torstai 26. joulukuuta 2013

No onkos tullut kesä?

Ei suinkaan. Ne ovat joulukuusen kynttilät mitkä valaisevat kauniisti. 
Päivätorkut on hyvä ottaa niiden valossa.


Ja iltanokoset sitten kuusen varjossa. 


Meiltä löytyy ihan taatusti kylän komein kuusi. (Näin sanoo henkilökunta.) Komeudesta olen jäävi sanomaan mitään, mutta kokoa kuusella ainakin on: 4,70 metriä. Ihme ja kumma, kissa on suhtautunut kuuseen tyynesti. Sitä on tuskin edes haisteltu. Kiusallisinta tässä kuusessa on Myrskyn mielestä se kun napataan syliin ja otetaan valokuvia.


Jouluaattona tuli otettua monta "pönötyskuvaa" kuusen ympäriltä. Kissa pääsi mukaan yhteen. Kauhukseni huomasin että Myrsky näyttää varsin suurelta. Elämä maalla on pulskistuttanut sitä. Dieetti alkaa heti huomenna.

Translation: Christmas Tree.

35 kommenttia:

  1. Myrskylle oli jäänyt pitkät päälle! Oikein mukavaa, että kissakin pääsi mukaan pönöttämään :) Ja eikös se laihdutuskuuri voisi alkaa vasta 1.1?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisihan se tietysti mahdollista aloittaa silloinkin...

      Poista
  2. Komea on kuusi ja komeita myös joulunviettäjät. Suuri koko on vain kameran tuomaa vääristymää, kaikki yleensä näyttävät pulskemmilta kuvissa :) Vähän lisäpainoa on ihan hyväksyttäävää talvisaikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri. Tätä kuvakulma juttua mietin itsekin, mutta siitäkin huolimatta kissa näyttää pulskalta:D

      Poista
  3. Myrsky ottaa rennosti jouluna.;-)

    Hieno kuusi!:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Melkoisen rennosti joulu onkin täällä otettu.

      Poista
  4. Perspektiivi huijaa! Alavinkkelistä allekirjoittanut ei edes mahtuisi kokonaisuudessaan kuvaan!
    Mutta jos on pakko, niin hiiridieetti kehiin! Hyvää mielelle ja kielelle.. ;)
    T:Vanha lukija, uusi kommentoija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvakulmalla siis ON merkitystä:D Luomuruoka tekisi kyllä kissalle hyvää. Tai miksei meille kaikille?

      Poista
  5. Sä mitään bulleva oo, Myrsky. Komeella kollilla pitää vähän toppinkia ollakin, hiiretkin kunnioittaa enemmän. Juu, kyä näin on.

    On siinä kuusella mittaa.

    VastaaPoista
  6. Myrskyllä on varmasti turkki kasvanut, kun on talvi ja kaikkea..

    Komea kuusi ja toki sen ympärillä pitää ainakin yksi ryhmäkuva ottaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo... Pörheä turkki on myös yksi hyvä selitys:D

      Päätimme että tästä kuusikuvauksesta tulee perinne. Näkee sitten vuosien saatossa kuinka sitä vanhetaan ja pulskistutaan!

      Poista
  7. Pöh, komeen kokoinen on Myrsky, ihan niinkuin nimikin velvoittaa :)
    Mittään dieettejä tarvita, jouluna pitääkin olla vähän laiskanpulskee olo, kyl se sitten siitä. Jos tarve :)

    VastaaPoista
  8. Komea on kuusi! Tuvassakin katto ilmeisen korkealla, kun tuommoinen kuusi sisälle mahtuu! Myrsky on täydellisen komea juuri tuollaisena kuin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mama. Minä todella häkellyin tuota kissan kokoa! Ja kyllä, katto on korkealla. Ikävä puoli kookkaan kuusen kanssa on että siivottavia neulasia on sitten enemmän:(

      Poista
    2. Komeita ovat. Kissa, kuusi ja pönöttäjät. Mahtuupa sinne pari kaunisakin pönöttäjää.
      Myrsky koittaa silmistä päätellen "Beam'ata" itsensä metsästysretkelle, pois dieettien ulottuvuuksilta.... taiii vaihtoehtoisesti kuvaajan huitsinnevadaan ottamasta näitä raskauttavia todistusaineistoja ☺

      Poista
    3. Molemmat ovat oikein sopivia vaihtoehtoja -kissan kannalta siis:D

      Poista
  9. On tosiaan iso kuusi, mutta hyvin teille näkyy mahtuvan! Kivalta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen pois raahaminen onkin sitten suuritöinen operaatio, mutta sitä ei vielä kannata miettiä.

      Poista
  10. Kauniin iso kuusi,porukassahan on kiva joulu viettää.Myrsky se osaa ottaa ilta ja päivä nokoset.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaton jatkoja tässä kuvassa vietiin, kello läheni jo puolta yötä. Myrsky jaksoi valvoa, ilmankos seuraavana päivänä sitä väsyttikin!

      Poista
  11. Komea on kuusi, ja komea Myrsky! Sopivan kokoinen. Ja osaa tuon rentoutumisen taidon yhtä hyvin kuin pyydystyksen ja kiipeilynkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky on monitaituri. Olin salaa hieman pettynyt kun kissa jätti kiipeilymahdollisuuden käyttämättä. Kuusi on ilmeisesti liian tiiviskasvuinen kiipeilyyn.

      Poista
  12. Kunnon kuusi on, varmasti kylän komein! Kuva suurentaa Myrskyä, Minnikin on kuvissa aina paljon lihavamman näköinen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos lohdun sanoista! Täällä ei ole digitaalista vaakaa, joten en ole voinut punnita kissaa kunnolla. Täytynee ostaa semmoinen.

      Poista
  13. Syytämme Myrskyn yllättävästä suurenemisesta kuvakulman ja kuusen aiheuttamaa opistista harhaa. Jo vain on Sijaismammakin 4,7 m kuuseen nähden vallan kaksimetrinen ellei pitempikin! ;D

    VastaaPoista
  14. Onpa mahtava kuusi! Eikä Myrsky nyt niin kovin isolta näytä ja talvella saa vähän ollakin vararasvaa! ;)

    VastaaPoista
  15. Onhan edes joulukuusen koristeita tutkittu ja pudoteltu niinkuin meillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei! Tämä on minulle pieni pettymys! Komea kuusi ja ei minkäänmoista kiinnostusta sitä kohtaan. (Höh.)

      Poista
  16. Todella mahtavan komea kuusi,
    Hyvin syöneeltä Myrsky näyttää.

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!