Kas, kissa.

Sain sähköpostia Arktinen Banaani-sarjakuvakustantamolta. Heiltä on ilmestynyt tässä kuussa kovakantinen sarjakuvakirja Kas, kissa. He tiedustelivat että haluaisinko arvostelukappaleen?  No toki, ilman muuta halusin! Vuosiin en ole sarjakuvia lukenut. Jopa ne kaiken kansan suosikit, Aku Ankat olen jättänyt avaamatta jo vuosia sitten. Ainoastaan HS:n Fingerpori ja Viivi ja Wagner-stripeillä on viihdyttänyt itseäni. Näin ollen sarjakuvan maailma on minulle melkoinen vieraslaji, mutta jos kissoista on kysymys ei sarjakuva voi kauhean paljon metsään mennä. Ja jos saman kustantamon tallista löytyvät Jarla ja Juba, niin tämä sarjakuva voisi hyvinkin olla minun makuuni.

Kirja tulikin pikapikaa sijaiskodin postilaatikkoon ja pääsin siihen tutustumaan. Ennakkotietojen perusteella kirja vaikutti todella herttaiselta. Herttainen oli tosin väärä sana kuvaamaan kirjaa, sen huomasin melkein heti. Osuvampi sana kuvaamaan sarjakuvakirjaa on riemastuttava.

Ninni Aalto ja Tuuli Hypén ovat keränneet kissajuttuja omien ja tuttujensa kokemusten perusteella ja niistä on muokattu kokoelma sarjakuvia, joissa päivitellään kissanpäiviä ihan urakalla. Kirjan esipuhekin "on kirjoitettu sylissä makaavan kissan avusta huolimatta."  Tuo vaikutti mielestäni todelliselta HC-kissakodin elämältä.

(Onneksi sijaiskodin kissan antibioottikuuri loppui sunnuntaina.)

Laitoin teeveden kiehumaan, ajattelin hauduttaa itselleni teetä ja juoda sitä samalla kun luen kirjaa. (Sijaiskissa oli toki ruokittu ja huollettu ennen tätä hetkeä.) Tartuttuani kirjaan en voinut laskea sitä käsistäni. Kirja on täynnä tarinoita kissanystävien elämästä. Niitä riemastuttavia ja raivostuttavia hetkiä, mitkä vain toinen kissanystävä tunnistaa! Hörähtelin itsekseni ääneen kun kirjaa luin. Aivan kaikkiin en kyennyt samaistumaan (meillä ei ole keskellä yötä kiljuvaa vauvaa) mutta tarinat osuivat ja upposivat hyvin. Se mikä erityisesti kirjassa ilahdutti, olivat kissamiehet. Siis kissoista pitävät miehet. Heitäkin on, ja he olivat päässeet kansien sisään. Tämä onkin erittäin kiva juttu, sillä tämä kissablogimaailma tuntuu olevan melkoisen naisvoittoista. Tosin blogin pitäminen taitaa olla enemmänkin naisten kuin miesten juttu noin yleisesti ottaen? Joten eläköön kissat ja kissamiehet!

(Meilläkin tapahtuu tämänkaltaista. Joskus puoli viiden aikaan aamulla.)

Sarjakuvakirja käsittelee myös suuria kysymyksiä: Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti elämään näiden mielenrauhan järkyttäjien ja verenpaineen nostattajien kanssa? Kyllä, luit aivan oikein. Kissat myös nostattavat sitä verenpainetta, niillä ei ole pelkästään rauhoittava vaikutus ihmiseen ja ihmisen verenpaineeseen. Jos et vielä tiedä miksi näin on, kannattaa lukea tämä sarjakuvakirja. Tosin asian ymmärtää viimeistään sitten kun kotona on se oma (sijais)kissa.

Suljettuani kirjan muistin teeni. Olin iloisesti vain keittänyt vedenkeittimellä veden ja unohtanut laittaa teeni hautumaan. Noh, haaleassa vedessä sitten hauduttelin teeni ja hykertelin itsekseni. Olihan vallan mainio sarjis. Lisempää näitä, kiitos!

Kuvat: © 2013 Ninni Aalto ja Tuuli Hypén.

Ps. Jennin arvostelu kirjasta löytyy täältä.