lauantai 28. joulukuuta 2013

Vahva epäilys

Puolivaloilla

Minulla on vahva epäilys siitä, että kissa olisi nauttinut ulkona ollessaan tukevan aterian. Se viihtyi aamulla ulkosalla pari tuntia. Tuli viimein sisälle kun henkilökunta kutsui sitä. Ja hölmönä katsoi kuppiaan kun ateriaa sille tarjottiin. Suostui kyllä syömään.

Välihuomautus: Edistystä on tapahtunut. Minä uskalsin lähteä käymään kaupungissa huollattamassa itseäni, Myrsky jäi sillä välin yksin ulos pihalle. (Tosin vannotin henkilökuntaa ettei lähde pois kotoa ennenkuin kissa on tullut takaisin sisälle.)

Ihan pihalla. Pihalle joutaisi tämäkin tuoli. Harmi ettei joulupukki tuonut uutta kalustoa.

Porukkaakin meillä on rampannut. Eräs nuoripari käväisi katsomassa kuusta ja kantamassa sängyn pihalle. Vieraista ihmisistä ja äänistä ei oltu moksiskaan. Naapurin isäntä kävi puunajon lomassa hörppäämässä kahvit. Kovalla äänellä puhuvaa isäntää katseltiin ikkunalta. Ihan puolinukuksissa. Uusi vierassänky kannettiin sisälle metelin ja sadattelun kera ja tyynesti sitäkin touhua vain seurattiin. Kuva on otettu tuolta hetkeltä. Yleensä Myrsky valitsee nukkumapaikakseen pehmeän tai pehmustetun alustan. Nahkaisen nojatuolin valinta vahvisti epäilyksiä.

Päivällisvieraita ei edes noustu tervehtimään. Niin väsyneitä ja tyytyväisiä oltiin. Diagnoosi: Tukevan aterian aiheuttama tilapäinen ähky. Ei aiheuta hoitotoimenpiteitä. Suosittelemme lepoa ja sulattelua. Pieni liikunta keventää oloa.

Minä toivon pääseväni huomenna juoksulenkille maailman parhaimman lenkkikaverin kanssa. Jos vain sade taukoaa. Aktiivisen rentoa viikonloppua kaikille!

Translation: Reasonable Doubt.

23 kommenttia:

  1. Myrskyon käynny selkeesti hyvin syömäs ulkonna. :D

    VastaaPoista
  2. Myrsky tuumasi nyt on hyvä aika hakea itse oman aterian ulkosalta,ilmeisesti onnistuikin.:)

    VastaaPoista
  3. Kieltämättä Myrsky näyttää kovin tyyneltä tuossa kuvassa! Taitaa olla vatsa täysi. Vanhemmillani on muuten ruskeat nahkakalusteet ja Helmi tykkää niistä kovin. Että ei tuota nyt voi hävittää. Siitä voi tulla Myrskyn lemppari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa. Hitsit. Voisin minä yhden tuolin säilyttää. Mitäpä sitä ei kissan vuoksi tekisikään. Jos vain ensin ne uudet kalusteet saisin!

      Poista
  4. Tää meille palvelijoille ällön pimeä sää saattaa olla ihanteellinen metsästäjälle. Verrattuna paksuun lumi- ja jääkerrokseen nimittäin ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen ihan samaa. Nämä kelit ovat ihanteelliset metsästysolosuhteet.

      Poista
  5. Myrsky on selvästi kotiutunut. Nyt on kissoilla mainiot metsästyskelit, paistit eivät pääse lumen alle pakoon eikä lumi haittaa liikkumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyrsijät, myyrät ja hiiret liikkuvat hyvin ja käyvät pyydykseen!

      Poista
  6. Kuulostaa pätevältä diagnoosilta. Ja hoito-ohjelmalta myös.

    VastaaPoista
  7. Joo, sä oot kuoma selkeesti kotiutunnu ja tottunnu äänimaailmaan ja varsinkin ulkoluomuruokaan. :D

    VastaaPoista
  8. Kissan kynsi tekee komeaa jälkeä nahkatuoliin, joten ehdottomasti tuoli on säilytettävä :)

    VastaaPoista
  9. Myrskyn(kin ?) maailma taitaa vaan olla ihan mallillaan :D
    Mitäs sitä silloin hötkyilemään !

    VastaaPoista
  10. Ihmisen ja kissan ero on siinä, että kissalla ei ole koskaan LIIAN ähky, ihmisellä on (kuten itsellä näin jouluna). Juoksulenkki tekisikin hyvää. Ehkä huomenna? Olipa kiva nähdä teidän komea kuusi ja komeita ihmisiä ja kissa kuusen "juurella". Oikein hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mayo:) Pääsin kuin pääsinkin juoksulenkille karhukoiran kanssa, se teki hyvää meille molemmille. Oikein hyvää loppuvuotta sinullekin!

      Poista
  11. a very interesting information, with this insight we are getting, thanks a lot for various information

    pengobatan alami radang kelenjar tiroid,pengobatan lipoma tanpa operasi,obat kolitis herbal,obat penurun trigliserida tinggi,obat demam tifoid herbal,obat darah beku herbal,cara alami menyembuhkan tukak lambung,cara alami menyembuhkan hidrokel,cara alami menyembuhkan dispepsia,obat paru obstruktif kronik herbal,cara alami menyembuhkan ispa,obat encok herbal,obat penghilang luka bekas operasi,cara alami menyembuhkan osteoartritis,obat fistula ani tanpa operasi,cara alami menyembuhkan epilepsi,cara alami menyembuhkan perut bengkak,cara alami menyembuhkan jantung iskemik,cara alami menyembuhkan maag akut,cara alami menyembuhkan bronkitis,cara alami menyembuhkan lambung bocor,cara alami menyembuhkan cacar air,cara alami menyembuhkan osteomalasia,cara alami menyembuhkan miom uteri,obat klep jantung bocor herbal,obat tradisional gula basah,obat jantung koroner herbal,obat amandel herbal berkualitas,cara alami menyembuhkan ginjal polikistik,pengobatan kram usus herbal,cara alami menurunkan leptospirosis,obat penghancur batu ginjal yang alami,obat tradisional hipertensi mujarab,obat tradisional gagal jantung kongestif,obat tradisional diabetes insipidus,pengobatan tradisional ejakulasi dinis,obat herbal pengecil perut buncit,pengobatan tradisional batu empedu,pengobatan tradisional penyakit liver,cara alami menurunkan darah tinggi,obat penurun asam lambung,obat herbal radang lambung

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!