Kierrätys kunniaan!

Kolmisen viikkoa sitten ostin Myrskylle punaisen hiiren. Kissaa se ei kiinnostanut pätkän vertaa. Ajattelin laittaa lelun kiertoon, sehän oli aivan iskemätön. Kertaakaan sillä ei ollut leikitty. Annoin hiiren äidilleni, että jos Vilmaa huvittaisi leikkiä sillä. Jospas Vilma osaisi arvostaa kaupan leluja. Vilma on sisäkissa, joka ulkoilee valjaissa. Tosin kesämökillä, pienessä paratiisisaaressa kissalla on vapaa liikkuvuus. Parin päivän kuluttua kysyin äidiltäni että mitäs Vilma tykkäsi hiirestä? "No ei se tykännyt," oli vastaus.

Siis kuinka? Kävin itse tarkastamassa ja dokumentoimassa tilanteen, että kuinka Vilma oikein suhtautui skottihiireen.

Ai jaa.

Mitä sä oikein ajattelet? Pidätkö mua ihan tyhmänä?

Siis tää skottiruutu on niin "so last season."

Vilmalla tuntui olevan selkeä mielipide lelusta. Neiti on niin itsetietoinen. No, on Vilmalla varaa siihen. Joka kerta kun käyn vanhemmillani, en voi olla ihastelematta kuinka nätti ja kaunis ja ihmeellisen ihana Vilma onkaan. Isänikin päivittelee asiaa, että kuinka he ovatkaan saaneet näin kauniin kissan. Vilman äiti on ihan perusmusta maatiainen, isästä on epäilys että se olisi eräs nurkissa pyörinyt norjalainen metsäkissa. Tiedä sitä sitten. Mutta kun katsoo noita Vilman viiksikarvoja ja niiden pituutta, asiassa saattaa olla perää.

Vielä yritin houkutella kissaa tekemään tuttavuutta punaiseen hiirulaiseen.

Mieluummin katselen pihalle kuin leikin tuon hiiren kanssa.

Siis hei, kyllä mä tiedän. Tää ei ole mun juttuni.

Olihan se uskottava. Skottiruutu ei ole muodissa, ei tänä syksynä, tai ei ainakaan kissojen maailmassa.