Koiramaisia piirteitä

Sekä kokkeripojasta kokkelipojaksi

Viikonloppuna Heidi kertoi Paavon koiramaisista piirteistä. Minäkin tein eilen yhden havainnon Myrskyn koiramaisista piirteistä. Puhukoon kuva puolestaan, sillä eikös se niin ole että  "kuva kertoo enemmän kuin sata sanaa?"

Uunissa kypsyivät ulkona grillattavaksi tarkoitetut maustetut pihvit. Sää ei oikein suosinut grillausta, mutta täytyihän ne jollain tavalla valmistaa. Voimakkaasti maustetut pihvit eivät todellakaan kuulu kissan ruokavalioon. Myrsky vain piti huolen pihvien oikeasta kypsyysasteesta. Koiralle pihvit varmasti olisivat kelvanneetkin. Epäilemättä.

Myrskyllä on ainakin yksi koiramainen piirre. Se tulee luokse kun sitä kutsuu ulkona. Siis jos se sattuu kuulemaan. Ja jos sillä ei ole jahti menossa. Tai reviirineuvottelu. Silloin ei mitään muuta nähdä eikä kuulla. Blogipitäjän ääni onkin tuttu ääni kujalla. Vaikka keskellä yötä. (Tai useimmiten juuri silloin.)

Viikonloppuna kaverillani oli cockerspanieli hoidossa. Pitihän sitä sitten käydä ihmettelemässä. Pari kertaa olen Otson tavannut, ja minulle oli muodostunut kuva paljon haukkuvasta koirasta. Otso ei juurikaan haukkunut, se osoittautui melkoisen sympaattiseksi kaveriksi. Hieman kummastutti sen ulkomuoto, sillä olen niin tottunut pystykorvaisiin kissoihin ja pystykorvaisiin karhukoiriin. Luppakorvainen koira oli jotain poikkeuksellista. Ensin ajattelin että Otso on hieman yksinkertainen kaveri, mutta viikonlopun aikana mielipiteeni muuttui. Se oli hyvin tottelevainen ja vaikutti älykkäältä, vaikka sen ulkomuoto olikin kuin umpimielisellä Jäyhällä Jököttäjällä. (Sillä Aku Ankan koiralla mikä vain istuu silmät kiinni, jos muistatte Aku Ankasta.) Annoinkin sille lempinimen: Jäyhä Jököttäjä. Jäyhis.

Illalla kävimme saunassa ja siellä juttelimme kuinka hyvin on mennyt koiran kanssa. Kaverini poistui lauteilta ennen minua ja meni keittiöön. Pian kuului:
"Mitäs täällä on tapahtunut?"

Minä ryntäsin katsomaan. Oi voi. Otso oli ottanut pöydältä paperikääreessä olleen vehnäsekaleivän ja syönyt sen suihinsa. Kokonaisen leivän. Tilaisuus teki koirasta varkaan. Toinen vaihtoehto oli että olimme huolimattomia kun jätimme leivän tyrkylle. Jos totta puhutaan, ei mielessä edes käynyt että kahdeksanvuotias koira olisi leivän hotkinut suihinsa. Koska iltaruoankin se oli syönyt.
Hyyyyiiii! Tuhma Otso!

Aamulla leivoin sitten sämpylöitä, siihen en olisi muuten ryhtynyt, mutta koska koira oli syönyt leivän, ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kokkeripojasta sukeutui pian kokkelipoika: Se imuroi itseensä pöydältä leivonnan tohinassa lattialle varisseet valkoiset jauhot!

Havaintoja Suomen suvesta: Trimmattu spanieli, kesämekko ja villasukat.

Loppuun vielä kaverikuva minusta ja Otsosta. Koira hieman tykästyi minuun, ja olikin aika outoa kun se käveli perässäni melkein koko ajan. Leivän varastamisesta huolimatta Otso oli kiva kaveri. Melko varmasti tapaamme uudemmankin kerran. Spanieli ansaitsi vielä yhden lempinimen: Otsikko.

Translation: The Smugsnorkle Squattie