  15. Kissalle on kyllä ihan ylivoimaista ymmärtää dieettiä. Meidän Ruska ymmärtää syvästi Myrskyä. Ihmisten kotkotuksia. Meillä ei vielä ole eläinlääkäri määrännyt laihduttamaan, mutta kissanäyttelyssä tuomarit ovat. Hmm.

    VastaaPoista
  16. Meilläkin näyttelyssä tuomarit on vihjailleet, että pitäs pistää kissa dieetille, mutta se on niin vaikeeta kun toinen huutaa kurkku suorana sapuskaa jääkaapin vieressä... :D

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!