Keväthepuli

Kissojen keväiset kokoontumisajot taitavat olla yleismaailmallinen ilmiö. Tai mouruamiset, tai kiima, tai reviirinvartionti, kissa pistoksissa, tai miksikä sitä nyt kukin haluaakaan kutsua. Oireita on moninaisia. Kissa juoksee vailla päätä ja häntää, täysin sekopäisenä. Tästä esimerkkinä vanhempieni kissa Vilma. Tämä tapahtui eilen.

Tai sitten kadotaan ulos pihamaalle tuntikausiksi siten, että ihmiset alkavat huolestua. Näin teki Musta Prinssi Nero, mutta tyynesti palasi takaisin ruokakupin ääreen.

Keväthepulikin on kuvaava sana. Tosin hepuleita voi olla montaa eri lajia. Nimitettäköön oiretta keväthepuliksi mikä iski tänään sijaiskotiin.

Ai hepuli vai? Ai mulla?

Se alkoi jo puoli neljältä aamulla. Kissa nukkui jalkopäässäni ja heräsin siihen että jalkani olivat aivan puuduksissa. Pitihän asentoa korjata. Ja siitäkös kissa innostui. Se kävi tarkastamassa ruokakupin sillä aikaa kuin itse kävin vessassa. Nöyrästi annoin sille muutaman raksun ja kehotuksen tulla takaisin sänkyyn. Niin se tekikin. Mutta tyynyn viereen. Olen oppinut että se on kissan viimeinen keino saada minut ylös sängystä aukaisemaan sille ulko-ovi. Joten nousin ja päästin kissan pihalle. Ja sitten minä valvoin. Tunnin kuluttua sain sen sisälle. Ja sänkyyn. Tunniksi. Tunnin kuluttua taas pihalle. Ehdin vielä torkkua tunnin verran ennen kellonsoittoa.

(klik!) Tuskin koskaan!

Kissa taas sisälle, ja nyt aamupalalle. Me molemmat. Tein lähtöä töihin, odotin että se olisi rauhottunut sänkyyn. Näin ei tapahtunut. Piti leikkiä. Lopulta livistin paikalta. Henkilökuntaa jäi vielä kotiin viihdyttämään kissaa. Kissa ravasikin lelun perässä puolet aamusta, kunnes hetkeksi torkahti. Ja taas jatkui hepuli. Puolenpäivän jälkeen sain tilannekatsauksen, kaikki ookoo. Hepuli ohitse.

Vielä loppuun yksi neuvo. Älkää tuijottako yllä olevaa kuvaa liian pitkään. Se voi aiheuttaa päänsärkyä. Kuten myös kissan hepulikin. Siis henkilökunnalle.

Translation: Sometimes Cats Go Crazy.