Pakkolepoa

Jos elämä on hektistä ja reviirin vahtiminen vie voimat, on hyvä tietää että sijaiskodin sisätiloissa voi hellittää ja huokaista hetkeksi. Näin kävi meillä eilen. Kissa oli illalla sängyssä ja oikaisin itseni siihen poikittain. Tietysti kirjan kanssa. Kissa kehräsi tyynyllä ja silittelin sitä. Ilmeisesti se halusi enemmän ja pian se etsiytyi kylkeeni.

Myrskyä väsytti kovin. Viikonloppu meni reviiriä vahtiessa, ja ilmeisesti oli taas otettu kontaktia. Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä sitä ei laskettu pihalle. Henkilökunta katsoi että kissa oli levon tarpeessa. Muutamaan otteeseen se hyppäsi yöllä tyynylleni, mutta luovutti sitten. En antanut periksi ja ulko-ovi ei auennut. Pihalle se pääsi pyörähtämään vasta aamulla. Pariksi tunniksi.

Kylki vasten kylkeä oli mukava olla, meistä molemmista. Kissa alkoi vaipumaan uneen. Asento oli melkoisen takakeno.

Aivan uneen saakka ei kuitenkaan vaivuttu, kissa nosti hitaasti aina päätään ylös kun kallistuskulma taaksepäin oli liian suuri. Minä hykertelin, se oli mitä suloisinta viihdettä♥

Illalla Myrskylle tuli taas tarve lähteä ulos. Pitkät ajat se vain istuskeli pihalla ja ihmetteli. Siilikin oli pihalla, mutta niille ei enää juuri korvia lotkauteta. Myrsky rekisteröi rapinan ja tarkasti että kukahan siellä rapisteli. Siilit ilmeisesti kuuluvat jo kalustoon, niiden vuoksi ei tarvitse hötkyillä. Tai sitten kissalla ja siileillä on diili: "Pysy poissa minun tieltä niin me pysymme poissa sinun tieltäsi."

Translation: Lay-off.