Kovaa peliä met(s)ällä

Tämä tarina löytyi sieltä Onnenpekka metsällä -kirjasta. Yleensä en lue mitään metsästysaiheisia kirjoja. Tietopohjaiset met(s)ästyskirjat ovat poikkeus. Ja tietysti lehdet. Tämä kenraalin kirja on ollut aika viihdyttävä. Mutta myös kiihdyttävä. Olen kyllä hillinnyt itseni, ja nostanut itseni erään asian yläpuolelle. Tai jäävännyt itseni. Tai ihan kuinka vaan. En jaksa hermostua. Tai en viitsi. Tai en halua. Ihmettelen vain syvästi. Ja kummastelen. Tämmöistä voi olla...

Varoitus: Seuraava tekstilainaus ei sovellu herkkähermoisille.
Kenraali kertoo pystykorvastaan, Urkista. Ja syksyn ensimmäisestä jahtipäivästä:
"Pysäköin auton ja päästin Urkin tutkimaan lähistöä. Tuskin sain haulikon autosta, kun takaa jo kuului haukku. Kas vain, sielläkö ne teerit ovatkin. Latasin haulikon ja lähdin hiipimään haukulle. Kymmenmetrisessä männyssä havaitsin mustan hahmon. Se oli liian iso teereksi. Metsokukkohan siellä istuu, ajattelin. Hienoa, että pääsen pudottamaan linnun haukusta nuorelle koiralleni heti metsästyskauden avajaisissa. Se tekee koiralle hyvää.
Tähtäsin tarkasti ja painoin liipasinta. "Miau", sanoi metso. Olinkin ampunut mustan kulkukissan! Enkä edes kissan vaan kissaa. Se oli vielä hengissä kun Urkki ryntäsi sen kimppuun ja lopetti sen maallisen vaelluksen.
Jatkoimme metsästystä. Iltapäivällä Urkin haku meni hieman veltoksi. Ajattelin, että se on väsynyt, olihan ensimmäinen jahtipäivä ja kuuma ilma. Palasimme Helsinkiin ja panin Urkin tarhaan.
Seuraavana aamuna se käyttäytyi kummasti, hyvä ettei purrut minua. Huomasin sen oikeassa etujalassa neljä pientä täplää. Olisikohan kissa ehtinyt purra Urkkia ennen kuolemaansa? Soitin eläinlääkärille. Hän kesti tuoda Urkin heti luokseen. Jos kissa pääsee puremaan, tulee varmasti tulehdus. Kissa on eläimistä saastaisimpia, ja sen puremasta tulee kahdenlaista myrkkyä. Lääkäri pani Urkin antibioottikuurille. Se toipui hiljalleen. Opin että kulkukissat pitää ampua niin, että ne kuolevat heti eivätkä pääse vahingoittamaan kotieläimiä." (Hägglund 2010)

(Saastainen eläinkö?)

Mitähän tuosta oikein ajattelisi? On se kumma että kissaviha elää vahvasti joissakin piireissä. Voikohan sitä perustella jotenkin?
Ja mistäkö tunnistaa kulkukissan? Ehkäpä parempi nimitys kulkukissalle olisi villiintynyt kissa. Semmoisiakin on, epäilemättä. Mutta tunnistaminen on vaikeaa. Villiintynyt kissa on kissa, joka hankkii kaiken ravintonsa luonnosta. Eikä ole tekemisissä ihmisten kanssa.
Pitäsikö minun nyt hillitä itseni, vai voisinko hieman avautua? Jos ihan pikkuisen vain kommentoin kenraalin tekosia. -Tulikohan se lajintunnistus tehtyä ihan tarkasti? (Metso olikin kissa.) Virheitä voi sattua, toki. Kukaan ei ole erehtymätön. Ja se oletettu metso, mikä olikin kissa, oli vieläpä kaikenlisäksi kulkukissa. Nopeasti on päätökset siellä met(s)ällä tehtävä, se on kyllä totta, mutta...

Tuon puremasta tulee kahdenlaista myrkkyä. Kannattaa siis varoa.

Sanoisinko vielä jotain? Laitan tämän tekstin julkaisuun ajastettuna, niin voin yön yli vielä miettiä ja mahdollisesti aamulla korjata/muuttaa tekstiä.
Niin. On se minullakin met(s)ästyskortti ja haulikko. Mutta en ampuile niitä kissoja, -kele!

Kynnetkin niiltä löytyvät.

  No, onnistuinhan minä sitten kiihtymään. Pahoittelut siitä.