torstai 28. toukokuuta 2015

Meillä munitaan

Ja suurperheen yksinhuoltaja

Ylpeänä "kanaemona" voin kertoa että meillä munitaan jo. Ei vielä ihan täydellä kapasiteetillä mutta tavoitteena on päästä viiden munan päivätuotantoon. Tällä viikolla olen päässyt päivittäin keräämään neljä ruskeaa munaa talteen.


Yhdessä Myrskyn kanssa käymme ruokkimassa kanat ja keräämässä munat. Tai minä menen mökkiin ja kissa odottelee ulkosalla. Kerran tosin Myrsky ehti hyppäämään sisälle kanalaan -nostin kissan välittömästi pois kanojen ulottuvilta. Kanaset ovat päivä päivältä röyhkeämpiä. Ne tulisivat mielellään aitauksesta ulos mutta niiden hyvinvoinnin kannalta on parempi että ne pysyvät tarhassa.

"Tahtoo kanoja, ei munia!"

Ja minäkin munin. Tämän blogin suhteen. Toisin sanoen hidastelen. Lampaatkin tulivat ja minusta tuli käytännössä katsoen suurperheen yksinhuoltaja: Henkilökunta aloitti kevätkylvöt ja käy vain kotona nukkumassa. Blogi raahaa tässä perässä, kerron kyllä lampaista lisää jossain välissä.

Translation: Eggs.

19 kommenttia:

  1. Toukotyot ovat kiireistä aikaa maaseudulla. Sinulla onkin monta suuta ruokittavana ja tenavaa huollettavana. Myrskystä lienee kuitenkin suuri apu.

    VastaaPoista
  2. Mekin tykätään kananmunista. Tommoset maalaiskananmunat ovat varmalla superherkkua.

    VastaaPoista
  3. Hienosti on siis kanojen oleskelu lähtenyt käyntiin kun tuolleen palkitsevat heti. :)

    VastaaPoista
  4. Apua, viisi munaa joka päivä! Niihinhän hukkuu... viidessä päivässä. (Mun munansyöntitahti on noin kaksi kuussa). Tsemppiä yksinhuoltajuuteen! Vai miksikä tuota nyt kutsuisi - maajussin kevätleski?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevätleski:D Munat eivät meidän lähipiiristä tule loppumaan, itse syömme minkä jaksamme ja mummit ja kummit sitten loput.

      Poista
  5. Teillä taitaa olla munakasta joka aamu, mutta mikäs on nauttiessa itse kerätyistä tuoreista munista. Saako Myrskykin keltuaista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti Myrskylle eivät munat maistu. Terveellisiähän ne olisivat mutta minkäs teet.

      Poista
  6. Kiireisiä aikoja, kiireisiä aikoja! Maltamme odottaa uutisia lampaista :)

    VastaaPoista
  7. No onhan tuollaisessa suurperheessä hoitamista, tsemppiä!
    Kauniita munia ja varmasti hyviä:)

    VastaaPoista
  8. Montako kertaa päivässä pitää ruokkia kanoja ja montako lammaskatrasta? Ja sitten on puhtaanapito hienosti sanottuna eli ilmaisen luonnonlannoitteen keruu? Ja taapero vahdittavana ettei kauas tepsuttele. Mammalla on paljon työtä. Onneksi Myrsky auttaa, vahtii ja valvoo. Jos jättäisi kuiteskin kanaset popsimatta :-) Eikä Arttua sovi unohtaa. Perhe: mamma, pappa, vaavi, Myrsky, Arttu, viisi kanaa ja kuusi lammasta? Mainiota ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa riittää, sen voin kertoa! Mutta ihan ilolla noista kaikista huolehtii. Äitiysloman hyvä puoli on se että VOI olla päivällä kotona. Suurin haaste on vielä kanojen juomavesi, meillä kun ei ole niille automaattia.

      Poista
  9. Onnea munatuotannosta ja lampaista! Ei ihme että kiirettä pitää!

    VastaaPoista
  10. No jo riittää Myrskyllä maatilan vahtitouhuja ja puuhaa kanoissa, lampaissa ja kaikessa. :D

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!