 |
| Oli kuule melkoisen rankka yö. |
Levottomasti yöstä huolimatta Myrsky lähti ulkoilemaan heti aamupäivästä. Pihalla se tuntui viihtyvän yllätävän hyvin. Sijaiskodin henkilökunta teki pian havainnon. Reviirille oli ilmestynyt musta paholainen. Se manattiin pois alueelta. Itsekin lähdin ulos pihalle, kannoin polttopuita ja hieman siivosin myrskyn pihalle tuomia puiden oksia. Ilma oli mukavan kirpakka ja kirkas. Suuri Musta ei kuitenkaan ollut mennyt kauas, manaukset eivät auttaneet. Nyt sain ikuistettua sen muistikortille.
 |
| Siellä se pelottava otus on. |
Kovin lähelle en päässyt ottamaan kuvaa. Sitten olikin taas lausuttava manauksia jotta sen saisi pois pihasta.
 |
| Keskimmäisessä kuvassa molemmat pukarit, ylhäällä Myrsky, alhaalla Musta. |
Sinnikäs se Musta tuntui olevan. Poishätistelyn jälkeen se otti uuden lähestymissuunnan, ja yritti sijaiskodin pihalle koillisen puolelta, aidan alta. Se lähestymisyritys lopetettiin jo ensialkuun.
Myrsky on halunnut tänäänkin vähän väliä ulos, ja pian sen tekee mieli jo takaisin sisälle. Tarkkaa ja tärkeää puuhaa tuo reviirin vahtiminen.
Itse olen ollut vapaalla tämän viikon. Mitäkö olen tehnyt? En yhtikäs mitään. Vain lorvinut, ja kartuttanut sakkosaldoani kirjastoon. Ensimmäistäkään kirjaa en ole saanut luettua, olen joutunut viemään niitä sakkojen kera takaisin kirjastoon kun niiden laina-aikaa ei ole saanut varausten vuoksi jatkettua. Ehkä olen tehnyt väärän valinnan kirjallisuuden suhteen tällä viikolla. Luettavana on Neville, Katherine; Tuli. En vaan saa sitä luettua. Siitä maksoin tässä kuussa jo yhdet sakot. Ihmettelen että mihin kaikki tämä vapaa-aika on kadonnut? Varmaan tämä pimeys on haukannut siitä suurimman osan. Töissä ollessa sitä on enemmän kuin tehokas kaiken suhteen. Sitä käy töissä, treeneissä, ehtii lukemaan ja kirjoittamaan blogia, mutta nyt en saa juuri mitään aikaiseksi! Ehkäpä tämä lorvailu on kuitenkin hyväksi. Olen elänyt kiireetöntä elämää. Ja tehnyt jotain poikkeavaa, mitä en muulloin tee. Olen keinunut keinussa, semmoisessa lasten pihakeinussa ainakin kymmenen minuuttia kun odottelin isovanhempiani mummilan pihassa.
Ai juu. Kävin minä ihmettelemässä alennusmyyntejä, ja sovitin itseni farkkuihin minkä koko on W24 L32. Ollako ylpeä vai kauhistunut? En ole päättänyt. Jonkun pitäisi varmaan pulskittaa minua. Mitä se pulskittaminen sitten on? Onko se sitä että lihotetaan? Voisi sen niin kuvitella olevan. Isälläni oli tapana sanoa eräälle lapsuudenkodin kissalle näin: "Tule tänne, isi vähän pulskittaa sinua." Kissa oli kyllä jo valmiiksi pulskassa kunnossa, joten lihottamisesta siinä ei ollut kysymys. Ehkäpä sen voisi suomentaa hellyyttelyksi.
Ai niin.Isälläni oli muuten eilen 1-vuotispäivä. Tasan vuosi sitten isäni sai kuolemanvaarallisen sairaskohtauksen. Luojan kiitos, isäni on hengissä.
♥ISI♥
Voi, miten ihanaa, että isäsi selvisi! Minun isällä kävi huonompi tuuri, kun hän sai sydäninfarktin kolme vuotta sitten. Tai vielä huonompi tuuri olisi tietysti ollut se, että olisi esim. jäänyt invalidiksi, tuskin hän olisi niin halunnut elää, kun oli aktiivinen ja tekevä ihminen. Mutta meille läheisille tuli kova shokki ja kamala ikävä on vieläkin. Toisaalta, jos se yhtään lohduttaa surevaa, niin kai jokainen haluaisi lähteä täysissä ruumiin voimissa ja pitkän hyvän elämän eläneenä ilman kärsimyksiä, paitsi ihan lyhyesti lopussa.
VastaaPoistaPitää ajatella miten huonommin voisi asiat olla.
Aika lähellä ovat Suuri Musta ja Myrsky tuossa kuvassa! Mourusivatko kovasti?
On se levotonta, jos on huoli kissasta. Minä nukun aina paremmin kun molemmat pojat ovat sängyssä, Ransu onkin siellä aina mutta Musti viihtyy kesäisin yöt ulkona. Toisaalta kun sitä jatkuu joka kesä ja niin on aina ollut, niin oppiihan sitä luottamaan että asiat on hyvin.
Mieleni on nyt ystävättären luona, jonka kissa oli tänään leikkauksessa ja joutui jäämään tarkkailuun eläinsairaalaan, tila on epävakaa. Ihan hirveä huoli, tuossa tilanteessa varmaan viettäisin yöni makuupussissa sairaalassa mutta eivät kai ne anna tehdä sitä. Voi että, miten paljon huolta voikaan niin pikkuinen eläin aiheuttaa! Miten joku niin pieni voi olla niin Tärkeä ja Rakas ♥
Jännittäviä kuvia (ja öitä) ja hienoa kuulla, että isäsi selvisi sairauskohtauksestaan. Sailan kertoma kissatarina taas alkoi huolestuttaa nyt minuakin. Niiden pienien merkitys on niin Suuri. <3
VastaaPoistaSaila: Kiitos kommentistasi. Sinulla on varmasti isääsi kova ikävä. Minun isäni on ollut onnekas mies, ellei enemmänkin, sen totesivat kirurgitkin toukokuussa kun uusi leikkaus tehtiin. Meidän perheelle tämä vuosi on ollut melkoinen koettelemus. Aluksi oli kauhea epätietoisuus, pelko, huoli ja hätä. Sitten tuli kiitollisuus. Sairauden hoito on vielä kesken, tilanne ei tule ikinä olemaan entisenkaltainen. Sitä on oppinut kuitenkin ajattelemaan että asiat voisivat olla huonomminkin. Isäni on vieläkin sairauslomalla, eläkepäivät odottavat vuoden alusta.
VastaaPoistaJa miten suuri huoli voi olla pienistä nelijalkaisistakin. Ne ovat niin rakkaita♥ Toivotaan parasta ystävättäresi kissalle.
Ääntä Myrsky ja Suuri Musta eivät pitäneet. Yrittivät vain näyttää mahdollisiman suurilta ja ne kyräilivät toisiaan tiukasti silmiin katsoen.
Jenni: Kiitos kommentistasi. Toivotaan yhdessä Sailan ystävättären kissan toipumista! Pienet rakkaat kissaystävät♥ Niin tärkeitä meille.
Voi sentään, pala kurkussa luin tätä postausta. Hienoa että isäsi selvisi! Todella rankka vuosi teillä kaikilla takanapäin.
VastaaPoistaMikään ei ole rankempaa kuin _huoli_ läheisten rakkaiden ihmisten ja eläinten terveydestä ja turvallisuudesta. Ja läheisen kuolema tai vakava sairastuminen väkisinkin muuttaa surijan / läheisen elämää. Suru ja ikävä ei lähde pois; se muuttaa olomuotoaan. Toki menetykseen saa erilaisia sävyjä ja uusia tulkintoja, kun aika armeliaasti kuluu. Tuo kiitollisuuden tunne on hieno, kun sen löytää.
Vanhempani ovat 75-80 vuoden ikähaarukassa, ja näitä asioita tulee ajatelleeksi aivan toisella tapaa kuin vielä vuosikymmen sitten.
Lähden tästä hakemaan vanhempieni Nekku-kissan tuhkaa eläinsairaalasta. Nekku kuoli 19-vuoden iässä joulun alla. Joulunpyhinä keskusteluja ja muisteluita hallitsivat kaikki edesmenneet ja nykyiset kissamme. Meille kaikille superrakkaan Otto-kissan menehtyminen oli suuri järkytys. Tästä on jo vuosia, mutta yhä Otto ja muut kissat ovat mukana klaanimme puheenparressa. Ja elävät netin avattarissa, tunnareissa ja salasanoissa :). Isoisäni ja Otto kuolivat samalla viikolla, Otto kaksi päivää isopapan jälkeen. Nämä ihanat ja meille niin rakkaat herrasmiehet menehtyivät kumpainenkin sydänkohtaukseen, pappa 93 vuoden ja Otto 14 vuoden iässä.
Otto Kulta: Olet aivan oikeassa tuossa asiassa että suru ja ikävä eivät lähde pois, ne vain muuttavat olomuotoaan, ajan mittaan ne hieman saattavat haalistuakin. Ikinä ne eivät kuitenkaan katoa.
VastaaPoistaIsoisäsi saavutti kunnioitettavan korkean iän, harvalle suodaan niin monia vuosia.
Voi Nekkua. Ja voi teitä. Kissat ovat niin rakkaita♥ Koskaan ei voi tietää milloin yhteinen elämänretki loppuu. Jokaisesta hetkestä pitäisi osata iloita ja nauttia.