Tuliaisia hirvijahdista

Lauantaina alkoi hirvijahti. Minä en kuulu metsästysseuraan, olen metsällä mukana vierailija-lisenssin alla. Näinollen minulla ei ole oikeutta lihaosuuksiin. Pääsen vain metsälle. Toki kaikki jahtiin jollain tavalla osallistuneet saavat kauden päätyttyä pienen määrän lihaa, ns. ajomiespalan. Tämä pala voi olla sitten ihan mitä vain. Ei kuitenkaan sisäfilettä. Tämän seuran säännöissä noudatetaan seuraavanlaista käytäntöä: Hirven pää sekä sisäelimet kuuluvat ampujalle. Poikkeuksena kauden kaksi ensimmäistä vasaa, niiden maksa sekä munuaiset otetaan talteen hirvikeittoa varten, mitä tarjotaan sitten peijaisissa. Voin kertoa, että vasan maksa on erittäin maukasta, siinä on mieto maku. Vanhemman eläimen maksa on huomattavasti voimakkaamman makuista. Sydän on myöskin herkullista. Molemmat ovat helppoja valmistaa, ne vain maustetaan suolalla ja pippurilla ja paistetaan pannussa. Munuaiset ovat suuritöisempiä valmistaa ruoaksi. Samoin kieli. Kaikki eivät välitä sisäelimistä, joten niistä yleensä riittää pala muillekin.
Minä toin kissalle tuliaiseksi uroshirven, eli 8-piikkisen sonnin sydäntä.

Erään porukan miehen perheellä oli kissa, ja kissa oli miehen ylin ystävä silloin kun metsästäjä selvitteli paloittelun jälkeen kotiin tuomiaan lihoja. Kissalla oli kuulemma kyltymätön himo hirvenlihaa kohtaan. Kyseessä oli vieläpä tyttökissa. Kissa puski ja kiehnäsi metsästäjän jaloissa koko ajan minkä lihat olivat pöydällä. Kissa nousi takajaloilleen, ja piti kynsillään keittiön laatikoista kiinni. Toiveena saada sitä lihaa. Muina aikoina kissa ei ollut näkevinäänkään metsämiestä. Hirvimies kuulosti hieman karhealta kun tätä kertoi. Ihmetteli sitä ettei hänen seuransa muulloin kelvannut kissalle. Kissaa ei enää ole, naarmut keittiön kaapeissa ovat.
Tästä kertomuksesta innostuneena kiikutin pienen palan sydäntä Myrskylle. Toki olin pieninyt sen saksilla sopiviksi paloiksi. Hiukan skeptinen oli kuitenkin asian suhteen. Vein vanhemmilleni viime syksynä kokonaisen sonnin sydämen. (Luittehan ylläolevan jutun tarkasti? Pää ja sisäelimet kuuluvat ampujalle. Kyllä vain, sain viime syksynä en yhtä, vaan peräti kaksi kaatoa.)
Joku varmaan ajattelee että kissalle hirvenlihaa? Eikös se ole kallista lihaa? No on se liha kallista, mutta nyt kyseessä olikin sisäelin. Täysikasvuisen hirven sydämestä riittää syömistä, sydän on melkein pääni kokoinen. (No joo, olen melko pienipäinen. Ja kyllä, kaatamallani hirvellä oli neljä piikkiä sarvissa.) Äiti tarjosi Vilmallekin sydäntä, mutta ei. Ei suostunut syömään sitä. Oliko liian voimakkaan makuista/hajuista? Vai oliko Vilma niin herkkusuu ettei suurriista kelvannut? Porsaansydäntä Vilma syö, Myrskykin on possun pumppua maistanut, ja hyvin on kelvannut.

Ai toit minulle jotain tuliaisia? Ookoo. Katsotaan nyt sitten mitä toit.

Kuinka kävi? Maistuiko silkkiturkille se sydän? No ei. Kuivamuona oli kissan mielestä sillä kertaa parempi vaihtoehto.