Sateen yllättäessä

Sijaiskodin vinkki sateiselle illalle

Eilen olin mielestäni varsinainen huimapää. Sunnuntain lämmöstä häkeltyneenä päätin aamulla lähteä töihin ilman villatakkia. Ensin harkitsin laittavani farkkuhameen ylleni, mutta jonnekin se vaatekaapin syöverihin ehti yön aikana katoamaan, vaikka se sunnuntaina oli vielä ylläni. No, onni onnettomuudessa etten hameeseen pukeutunut. (Saati sitten ilman sukkia töihin polkenut.) Iltapäivällä sadealue ylsi tänne ja se viilensi ilman. Onneksi työpaikalta sain ylleni hupparin ja lenkkarit ja pääsin vähäisin vaurioin kotiin. Vaatteet tietysti märkinä, mutta yhtään ei paleltanut.

Mitä voi tehdä sateisena iltana jos pihalle ei huvita mennä?

Kannattaa laittaa mummin kutomat raitasukat jalkaan, ottaa vangitseva kirja käteen ja mennä pötkölleen. Hyvällä tuurilla toinen raitasukkiin pukeutunut yksilö tulee viereen kehräämään ja torkkumaan. Ja ihan huomaamatta lukemasi sivumäärä kasvaa ja sade loppuu. Aurinko tulee esiin.

Tosin tässä lukemassani kirjassa ei aurinko todellakaan paista. Se on Lionel Shriverin teos Poikani Kevin. Ja se on aivan kauhistuttava.


Pari viikkoa sitten kampaajalla käydessäni luin jotain "akkojen lehteä" ja siinä oli arvostelu elokuvasta We Need to Talk about Kevin. Ajattelin, että se voisi olla katsomisen arvoinen elokuva. Lauantaina löysin kirjan kirjastosta ja nyt se on työn alla. Ehkä joskus näen elokuvankin. Ensin kuitenkin luen kirjan loppuun. Ja vien sen äidilleni luettavaksi ja kauhisteltavaksi. Meillä on samankaltainen maku mitä kirjallisuuteen tulee. Se on kätevää. Yksi lainaa kaksi lukee. Toimii myös toisinpäin.

Translation: Rainy days. Good books. Mother and child.