Kissa pöydälle

Eilen jo pohdin asiaa. Onko kissa erakoitumassa? Kun sille ei seura tunnu kelpaavan. Tänään aamulla se käväisi alakerrassa, paineli ruokakupille ja takaisin yläkertaan nukkumaan. Eikä edes käynyt keittiössä. Vaivaako sitä joku? Onko sillä jotain hampaankolossa?
Aamulla avauduin siitä äidilleni. Ole huoleti, hän vastasi. "Semmoisia ne kissat välillä ovat. Vilmakin on välillä outo." Ei vielä riittänyt että kevensin sydäntäni äidille.
Kävin hierojalla, ja varoen utelin häneltä että onko tämä semmoinen paikka, kuten esimerkiksi kampaaja, missä ihmiset avautuvat? Ja kuulemma paikka on semmoinen. Hieroja ei itse oikein käsittänyt miksi niin on, ja samaan hengenvetoon hän totesi olevansa niin huonomuistinen, ettei jaksa mielessä pitää muiden ihmisten ongelmia. Seuraavaksi hän kysyy nauraen että haluaisinko minä keventää sydäntäni?
Kyllä, vastasin. "Se on tuo kissa minkä käytös ihmetyttää."
Annan tilannekatsauksen. Ja jopa paljastan että olen miettinyt onko meidän kuherruskuukautemme ohitse? Jostain olen kuullut että suhteessa ensimmäiset sata päivää ovat yhtä hullaantumista, ja sen jälkeen putoavat ruusunpunaiset silmälasit silmiltä. Ja silloin sitä näkee toisen aivan oikeassa valossa. Kissa on ollut talossa kohta 16 viikkoa, ja se on yli sata päivää.
Tietääkö kissa nyt arvonsa? Se on kyllä saavuttanut paikkansa. Eikö se viitsi enää olla kohtelias?
Se on huomannut että palvelu pelaa. Ruokaa on tarjolla, ja sänkyynkin se pääsee.
Vai johtuuko kaikki tämä syksyisen märästä säästä? Että mikään ei huvittaisi. Vaivaako sitä syysmasennus?

Hieroja on koiraihmisiä, ja sanoo ettei oikein tuosta kissan sielunelämästä ymmärrä. Kissahan ei ole laumaeläin, hän toteaa. Hierojan neuvo on kysyä kissalta että onko kaikki ok? Että vaivaako joku?
Näin olin itsekin ajatellut tehdä. Kissa täytyy nostaa pöydälle, ja kysyä siltä.

Kuvan juliste on jääkaapin ovessa, se taitaa olla jonkun puolueen nuorisojärjestön mainos. Sosialisoin sen itselleni muutama vuosi sitten bussipysäkin ilmoitustaululta. Viis puolueesta, mutta kuva on hieno, ja iskulause sopiva moneen tilanteeseen.

Illalla tulen kotiin, ja jo pihalla huudan Myrskyä. Ilokseni se tulee piharakennuksesta häntä pystyssä ja juoksujalkaa luokseni. Mikään ei ole vialla. Vietämme pienen leikkituokion. Ja taas kerran pohdin että sille täytyisi ostaa joku oikein hieno lelu kaupasta.

Kaikki ok.

Ollaan kavereita. Ja samiksia. Minullakin on raitaa yllä.

Ei siis tarvinnukaan nostaa kissaa pöydälle. Mutta semmoinen kannattaa tehdä jos asia vaivaa. No huh, huh. Täällä joku jo alkaa jakamaan neuvoja ja elämänohjeita. Hei haloo! Ei täältä blogista mitään elämänohjeita eikä -viisauksia tule. Tämä on ihan vaan kissablogi. Piste.
Laitetaan loppuun vielä yksi kissankuva jottei mene aivan turhanpäiväiseksi höpinäksi.

Ai kissa pöydälle vai? Sängyssä on kyllä mukavampi tuumii Myrsky.