keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Loputon määrä projekteja

Sekä mitä ihmettä tapahtui mangoldeille

Hommia täällä maalla riittää. Jokaiselle päivälle ja jokaiselle kuka kynnelle kykenee. Kaikkeen ei aika riitä, eikä kaikkeen yksinkertaisesti enää taivu. Siis sijaismamma mahansa kanssa. Onneksi työjohtaja Myrsky on kuitenkin lempeä pomo. Kissa käy tarkastamassa tehdyt työt, mutta ei tekemättömistä kovin paljon huomauttele. Kyllä me ihmiset tiedämme mitä pitäisi tehdä ja mikä homma on pahasti kesken.


Aivan kaikkeen ei työnjohtajakaan kykene. Kasvimaata ei kukaan kykene vartioimaan kellon ympäri. Eräänä päivänä kissa oli ansaituilla päivänokosilla ja sillä välin tapahtui jotain. Kasvimaalle hyökättiin. Mangoldit saivat kärsiä.


Menetys ei ollut suuri, pääasia että ne kelpasivat. Häivähdys purppuraa blogin AnnaS:n inspiroimana istutin mangoldeja maahan, mutta meidän suuhumme ne eivät oikein maistuneet. Joten annoin niiden rehottaa. Kauniilta ne kyllä näyttivät. Samassa hötäkässä sai sipulipenkki osansa, mutta onneksi yhtään sipulimenetystä emme kärsineet. Kuka/mikä oli syypää tähän tuhoon?


Pässinpää Auvo.

Translation: Proven Guilty!

28 kommenttia:

  1. Voi ihanaa pässinpäätä - kyllähän sekin huvinsa ansaitsee;)
    Ja Myrsky kyllä viisaana kissana tietää, milloin on oikea aika höllentää ohjaksia!
    Puskuja Viirulta ja terkkuja Ladylta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivojahan nuo pässinpäät ovat, mutta joskus koettelevat hermoja. Kiitos terkuista!

      Poista
  2. No onneksi se oli vain Auvo, ehdimme pelätä jo jotain paljon hirveämpää ja kamalampaa! ;)

    VastaaPoista
  3. Mutta eikös se ole hyvä kun jollekin kelpas :D - ettei hukkaan menneet !

    VastaaPoista
  4. Meitä täällä mietityttää vieläkö Myrsky mahtuu syliin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syliin ei ole kissa tullut vähään aikaan. Eihän se kissa käskemällä... Tästä kysymyksestä rohkaistuneena voisin laittaa mahakuvan:D

      Poista
  5. Auvolla oli salaattibaari auki! ;-D

    VastaaPoista
  6. Kyllä munkin mielestä salaattiin kuuluu sipuli... ;)

    VastaaPoista
  7. Onpa siellä maalla Auvoista ;-) Myrsky on viisas kolli ja osaa höllätä tarvittaessa. Ei kansi olla liika nipo :€)

    VastaaPoista
  8. Ohhoh. Minä jo kerkesin arvailla, että varmaan peura, se joka aina vierailee Saaripalstallakin. Mutta sitten jäljet johtivatkin oman pihan Auvoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin rohkeita peuroja meillä ei vielä ole, mutta anopin kasvimaan kulmalla on nähty kauris!

      Poista
  9. Niinpä niin. Pässi siis taas kaalimaan vartijana ja tulos on taattu!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahneita kuin mitkä. Kastelukannut ja saappaat on maisteltu...

      Poista
  10. Vai sellainen hyökkäys! Oikeastaan pässi saisi kyllä pysyä aidoissa, vaikka onkin hyvä että jollekin kelpaa ihmisten hyljeksimätkin rehut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitaus on todellakin pässejä varten. Sieltä ei saa livahtaa! Ensi kesäksi teemme jykevämmän. (Ja otamme sinne enemmän asukkeja.)

      Poista
  11. Mua liikutti tuo, että Myrsky on lempeä työnjohtaja eikä nalkuta tekemättömistä töistä. Ihana <3

    VastaaPoista
  12. Meilläkin mangoldi on ollut enimmäkseen silmänruokana; teillä se sentään pääsi pässin lounaslistalle :) Auvolla on vakuuttavan näköiset sarvet.

    VastaaPoista
  13. No olipas hyvä, että edes Auvolle maistui. Minulle kyllä maistuu mangoldi, lisäilen sitä kasvispatoihin, keittoihin ja vähän kaikkeen. Syksyisin ne tosin houkuttelevat peuroja kasvimaan laidalle.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!