perjantai 19. heinäkuuta 2013

Haussa uusi unikeko

Kotikaupungissamme on jaettu unikeon titteleitä vuodesta 1995 lähtien. Se on annettu ansioituneelle kaupunkilaiselle kaupungin hyväksi tehdystä työstä. Nyt haussa on uusi unikeko. Kirjastossa käydessäni huomasin siellä laatikon ja lomakkeita mihin voi oman ehdotuksensa perusteluineen jättää.

Unikeon päivää vietetään siis 27. päivänä kuluvaa kuuta. Unikeon päivän aamuna saa uusi unikeko virkistävän kasteen virtaan Kylpylän rannassa. Vielä on siis aikaa ehdottaa unikeoksi sopivaa henkilöä.


Sijaiskodin oma unikeko on ehdottomasti Myrsky, asiaa ei tarvitse sen kummemmin miettiä saatikka äänestystä järjestää. Eikä puhettakaan mistään aamuherätyksestä veteen! Kissa on tehnyt paljon hyvää työtä täällä sijaiskodissa. Jo pelkän ulkonäkönsä puolesta kissa on loistava valinta unikeoksi. Ja kissalla riittää unenlahjoja vaikka muille jakaa.

Levittääköhän kissa nukkuessaan ympärilleen unihormonia? Olen huomannut ettei tämmöisen pehmoisen unikaverin vierestä itsekään aamusella oikein malttaisi nousta.

Translation:  Edible Dormouse (Glis glis) and Sleeping Beauty.


26 kommenttia:

  1. Ymmärrän, vaikeaa on ylösnousu jos vieressä on tuommoinen hurmuri! Täällä taidan minä olla se unikeko. Sen verran usein Helmi joutuu ähisemään vieressä ja herättämään. Vaan mummolassa sekin on paremmin ;)

    VastaaPoista
  2. Paras unikeko kautta aikain;) Ja kyllä levittää - tepsii meilläkin;)

    VastaaPoista
  3. Myrsky ja muut kissat ovat ihan synnynnäisiä unikekoja - samaa mieltä! <3 Onneksi kissaa ei herätetä pudottamalla veteen - kissan herääminen sisältää nautinnollista venyttelyä ja joskus kissamaista haukotteluakin. :)

    Varmasti kissassa on unihormoonia, joka säteilee kissan ympärillekin lämpimästä, pehmoturkkisesta ja hyrisevästä nukkuvasta kissasta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiherätys kenelle hyvänsä lienee kauhistus! Hitaasti herääminen onkin parasta. Ja tietysti siitä kissan vierestä.

      Poista
  4. Vähän unenpöpperöisenä kissa on ehkä söpöimmillään, kukapa sen viereen ei haluaisi jäädä? Ehkäpä unisuus on samalla tavalla tarttuvaa kuin haukottelu? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoliksi hereillä oleva kissa onkin suloistakin suloisempi, mutta puoliksi nukuksissa olevat ihmiset sen sijaan saavat minut raivon partaalle(!)

      Poista
  5. Myrsky on kaikin puolin esimerkillisen hieno unikeko!

    VastaaPoista
  6. Kissa on pehmeä, lämmin, kaunis ja kaikin puolin ihana. Kuka nyt sellaisen vierestä nousisi?

    Toimii myös päivällä. Jos oikaisee itsensä vaakatasoon ja kissa tulee viereen, alkaa väistämättä kohtapuoleen väsyttää.

    Myrsky on ehdottomasti paljon hyvää tehnyt unikeko! Ei tarvitse äänestellä tai muuten asiaa selvittää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii, todellakin! Elämän ihanimpia asioita ovat yhteiset päikkärit:)

      Poista
  7. Kaikkien pitäis katsoa mallia noista ihanista pikku-unikeoista :)
    Mun edesmennyt Santtuni muuten tuli välittömästi kylkeen kiinni jos oikaisin sohvalle!
    Ihan sama missä oli ja mitä teki, tuli vaikka olis ollut muualla nukkumassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Santtu taisi olla ihka oikea mammanpoika ♥ Vai mammantyttö? Eikös kissan koko nimi ollut Santtu Ilona?

      Poista
    2. Sulla on hyvä muisti :D
      Santtu Ilona juu, tyttö joka tuli meille poikana.
      Ja oli ihan mammantyttö :)

      Poista
    3. Ei nimi miestä pahenna vai miten se nyt oli...? Joka tapauksessa, oikein loistava nimi poikatytölle:D

      Poista
  8. Ihana Myrsky on se niin söpönen siinä nukkuessa:)

    VastaaPoista
  9. Takuulla tarttuu, Myrskystä oikein huokuu rauha tässäkin kuvassa!

    VastaaPoista
  10. Myrsky ♥ Kyllä kissat levittävät unitautia :)

    VastaaPoista
  11. Alkoi heti ramasta kun katsoi Myyskyliä tuossa kuvassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh! Unitauti leviää siis myös netin välityksellä;)

      Poista
  12. Oivoi, se on menoa nyt. Olen tässä yrittänyt vastustaa nukkuvan Mindyn viereen hiipimistä, mutta sitten vielä uninen Myrsky... *haukotus*

    VastaaPoista

Sijaiskoti kiittää kommentistasi!